Kertaus on opintojen äiti!Keskiviikko 24.4.2019 - -Esko Erkkilä- Kotisivujeni operaattorilla Kotisivukoneella oli eilen teknisiä ongelmia ja niiden vuoksi en pystynyt lisäämään eiliseen blogikirjoitukseeni valokuvia.
Nyt operaattorini on seljättänyt ongelmansa ja sen vuoksi otan uusiksi eilisen kirjoitukseni ja liitän mukaan myös juttuuni kuuluvat valokuvat.
Tässäpä ”kuvallinen” versio:
Narva-Joesuuhun rakennetaan kylpylöitä lisää!
Olen käynyt ainakin pari kertaa aiemminkin Narva-Joesuussa, mutta sain alueelta päivitettyä tietoa, kun Eläkeliiton Tampereen yhdistys järjesti johdollani sinne matkan huhtikuussa 2019.
Narva-Joesuuhun saavutaan Narvan suunnasta ja Narvasta on sinne matkaa runsaat kymmenen kilometriä.
Narva-Joesuussa on ainakin kaksi suomalaisten suosimaa kylpylää ja niistä Meresuu-kylpylä on tullut takavuosina minulla sekä myös perhekunnalleni tutuksi.
Pääsimme mainion oppaamme Oiva Pohjarannan johdolla Meresuu-kylpylän ylimpään kerrokseen ihailemaan näkymiä Suomenlahdelle.
Tämä lienee myös viimeinen Narva-Joesuun alueella sijaitseva pitsihuvila, joita ensimmäisen maailmansodan aattona alueella oli jopa tuhatkunta!
Nykyään Narva-Joesuun ykköskylpylä on Noorus….
…jonka kylpylänäkymää saimme yläkerroksista ihailla.
Olisiko seuraavan Viron kylpylämatkan osoite Noorus?
Viron ja Venäjän rajajoki Narvajoki laskee Suomenlahteen Narva-Joesuussa ja…
…ei varmaankaan ole kenellekään yllätys, että EU on ollut keskeinen toimija, kun Narva-Joesuun satamaa on rakennettu – puurakenteiden kyllästysaineet tuoksuivat vielä tuoreuttaan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: narva, Narva-Joesuu, Noorus, Narva-Joesuu -kylpylä, Itäviro2019, |
Narva-Joesuuhun rakennetaan kylpylöitä lisää!Tiistai 23.4.2019 - -Esko Erkkilä- Olen käynyt ainakin pari kertaa aiemminkin Narva-Joesuussa, mutta sain alueelta päivitettyä tietoa, kun Eläkeliiton Tampereen yhdistys järjesti johdollani sinne matkan huhtikuussa 2019.
Narva-Joesuuhun saavutaan Narvan suunnasta ja Narvasta on sinne matkaa runsaat kymmenen kilometriä.
Narva-Joesuussa on ainakin kaksi suomalaisten suosimaa kylpylää ja niistä Meresuu-kylpylä on tullut takavuosina minulla sekä myös perhekunnalleni tutuiksi.
Pääsimme mainion oppaamme Oiva Pohjarannan johdolla Meresuu-kylpylän ylimpään kerrokseen ihailemaan näkymiä Suomenlahdelle.
Näimme myös viimeisen Narva-Joesuun alueella sijaitseva pitsihuvilan, joita ensimmäisen maailmansodan aattona alueella oli jopa tuhatkunta!
Nykyään Narva-Joesuun ykköskylpylä on Noorus, jonka kylpylänäkymää saimme yläkerroksista ihailla.
Olisiko seuraavan Viron kylpylämatkan osoite Noorus?
***************
Viron ja Venäjän rajajoki Narvajoki laskee Suomenlahteen Narva-Joesuussa ja ei varmaankaan ole kenellekään yllätys, että EU on ollut keskeinen toimija, kun Narva-Joesuun satamaa on rakennettu – puurakenteiden kyllästysaineet tuoksuivat vielä tuoreuttaan!Valitan, että operaattorini Kotisivukoneen ongelmien vuoksi en pystynyt lisäämään tähän juttuuni valokuvia!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: narva, Narva-Joesuu, Noorus, Narva-Joesuu -kylpylä, Itäviro2019, |
Vaalien alusaika on parasta aikaa kansalaisilleSunnuntai 31.3.2019 - -Esko Erkkilä- Me kansalaiset elämme nyt parasta aikaamme, sillä meille luvataan ehdokkaiden toimesta "maat ja mannut", jos äänestämme eduskuntavaaleissa ja EU-vaaleissa juuri heitä.Parasta aikaa elämme myös tarjoilujen osalta, sillä toreilla ja kauppakeskuksissa saamme yllin kyllin kaikkea syötävää ja juotavaa!Minäkin sain eilen Tammelantorilla Sinisten tarjoamaa grillimakkaraa, Keskustan mustaa makkaraa ja Harri Jaskarin tarjoamaa oikein lihaisaa (Antti Rinne ei ollut lihaa vielä ehtinyt verottamaan) lihakeittoa ja puoleltapäivin Koskikeskuksessa varapuhemies Mauri Pekkarisen tarjoamaa teetä sekä pitkopullaa!Kaksi viikonvaihetta ennen eduskuntavaaleja vielä edessä, joten kuinkahan tarjoilut paranevatkaan!Tässä pieni kuvakimara päivän kokemuksista!
Kansanedustaja, Karjala Liiton puheenjohtaja ja MTK:n johtokunnan jäsen Pertti Hakanen oli parkkeerannut vaaliautonsa hienosti Tammelantorin parhaalle paikalle.
Keskustan ehdokaslistan ykkösnimi Ari Arvela (vasemmalla) Vesilahdelta oli matkassa tukiryhmäläisensä Pertti Uusi-Erkkilän kanssa.
Sain heti alussa Tarja Smuran ja Hanna Holman yhteispotrettiin.
Seuraavaksi sain kameran linssini eteen hämeenkyröläisen Katariina Pylsyn ja Viljakkalan Parviniemestä syntyisin olevan trubaduuri Aarre Aallon - minkähänlainen rooli Aarrella tulee olemaan ensi kesänä Hämeenkyrön Heiskan kesäteatterissa?
Tykkään monista kansanedustaja Pertti Hakasen esillä pitämistä asioista ja tänään yksi näistä asioista oli maamme huoltovarmuus!
Tampereen Keskustan kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja ja valtuustoryhmän varapuheenjohtaja Matti Järvinen toivotti maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän tervetulleeksi Tammelantorille.
On onni, että Suomella on näin selkeäsanainen maa- ja metsätalousministeri kuin Jari Leppä.
Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä Pertunmaalta ja Sastamalan kaupungin maatalousjohtaja Katariina Pylsy Hämeenkyröstä!
MTK:n johtokunnan jäsen Pertti Hakasella sekä maa- ja metsätalousministeri Jari Lepällä riittää keskusteltavaa myös vaalien ulkopuolella!
Kansanedustaja Arto Pirttilahti liittyi ministeri Lepän seurueeseen vasta myöhemmin, mutta eräs Artsin tiimiläisistä oli Pirttilahden autolla mukana Tammelantorin tapahtumassa.
Minna Sarvijärvi (oikealla) luovutti vuodenvaihteessa Pirkanmaan Keskustanaisten puheenjohtajanuijan Tarja Smuralle.
Tammelantorin jälkeen siirryin Koskikeskukseen, jossa eduskunnan varapuhemies ja tuleva EU-vaaliehdokas Mauri Pekkarinen halusi tarjota sanankuuloa sekä kahvit ja kunnon pullat.
Halusin ottaa Mauri ja Raija Pekkarisesta yhteiskuvan, mutta Mauri tahtoi välttämättä ottaa samaan kuvaan erään pariskunnan. Paljastui, että kyseessä oli rovasti Heikki Järvinen ruustinna-vaimonsa kanssa!
Kansanedustaja Pertti Hakanen kiirehti myös varapuhemiehen järjestämään tilaisuuteen.
Koskikeskuksen tilaisuuden kruununa oli, kun ruustinna Järvinen piti ex-tempore –puheenvuoron, jossa totesi, että ei oikealle ja ei vasemmalle, vaan Keskustaan!
Kuvakertomukseni lopuksi parivaljakko - Pertti Hakanen ja Mauri Pekkarinen - joille on helppo toivotella parhainta menestystä tulevissa vaaleissa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Eduskuntavaalit 14.4.2019, EU-vaalit 26.5.2019, Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä, varapuhemies Mauri Pekkarinen, kansanedustaja Pertti Hakanen, kansanedustaja Arto Pirttilahti, Tarja Smura, Ari Arvela, Hanna Holma, Katariina Pylsy, |
Hieno puhetilaisuus Ylöjärvellä 24.3.2019Maanantai 25.3.2019 - -Esko Erkkilä- Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko aloitti eilisen Pirkanmaa-turneensa tapaamalla kansalaisia Ruokakeitaalla Ylöjärvellä – poikkesin tapaamisessa, kun olin matkalla noutamaan maalta koivuklapeja takan ja kiukaan lämmitykseen.
Ministeritapaamisessa tunnelma oli käsinkosketeltavan aidosti herttainen ja tulevaisuudenuskoa tulvillaan.
Seuraavassa pieni kuvakertomus tapahtumasta:
Ruokakeidas on kaupparyhmiin sitoutumaton kauppias Ville Pirtinahon omistama päivittäistavaraa ja myös muita kotitaloudessa tarvittavia tavaroita myyvä hyvinhoidettu liike.
Liikkeen sisäänkäynnin yläpuolella väen toivotti tervetulleeksi hämeenkyröläisen eduskuntavaaliehdokkaan Katariina Pylsyn valomainos.
Ministeri Saarikko saapui paikalle sopivasti etuajassa ja hänet toivotti Ylöjärvelle tervetulleeksi kunnallisneuvos Pirkko Vuolle.
Annikaa on aina ilo kuunnella ja hän osaa sopivalla huumorilla höystää sanottavaansa.
”Syntyvyys on alhaalla vaikka jotkut pyrkivät kantamaan kortensa kekoon” sanoi ministeri Annika ja viittasi pari päivää sitten julkisuudessa kertomaansa, että heille odotetaan toista lasta!
Kunnallisneuvos Pirkko ojensi ministerille järjestäjien lahjana Ylöjärvellä sijaitsevan Avant Tecno Oy:n valmistaman vihreän pienkuormaajan pienoismallin ja siitäkös Annika-ministeri riemastui!
Ministeri kertoi, että perheen Aarni-poika kyselee aina äidin palatessa kotiin tuliaisia ja nyt tämä Avantin pienoismalli tulee tekemään hänestä suositun kotiinpalaajan illalla! *****************
Ministerin puheenvuoron jälkeen ehdokkaat esittelivät itsensä ja nykyisistä ja entisistä kansanedustajista ehdokkaina olevat…
…Arto Pirttilahti…
…sekä Laila Koskela pitivät vakuuttavat puheenvuorot!
Kiitokset ministeri Annika Saarikolle ja Keskustan Ylöjärven kunnallisjärjestölle, joka toimi onnistuneen tilaisuuden järjestäjänä.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan Ylöjärven kunnallisjärjestö, Avant Tecno Oy, Ruokakeidas Ylöjärvi, ministeri Annika Saarikko, Annika Saarikko, Arto Pirttilahti, Laila Koskela, Pirkko Vuolle, Katariina Pylsy, |
Mieluisaa luettavaa - onkohan tottakaan?Torstai 21.3.2019 - -Esko Erkkilä- Kantakortti on jokaisesta Puolustusvoimissa palvelusta suorittaneesta laadittu asiakirja, joka sisältää tiedot hänen palveluksestaan Puolustusvoimissa kutsuntoihin osallistumisesta joko kotiuttamiseen, kaatumiseen tai eläkkeelle jäämiseen saakka. Kantakorttiin on merkitty yksityiskohtaisia tietoja siinä mainitun henkilön palveluspaikasta ja -ajasta, hänen palkitsemisistaan ja rangaistuksistaan, ylennyksistä ja mahdollisista sodan ajan taistelupaikoista.
*************
Kansallisarkistosta saa kopiot omasta kantakortistaan, jos on syntynyt vuonna 1949 tai aikaisemmin.
Tilasin kopiot omasta kantakortistani 28.12.2018 ja sain Kansallisarkistosta postia vajaan kuukauden kuluttua.
*************
Minulle oli erityisen mieluisaa tutustua niihin luonnekuva-arviointeihin, joita esimieheni olivat kirjanneet minusta aliupseerikoulun, Reserviupseerikoulun sekä kokelasajan jälkeen.
Mielenkiintoista oli myös nähdä, että millekä sijalle olin aikoinaan päässyt Säkylässä aliupseerikoulussa ja RUK:ssa Haminassa.
Aliupseerikoulussa olen ollut panssaritorjuntalinjan priimus ja panssarintorjuntalinja oli osa Tukilinjan aliupseerikoulutusta.
Sen olen tiennyt, että olin Säkylässä ikäluokkani aliupseerikoulussa Tukilinjan kakkonen ja tiedän myös syyn kakkostilaani. Syynä kakkostilaani oli se, että Herrat suuret Herrat eivät pitäneet sopivana, että vain kansakoulun käynyt olisi sivuuttanut priimus-valinnassa keskikoulun käyneet ja ylioppilaat sekä sellaiset, joilla oli mittava yliopisto-opiskelu takanaan.
No, kakkostila keskikoulun käyneen sepän jälkeen ei ole häpeä sekään, sillä lukuisia ylioppilaita ja yliopistossa opiskelleita jäi lehdelle soittelemaan!
*************
RUK:ssa olin mukana siinä 49 upseerioppilaan joukossa, joka sai opiskelustaan kiitettävät paperit.
Vasta kantakortistani sain nähdä, että olin RUK:n Panssarintorjuntakomppaniassa tuloksissa kolmas!
*****************
Esimiesteni arvioinnit minusta ovat suorastaan huvittavan ylenpalttisia:
Aliupseerikoulun jälkeen;
Reserviupseerikoulun jälkeen;
Kokelaskauden jälkeen;
***************
Näitä makustelmalla on pitkän aikaa mukava olla!
No, älkäähän ottako tuota äskeistä aivan tosissanne!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kantakortti, kantakortin tilaaminen, kantakortin tilaaminen on helppoa, Kansallisarkisto, ylennykset, |
Vuorineuvosten vikatikki oli Fazerin onni!Tiistai 12.3.2019 - -Esko Erkkilä- Olemme näinä päivinä saaneet lukea, että Fazer on laajentamassa toimintaansa ksylitolin valmistamiseen.
Fazer investoi 40 miljoonaa euroa tehtaaseen, joka valmistaa ksylitolia kaurankuorijauhosta.
Fazer tunnetaan makeisistaan, mutta viljabisneksessä toimivat tuntevat Fazerin myös Suomen suurimpana viljanjalostajana.
********************
Työelämäni aikana Fazerin Oululaisen mylly koettiin Raisiossa kilpailijana, mutta minä puolestani koin Fazerin hyvänä yhteistyökumppanina, sillä vastasin Raision rehuteollisuudessa raaka-ainepäällikkönä rehuseostemme raaka-aineista ja niiden luotettavasta saannista. Pystyin luomaan Fazer Myllyyn sellaiset yhteistyösuhteet, että saimme kuukausittain ostaa Fazerilta merkittävät määrät vehnäleserehujauhoa rehuseostemme raaka-aineeksi. Neuvottelut ja tapaamiset Fazer Myllyn vastuuhenkilöiden kanssa olivat tiukkoja, mutta miellyttäviä ja aina pyrimme löytämään molempia osapuolia rikastuttavat (sananmukaisesti) ratkaisut. ********************
Minulle on kerrottu ja tiedän asian, että 1960 ja 1970 lukujen vaiheessa Fazer halusi ostaa leipomonsa raaka-aineeksi jauhoja silloisilta myllyalan johtavilta yrityksiltä eli Vaasan Höyrymylly Osakeyhtiöltä ja Raision Tehtailta.
Vaasan Höyrymyllyä johti silloin vuorineuvos Erik Tuomas-Kettunen ja Raision peräsimessä oli sittemmin vuonna 1970 vuorineuvoksen arvon saanut Veikko Vainio.
Fazeria johtanut Peter Fazer ei pitänyt siitä, että Tuomas-Kettunen ja Vainio eivät suostuneet myymään vuonna 1958 Fazerin ostamalle Oululaisen Leipomolle jauhoja sopuhintaan ja tämän seurauksena Fazer päätti rakentaa Lahteen oman myllyn.
Oululaisen mylly avattiin Lahdessa vuonna 1971 ja Vaasan Myllyn sekä Raision vuorineuvokset jäivät nuolemaan näppejään.
Vaasan Höyrymylly Osakeyhtiö on vuosien saatossa kokenut kovia ja se on jo aikoja sitten irtaantunut jauhatustoiminnasta – nykyään yrityksen jäänteet ovat pohjoismaisen elintarvikejätti Lantmännenin omistuksessa.
Raisio on suurimmista ajoistaan eli 3.000 hengen yrityksestä kutistunut alle 300 hengen miniyritykseksi.
Vaasan Myllyn ja Raision aikoinaan hyljeksimä Fazer työllistää tänä päivänä yli 13.000 työntekijää, joista Suomessa n. 6.000 henkilöä.
Lahdessa sijaitseva Fazer Mylly on jo monet vuodet ollut Suomen suurin mylly-yksikkö!
Tämmöinen pieni, mutta tärkeä muistelos suomalaisen myllymaailman ja elintarviketeollisuuden kehitysvaiheista tänään!
Kiitokset Fazerille niistä yhteistyön vuosista, jolloin sain tehdä yhteistyötä sen kanssa ja parhaat menestyksen toivotukset sen uusimmasta ideasta eli ksylitolin valmistamisesta kaurankuorijauhosta!
-Esko Erkkilä- |
|
1 kommentti . Avainsanat: viljabisnes, Fazer Mylly, Oululaisen mylly Lahdessa, Fazer kaurankuorijauhosta ksylitolia, Vaasan Höyrymylly Osakeyhtiö, Raision Tehtaat, |
Politiikan taustatoimija on vapaa kuin taivaan lintuMaanantai 11.3.2019 - -Esko Erkkilä- Olin paikallispolitiikan aktiivitoimija hieman yli kymmenen vuotta ja vuodenvaihteessa pääsin politiikan taustatoimijaksi, kun en enää asettunut ehdolle Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtajaksi.
Puheenjohtajavuodet olivat antoisaa aikaa ja uskon, että pystyin antamaan oman panokseni taustaryhmäni toiminnalle.
On runsaan kuukauden kuluttua mielenkiintoista seurata, että miten tehokkaasti toimiikaan seuraajani ja hänen aisaparinsa – kohtaako Tampereen Keskustaa millainen äänivyöry kevään eduskuntavaaleissa!
Olin eilen politiikan taustatoimijan roolissa kahdessakin tilaisuudessa – Tampereen Koskikeskuksessa Linkosuon kahvilassa ja Lempäälän Ideaparkissa.
***************
Varsinkin Ideaparkissa tapasin runsaasti muiden puolueiden edustajia ja keskustelut heidän kanssaan olivat mielenkiintoisia.
Koskikeskuksen yleisötilaisuudessa mielenkiintoiset puheenvuorot käyttivät (vasemmalta lukien) Mikko Alatalo, Suvi Mäkeläinen, Marjo Mäkinen-Aakula ja Arto Pirttilahti – kaikki ovat ehdolla eduskuntavaaleissa, mutta Mikko Alatalo luopuu pestistään 16 vuotta kestäneen kansanedustajauransa jälkeen.
Olen aina ihaillut Mikkoa siitä, että hän valmistautuu perusteellisesti puheenvuoroihinsa.
Mikko osaa entisenä toimittajana ja kokeneena esiintyjänä pitää esityksen luontevasti ilman papereita, mutta aina hänellä on mukanaan sanasta sanaan kirjoitettu puheversio! Mikko ei puhettaan suinkaan lue, vaan esittää asiansa vapaasti, mutta kirjoitettu puhe toimii hänellä ohjenuorana, jotta esityksestä muodostuu kuulijoille nautittava.
Tähän meidän kaikkien puhujien pitäisi pyrkiä!
Tunnen vahvan piston sydämessäni, sillä esimerkiksi onnittelupuheen iskusanaliuskan saan monesti aikaiseksi vasta sen talon parkkipaikalla, jossa onniteltava asuu!
Ideaparkissa tapasin monia tuttuja ja heidän joukossaan olivat mm. Harri Penttilä Vesilahdelta ja Katariina Pylsy Hämeenkyröstä.
Vesilahdelta on useitakin kansanedustajaehdokkaita, mutta Katariina on ainut keskustalainen ehdokas Hämeenkyröstä. Olisi mieluisaa, jos saisimme Katariinasta pitkästä aikaa hämeenkyröläisen kansanedustajan!
SDP:n osastolla tapasin Viljakkala-neuvoston jäsenen Tapio Lieskon, jonka kanssa yhdessä pyrimme Ylöjärven kaupungin luottamushenkilöinä Viljakkala-neuvostossa pitämään esillä viljakkalalaisten asioita.
Lieskon kanssa sain samaan kuvaan Tampereen apulaispormestari Johanna Loukaskorven ja voin tässäkin todeta, että arvostan SDP:n toimintaa Tampereen kuntapolitiikassa.
Olen saanut henkilökohtaisesti kokea luottamusta SDP:n suunnalta, sillä toimin vuodet 2013 – 2014 Tampereen Infra Liikelaitoksen johtokunnassa SDP:n mandaatilla.
Olin Infran johtokunnan varapuheenjohtajana 2009 – 2012 Keskustan mandaatilla ja uudestaan taas jäsenenä vuodet 2015 – 2017!
**************
Nuoret väkisin päättäjäpaikoille hinkuavat kokemattomat henkilöt unohtavat monesti sen keskeisen seikan, että asioista voi olla eri mieltä, mutta henkilökohtaisia suhteita ei koskaan saa päästää rappiolle omasta mielestään pahimmankaan poliittisen kilpailijan kanssa.
Täytyy valittaen todeta, että samaisilla henkilöillä on monesti vaikeuksia tulla toimeen edes oman taustaryhmänsä kanssa!
Kiitokset kaikille, joiden kanssa taas kerran sain eilen toimia yhteistoiminnassa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Koskikeskus, Lempäälän Ideaparkki, Mikko Alatalo, Arto Pirttilahti, Harri Penttilä, Katariina Pylsy, Tapio Liesko, Johanna Loukaskorpi, Suvi Mäkeläinen, Marjo Mäkinen-Aakula, |
Jouduin avaamaan Lidl´n oven!Tiistai 5.3.2019 - -Esko Erkkilä- Olen tähän saakka rehvastellut, että en ole vielä milloinkaan avannut Suomessa Lidl´n ovea ja syynä on se nurjamielisyys, jolla Lidl saapuessaan Suomeen kohteli suomalaisia elintarvikkeita, suomalaista elintarviketeollisuutta ja suomalaisia elintarviketyöläisiä.
Minulle on kerrottu ja myös uskon siihen, että Lidl on muuttanut toimintalinjaansa ja nykyisin siellä kuulemma ovat hyvin esillä suomalaiset elintarvikkeet.
Olen kuitenkin tässä asiassa pitkävihainen ja en ole avannut Lidl´n ovea.
******************
Tunnustan, että nyt olen avannut Lidl´n oven ja se tapahtui viime viikolla Tampereella Ratinan kauppakeskuksessa sijaitsevassa Lidl-myymälässä.
Kerron tarkemmin:
Kameralaukussani oli 20 sentin arvoinen tyhjä muovinen pullo ja erehdyksessä laitoin sen sellaiseen palautusautomaattiin, jonne laitetut pullot hyvitetään vain viereisessä Lild´n myymälässä.
Nolona jouduin menemään Lidl`n myymälään, sillä en toki tohtinut heittää kahdenkymmenen sentin arvoista pullonpalautuskuittia roskikseenkaan.
Kiersin lyhyintä reittiä kassalle ja esitin palautuskuittini. Kassaneiti kysyi, että eikö muuta ja minä vastasin, että pitäiskö olla muuta!
No, sain kakskymmensenttiseni ja nyt en enää voi kerskailla, että en ole milloinkaan avannut Lidl´n ovea Suomessa.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jouduin avaamaan Lidl´n oven!, Lild, Lidl hyljeksi suomalaisia elintarvikkeita, Lidl hyljeksi suomalaista elintarviketeollisuutta, Lidl hyljeksi suomalaista elintarviketyöntekijää, Lidl`n pullonpalautusautomaatti, |
Tykinlaukauksella tänään klo 7.00 Niinisalosta kohti Teivon ravirataaSunnuntai 3.3.2019 - -Esko Erkkilä- Tänään on maaliskuun ensimmäinen sunnuntai ja se merkitsee, että tänään hiihdetään perinteinen Pirkan Hiihto Kankaanpään Niinisalosta Ylöjärvelle Teivon raviradalle.
Matkaa Niinisalosta Teivoon kertyy 90 kilometriä.
Pirkan Hiihdon on ideoinut Tahko Pihkala yhdessä ”Kollaa kestää” –kirjan kirjoittaneen Erkki Palolammen kanssa.
Päätös Pirkan Hiihdosta tehtiin Ikaalisten Omalla Tuvalla 20.9.1954 ja ensimmäinen hiihto toteutettiin maaliskuussa 1955.
Pirkan Hiihto lähtee Kankaanpäästä ja se etenee Jämijärven, Ikaalisten, Hämeenkyrön, Viljakkalan, Ylöjärven kautta Teivoon ja ensimmäisinä vuosina Tampereelle saakka.
Olen hiihtänyt Pirkan Hiihdon vuosien varrella seitsemän kertaa siten, että ensimmäisen kerran 1960-luvulla ja viimeisen kerran 2000-luvulla eli hiihtokertoja on ollut harvakseltaan.
Ensimmäisen hiihtokertani maali sijaitsi Tampereella Mustalahdessa, mutta muut kerrat olen päätynyt maaliin Teivossa ja sitä ennen Lamminpään urheilukentällä.
Ensimmäisellä kerralla olin tottumaton pitkille matkoille ja sippasin jo puolimatkan tienoilla eli Kyröskoskella. Jatkoin kuitenkin maaliin saakka, mutta ukkoja lappoi ohitseni.
Otin opikseni ja seuraavalla kerralla hiihtelin Kyröskoskelle saakka rauhallisesti eli ensimmäiset 52 kilometriä ja aloin vasta sen jälkeen hiihtämään. Muistelen, että kukaan ei loppumatkalla ohittanut minua, mutta minä puolestani ohitin toistasataa hiihtäjää – olin silloin hyvässä kunnossa!
Tässä liimaamatta jääneet suksitarrani vuodelta 2001.
Pirkan Hiihdossa – ainakin silloin, kun minä sen olen hiihtänyt – on mitalina ollut aina samanlainen mitali. Katsoin jostain antikvariaatin nettisivuilta ja siellä tämän mitalin hinnaksi kerrottiin 3 euroa eli rahallisesti arvokkaasta mitalista ei ole kyse.
Viljakkalalaisena Pirkan Hiihdon hiihtäminen ainakin kerran elämässä on lähes kansalaisvelvollisuus ja olen tämän velvollisuuteni toteuttanut seitsemän kertaa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pirkan Hiihto, Tahko Pihkala, Erkki Palolampi, Kollaa kestää, Niinisalo, Jämijärvi, Kankaanpää, Ikaalinen, Hämeenkyrö, Viljakkala, Ylöjärvi, Teivon ravirata, Pirkan Hiihdon mitali, |
Elovena - karjalaistyttö Suomen johtava kaurasuurimomerkki!Keskiviikko 6.2.2019 - -Esko Erkkilä- Kaikille on varmasti tuttu eräs suomalaisen elintarviketeollisuuden tuotemerkki Elovena.
Elovenan juuret ovat Viipurissa, jossa sen syntysanat lausuttiin jo vuonna 1925 eli Elovena-tyttö täyttää sata vuotta kuuden vuoden kuluttua.
Lainaan Elovenan historiaa Raisio Yhtymän nettisivuilta:
Vuonna 1925 viipurilainen Karjalan mylly haki mainoskilpailulla kuvitusta pakkaukseen, joka sisälsi ekstra priima höyrytettyjä Elovena Kaurahiutaleita. Mainoskilpailun voitti myllyn konemestarin poika Joel Viktor Räsänen, jonka luomaan vaaleaan neitoon nimi Elovena nykyään yhdistetään. Nimi Elovena syntyi yhdistämällä yrityksen aiempi nimi Myllyosakeyhtiö Elo kauran latinankieliseen nimeen Avena sativa.
******************
Siirryin Raision palvelukseen vuonna 1970 ja sillä tiellä olin päivälleen neljäkymmentä vuotta.
En ollut Yhtymän Elintarviketeollisuuden palveluksessa, mutta seurasin läheltä myös työnantajakonsernini elintarviketoimintoja.
Myönnän, että harmitti, kun viljanjalostusteollisuuden keskeiset kärkimerkit Elovena, Anni-Helena ja Risella olivat Yhtymän kovimman kilpailijan eli Vaasan Höyrymylly Osakeyhtiön tuotemerkkejä. Toki on todettava, että kuluttajajauhojen markkinajohtaja Sunnuntai-jauho oli koko ajan Raision tuotemerkki!
Maailmalla on kuitenkin taipumus kehittyä ja Vaasan Höyrymylly Osakeyhtiö hiipui ja sen parhaat tuotemerkit siirtyivät ajallaan Raision omistukseen.
******************
Risella siirtyi Raision omistuksesta espanjalaiselle Ebro Foodsille vuonna 2004. Ebro on maailman johtava riisivalmistaja.
Risellan omistaa siis espanjalainen Ebro Foods Group ja sen myynnistä ja markkinoinnista Suomessa vastaa Conaxess Trade Finland, joka on myös vastannut tuotemerkin brändiuudistuksesta.
Riisimerkki Risellan myynti on kasvanut kahden viime vuoden aikana 15 prosenttia onnistuneen brändiuudistuksen ja myyntistrategian seurauksena. Myynnin kasvun siivittämänä Risella nappasi myös riisibrändien kärkipaikan kahdessa kuluttajatutkimuksessa.
******************
Anni-Helena on nykyisin Sunnuntai-jauhon alamerkki eli Sunnuntai Anni Helena Kakkuvehnäjauho ja se valmistetaan jyvän ydinosasta, joka sisältää parhaat leivontaominaisuudet, mutta on karkeampaa kuin Raision päämerkki Sunnuntai Erikoisvehnäjauho.
*****************
Elovena on tuotemerkkinä niin vetovoimainen, että Raisio on sitä mielestäni pyrkinyt laajentamaan aivan liiaksikin eri alueille.
Kohtuus pitäisi pysyä mielessä hyvässäkin menekki-imussa!
**************
Elovena kaurahiutale valmistetaan Raision Nokian myllyllä pääosin pirkanmaalaisesta kaurasta.
Raision Maatalousryhmässä runsaat pari vuotta ostopäällikkönä toimineena toki tiedän, että joinakin vuosina Elovena-kauraa hankitaan jopa Pohjois-Pohjanmaalta Limingan lakeuksilta saakka.
*****************
Kiitän Raision Nokian myllyn ylimylläri Jouni Järvensivua, jonka pontevan toiminnan tuloksena Nokian myllyn tuotesiilojen kylkeen on nyt saatu valotaideteos Elovena-tytöstä!
Nokian myllyllä oli työurani kolmena viimeisenä vuotena minulla oma työhuone ja hoidin sieltä muutamana päivänä viikossa Raision rehuteollisuuden eli Rehuraisio Oy:n raaka-ainepäällikön tehtäviä – syrjä-Suomessa eli Raisiossa minulla oli se tärkein työhuoneeni myös silloin!
Tässä on vielä hieman kauempaa otettu kuva Nokian Elovena-tytöstä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Elovena, Karjalan mylly, Avena sativa, suurimokaura, Anni-Helena, Sunnuntai-jauho, Risella riisi, Ebro Foods Group, Ebro Foods Group, Vaasan Höyrymylly Osakeyhtiö, Conaxess Trade Finland, Raisio Yhtymän Maatalousryhmä, Raision Nokian mylly, |
Loiste Ylöjärvi -valotaidefestivaali avasi Ylöjärven kaupungin 150-vuotisjuhlavuodenMaanantai 4.2.2019 - -Esko Erkkilä- Ylöjärvi täytti 150 vuotta 24.1.2019 ja se juhlistaa syntymäpäiväänsä koko kulumassa olevan vuoden.
Juhlavuosi alkoi näyttävästi 23.–26.1. järjestetyllä Loiste Ylöjärvi -valotaidefestivaalilla, joka toi valon lumoa keskustan lisäksi Kuruun ja Viljakkalaan.
Osallistuin tapahtumaan Ylöjärven keskustassa 23.1.2019 ja siitä kuvakavalkadi, jonka tallensin kamerani muistikortille illan aikana.
****************
Kaupungintalo oli valaistu tunnelmallisesti.
Kaupungintalon sisäänkäynnin edessä pidetyissä…
Avajaisissa oli tarjolla myös kuumaa mehua. ***********
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Loiste Ylöjärvi, Loiste Ylöjärvi -valotaidefestivaali, Unia Performing Arts, Peilipöllö, Ylöjärvi 150-vuotta, |
Pormestarin hieno lupaus ja uskon sen toteutuvan!Sunnuntai 27.1.2019 - -Esko Erkkilä- Tampere-talossa järjestettiin eilen eli lauantaina 26.1.2019…
…Tieteen päivät ja poikkesin paikalla kuuntelemassa…
…"Rohkeus kaupunkisuunnittelussa" –osiota.
****************
Kyseinen osio toteutettiin osanottajien lyhyillä alustuksilla ja niiden jälkeen osanottajien keskustelulla.
Keskustelussa olivat mukana mm. Tampereen pormestari Lauri Lyly – ainoana miehenä – ja hänen vierellään kuvassa oleva Tampereen edellinen pormestari Aino-Kaisa Ikonen (vihreissään).
Keskustelussa esitettiin paljonkin kaupunkisuunnitteluun liittyviä sellaisia asioita, joita en pysty allekirjoittamaan, mutta…
…pormestari Lauri Lyly esitti paneeliosuudessa yhden sellaisen asian, jota kannatan täydellisesti.
Lyly mainitsi, että nyt on keskikaupungin kehittämisen lisäksi aika alkaa kehittämään myös Tampereen lähiöitä.
Hän mainitsi esimerkkinä Tesoman, jota on onnistuneesti pystytty kehittämään ja Lyly jatkoi, että seuraavaksi pitää alkaa kehittämään Multisillan sekä Peltolammin lähiöitä.
Omakotitalomme sijaitsee Multisillan ja Peltolammin kainalossa Palokalliolla, joten pormestarin linjaus oli musiikkia korvilleni.
**************
Tapasin pormestari Lauri Lylyn paneelikeskustelun jälkeen ja kiitin häntä hetki sitten kertomastaan linjauksestaan.
Kättelimme ja mielestäni asia on nyt sovittu; pormestari Lylyn kättely on muuten jämäkkä ja osaltaan se kertoo, että hänen sanomaansa pystyy luottamaan!
Eteläisen Tampereen kehittämistä luottavaisena odottaen!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tieteen päivät 2019 Tampereella, Tieteen päivät, Rohkeus kaupunkisuunnittelussa, Tampereen lähiöiden kehittäminen, Tesoman kehittäminen, Multisillan kehittäminen, Peltolammin kehittäminen, Tampereen eteläisen osan kehittäminen, Palokallio, pormestari Lyly |
Kantakortin kertomaaLauantai 26.1.2019 - -Esko Erkkilä- Kantakortti on jokaisesta Puolustusvoimissa palvelusta suorittaneesta laadittu asiakirja, joka sisältää tiedot hänen palveluksestaan Puolustusvoimissa kutsuntoihin osallistumisesta joko kotiuttamiseen, kaatumiseen tai eläkkeelle jäämiseen saakka. Kantakorttiin on merkitty yksityiskohtaisia tietoja siinä mainitun henkilön palveluspaikasta ja -ajasta, hänen palkitsemisistaan ja rangaistuksistaan, ylennyksistä ja mahdollisista sodan ajan taistelupaikoista.
Tilasin kopiot omasta kantakortistani 28.12.2018 ja sain Kansallisarkistosta postia viime torstaina eli 24.1.2019.
Kansallisarkisto lupaa toimittaa tiedot kuukauden kuluessa ja lupaus piti ainakin minun kohdallani.
Kantakortteja kopioidaan Mikkelissä ja kohdallani ilmeni melkoisen suuria ongelmia, sillä Kansallisarkiston Mikkelin toimipisteestä virkailijat eivät pääse Ilmavoimien tiedostoihin ja kun minut siirrettiin kertausharjoituskauteni aikana Maavoimista Ilmavoimiin, niin Mikkelistä saamani kantakorttitiedot päättyvät siihen, kun sain Maavoimissa luutnantin ruusukkeet kauluslaattoihini.
Nyt yritän penkoa Ilmavoimien arkistoja, jotta näen, että millaisin perustein sain esimerkiksi ylennyksen yliluutnantiksi.
*********************
Nuo esimiesteni luonnehdinnat minusta ovat mielenkiintoisia ja samoin on mielenkiintoista se, että olin näköjään kurssini priimus aliupseerikoulun panssarintorjuntalinjalla ja RUK:ssa kolmanneksi paras kurssin 125 Panssarintorjuntakomppania
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kantakortti, kantakortin tilaaminen, kantakortin tilaaminen on helppoa, Kansallisarkisto, ylennykset, |
Kahdesti käsi poikki!Keskiviikko 23.1.2019 - -Esko Erkkilä- Kun seuraa nykynuorisoa, niin tuleepa mieleen, että rauhalliset ovat leikit ja kommervenkit heillä, sillä tapaturmia sattui penskoille mielestäni ennen enemmän kuin nykyään.
Omalle kohdalleni sattui aikoinaan kaksi tapaturmaa, joissa tarvittiin kipsausta.
Muistan viettäneeni kolmivuotissynttärini Tampereella Yleisessä sairaalassa, kun leikin lautataapelin päällä, putosin sieltä ja ranteeni murtui.
Sairaalassa olostani muistan, kun suomeksi sanottuna paskansin sairasvuoteelleni aikamoisen ”tortun”! Omatekoisen tortun näkeminen sairaalan puhtailla lakanoilla oli niin suuri juttu, että muistan sen vieläkin vaikka se tapahtui jo vuonna 1950!
******
Toisen kerran mursin ranteeni, kun kuljetin kolmea kissanpoikaa polkupyörän tangolla roikkuvassa sinkkiämpärissä ja kaaduin ruishalmeeseen.
Kotini lehmät olivat silloin laitumella Riihivainiolla ja ne lypsettiin myös siellä.
Kissanpojat tykkäsivät lypsylämpimästä maidosta ja kuljetin kolme kissanpoikaa nauttimaan suuresta herkustaan.
Menomatka ja kissanpoikien juottaminen onnistuivat hyvin, mutta palatessa kissanpojat eivät enää viihtyneetkään sinkkiämpärissä vaan pyrkivät ämpäristä pois.
Toisella kädellä työntelin kissanpoikia pysymään rämisevässä ämpärissä, mutta en onnistunut siinä ja kaaduin kissoineni ja ämpäreineni ja taas ranne murtui!
Taksilla lääkäriin ja kipsi ranteeseen ja varovaista eloa muutama viikko, jotta ranne saatiin kuntoon!
Ei nykyajan lapset!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Yleinen sairaala, |
Olipa hienoa kuulla Nokian kaupunginjohtajan terveisiä!Torstai 17.1.2019 - -Esko Erkkilä- Eläkeliiton Nokian-Pirkkalan yhdistys järjesti eilen Nokian Kerholassa Eläkeliiton Pirkanmaan piirin perinteisen Nuuttijuhlan.
Juhlaan toi Nokian kaupungin tervehdyksen kaupunginjohtaja Eero Väätäinen.
Väätäisen tervehdys oli sellainen, jonka soisi kaikkien kuntavirkamiesten pitävän kaikissa vastaavissa tilaisuuksissa. No, vain Tampereen eräiden kehyskuntien kaupunginjohtajat pystyvät uskottavasti sellaisen pitämään!
Aamulehdestä kaapattu kuva, jossa kaupunginjohtaja Väätäinen esittelee Nokian kaupungin uutta slougania eli
Täällä syntyy uutta!
Arvostan, että kaupunginjohtaja kertoi aiheellisestikin ylpeänä niistä yrityksistä ja tuotemerkeistä, joita valmistetaan Nokialla.
Kaupunginjohtaja mainitsi mm. seuraavat yritykset ja tuotemerkit, jotka valmistetaan Nokialla:
Nyt koko Suomessa saadaan iloita, että jenkkifirma Agco Power on päättänyt investoida seuraavan viiden vuoden aikana yli 100 miljoonaa euroa Nokian Linnavuoressa sijaitsevan moottoritehtaansa kehittämiseen!
Kiitokset kaupunginjohtaja Eero Väätäinen:
Esityksesi oli mielenkiintoinen ja tulevaisuudenuskoinen Nokian kaupungin nykypäivästä ja tulevaisuudennäkymistä!
On se toista kuin Tampereella, jossa taaperretaan syvällä alhossa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nokian kaupunki, Nokia, Hakkapeliitta, Embo, Lotus Embo, Molok-syväsäiliöt, Elovena, Raision Nokian mylly, Agco Power Linnavuori, Agco Powerin investointi Linnavuoreen, Täällä syntyy uutta, |
Vaikeaa oli vastataKeskiviikko 5.12.2018 - -Esko Erkkilä- Torstaina 29.11.2018 n. klo 11.00 kuului Viljakkalan, Hämeenkyrön, Ikaalisten, Ylöjärven ja jopa Tampereen alueella kova pamahdus, joka kirvoitti somessa varsin mittavan kysymystulvan.
Voittopuolisesti pamauksen ounasteltiin syntyneen Ilmavoimien harjoituksissa, kun hävittäjä rikkoo äänivallin.
Kuulin itsekin tuon pamauksen ja soitin Satakunnan Lennostoon Pirkkalassa sekä kysyin, että oliko kyseessä äänivallin murtuminen.
Satakunnan Lennostosta vastattiin, että he eivät kommentoi asiaa, mutta antoivat sentään Satakunnan Lennoston tiedotussihteerin yhteystiedot.
Soitin tiedostussihteerille parin tunnin jälkeen pamauksesta, mutta hänellä ei ollut tietoa tapahtuneesta. Tiedostussihteeri kuitenkin pyysi lähettämään hänelle sähköpostiviestin, jossa tarkentaisin kysymystäni.
Näin myös tein ja tiedotussihteeri kuittasi saaneensa sähköpostiviesti samaisena torstaina klo 15.43 sekä kertoi palaavansa asiaan mahdollisimman pian.
Kului perjantai, kului viikonvaihde ja kului maanantai klo 12.40 saakka, jolloin uudistin kysymykseni.
Tiistaina eli eilen Satakunnan Lennoston tiedostussihteeri viimein vastasi ja antoi hyvinkin järkeenkäyvän selityksen, joka kuului näin:
”on hyvin mahdollista, että näin on tapahtunut. Ko. ajankohtana pääpiirteisellä alueella lennettiin Hornetin huollon jälkeinen koelento, johon kuuluu yliäänikiihdytys yli 10km korkeudessa.”
Välitin tiedostussihteeriltä saamani sähköpostin sille ryhmälle, joka eniten oli huolissaan edellisviikon torstaina kuulemastamme pamauksesta!
Jokainen ymmärtää, että huollon jälkeen koelennolla pitää ”polttaa karstat pois moottorista”!
*******************
Juttuni ”opetus” on se, että Puolustusvoimain kannattaisi paneutua viestinnän aakkosiin, jotta heidän viestinnästään ei muodostuisi kriisiviestintää. Viestinnän eräs perusaakkosista on se, että…
…vastaa kysymyksiin mahdollisimman pian ja totuudenmukaisesti!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kriisiviestintä, johtaako viestintä kriisiin?, Puolustusvoimain viestintä, Ilmavoimien viestintä, Satakunnan Lennoston viestintä, yliäänilennot, äänivalli, äänivallin murtuminen, |
Kaikkea ei opeteta oppikirjoissa!Tiistai 4.12.2018 - -Esko Erkkilä- Syyshortensia on elokuun puolivälin jälkeen kukkivista puutarhakasveista eräs näyttävimmistä.
Syyshortensian kasvatuksesta on puutarha-alan oppikirjoissa ja erilaisissa tiedotteissa kaikki oleellinen, mutta se miten syyshortensian talvehdittaminen onnistuu parhaiten, siitä oppikirjoissa ei ole tavuakaan.
Olen kuluneiden lähes kolmenkymmenen vuoden aikana käytännössä oppinut, että miten syyshortensia pystytään parhaiten saattelemaan kevääseen, jotta sen kevätleikkauksiin voidaan ryhtyä.
Syyshortensia leikataan vasta keväällä ja se tapahtuu silloin, kun yöpakkasista ei ole enää vaaraa.
Mutta miten syyshortensia saadaan kevääseen ilman lumen, räntäsateen tai sateen aiheuttamia vaurioita?
Syyshortensia kukkii komeilla ja isoilla kukkatertuilla, jotka jäävät ruskeina paikoilleen, kun syyspakkaset saapuvat.
”Tuleentunut” ja pakkasenpanema syyshortensia-aidanne on komea näky, mutta komean näyn takana piilee vaara.
Vaara on se, että syyssateilla, mutta viimeistään talven lumisateiden aikana syyshortensian ruskettuneisiin kukintoihin kertyy niin paljon painoa, että kasvin varret katkeilevat ja siinä sitten onkin keväällä selvittelemistä.
Olen kantapään kautta oppinut, että jotain on tehtävä. Se ”jotain” on, että mahdollisimman myöhään syksyllä syyshortensian kukat pitää riipiä pois, jotta kukintoihin ei pysty kertymään sellaista määrää kosteutta, että varret katkeilisivat.
Ei kynitty syyshortensia-aidanne ole mikään kaunis katseltava, mutta kynimisellä saa aikaan kuitenkin sen, että syyshortensian varret eivät katkeile lumen ja sateen painosta.
Suosittelen nyt heti poistamaan syyshortensian kukat, jotta sen varret säilyisivät kasvuun innokkaina ensi kevään leikkauksiin saakka!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: syyshortensia, syyshortensian syyshoito, syyshortensian kukkien poistaminen syksyllä, |
On kiitoksen paikka päättäjille, jos kunnan/kaupungin talous on kunnossa!Sunnuntai 25.11.2018 - -Esko Erkkilä- Kansantaloudessa, kuntataloudessa, yhdistyksissä, yrityksissä ja kaikkialla muuallakin on ensiarvoista, että talous on kunnossa.
Usein tämä unohdetaan ja eletään ”kuin viimeistä päivää”.
Pidän tapanani, että niissä yhdistyksissä, joissa toimin puheenjohtajana, kokousten ensimmäisenä kohtana on katsaus ”virman” taloustilanteeseen ja mahdolliset päätökset tilanteen korjaamiseksi.
Opin tuon menettelytavan työelämässä ja pidän siitä kiinni myös yhdistyselämäsä.
Suorastaan kauhistelen Tampereen kaupungin taloustilannetta, sillä ensi vuodenkin talousarvio päätyy tulokseltaan yli 30 miljoonaa euroa tappiolle!
Kun kokemuksesta tiedämme Tampereen tavan hoitaa talousasioitaan, niin todellinen tappiotaso tulee tuplaantumaan eli vuoden kuluttua ihmettelemme 50 – 60 miljoonan suuruista tappiota!
Tampere joutuu ensi vuonna käyttämään tappiotasonsa alentamiseksi keinoja, joilla tappiotasoa pienennetään ja eräs näistä keinoista on vakituisten asuintojen kiinteistöverojen korottaminen.
Omistan Rouvan kanssa Tampereella omakotitalon, jonka verotusarvo on 81.000 euroa.
Tänä vuonna maksoimme siitä kiinteistöveroa 0.55 % eli 445,50 euroa.
Ratikkarahapulassaan kiemurteleva Tampere nostaa ensi vuonna kiinteistöveron 0,65 prosenttiin ja se merkitsee, että kiinteistöveromme on ensi vuonna 526,50 euroa eli nousua on 81,00 euroa.
Ylöjärvellä kiinteistövero on nyt 0,48 % ja kaupungin hyvinhoidetun talouden ansiosta se laskee ensi vuonna 0,45 prosenttiin.
Jos omistaisimme samanlaisen omakotitalon Ylöjärvelle, olisi kiinteistöveromme 364,50 euroa eli saisimme Tampereeseen verrattuna etua 162,00 euroa!
Kannattaa asua sellaisessa kunnassa, jonka talous on kunnossa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kiinteistövero, kiinteistövero Tampereella, kiinteistövero Ylöjärvellä, Tampereen ratikka, |
Luonto kiittää, kun painekyllästetyn puutavaran hävittäminen tehdään oikeinLauantai 24.11.2018 - -Esko Erkkilä- Mökilläni on yhteensä kuusi tulisijaa ja omakotitalossamme niiden lisäksi kaksi eli meillä on yhteensä kahdeksaan tulisijaan polttopuut hankittavana.
Toki omaa metsää on, mutta kun netissä lähiseudulta eräs omakotirakentaja tarjosi ilmaiseksi hänelle tarpeettomaksi jäänyttä puutavaraa, lupasin tulla noutamaan.
Tein mielestäni hyvät ”kaupat”, sillä täysin priimaa polttopuuta kertyi kolmen myymälärullakollisen verran.
Mukana oli myös painekyllästettyä puutavaraa ja se tietystikin piti pelastaa hyötykäyttöön, mutta... ...kasassa oli myös sellaista painekyllästettyä tavaraa, jolle ei enää hyötykäyttöä löytynyt.
*********************
Aloin keksimään hylkytavaralle loppusijoitusmahdollisuutta, sillä tiesin, että polttaa sitä ei tavallisessa nuotiossa saa ja ei sitä voi myöskään laittaa tavallisen kotitalousjätteen joukkoon.
Tutkin lakipykäliä ja totesin, että niillä puutavaraliikkeillä, jotka myyvät painekyllästettyä puutavaraa, on vastaanottovelvollisuus sille painekyllästetylle puutavaralle, jota liikkeeseen tarjotaan.
Asiakkaalle ei palauttamisesta aiheudu kustannuksia ja edes sitä ei vaadita, että tavara olisi aikoinaan ostettu kyseisestä puutavaraliikkeestä.
Palautin säkillisen painekyllästettyjä puutavaran hylkykappaleita Ylöjärven Elon alueella toimivan menestyvän puutavaraliikkeen... ...Puutoimi Oy:n... ...jätelavalle, jossa jo oli ennestään lähes täysi lavallinen painekyllästettyä puutavararoinaa!
Oletan, että hylkylavalle kertynyt puutavara päätyy aikanaan polttoon Tarastenjärven hyötyvoimalaan ja sen poltto tapahtuu niin korkeassa lämpötilassa ja hyvien suodattamien takana, jotta poltosta ei aiheudu luonnolle ongelmia. Kiitokset Puutoimi Oy:lle!
Operaation lopputulemana Ylöjärven Metsäkylän alueelle hienon omakotitalon rakentanut omakotirakentaja voitti, minä voitin ja…
…ennen kaikkea Luonto voitti!
-Esko Erkkilä-
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: painekyllästetty puutavara, kyllästetyn puutavaran hävittäminen, Puutoimi Oy Ylöjärvi, |
Vakituisen asuinrakennuksen kiinteistöveroprosentti kertoo paljon kunnan taloudenpidostaKeskiviikko 14.11.2018 - -Esko Erkkilä- Kiinteistövero on Suomessa maan ja sillä olevien rakennusten arvoon perustuva vero, jonka kiinteistön omistaja maksaa vuosittain tontin tai tilan sijaintikunnalle. Vero määrätään sille joka omistaa kiinteistön kalenterivuoden alkaessa. Veron suuruus on kiinteistöveroprosentin mukainen osuus kiinteistön arvosta.
Vakituisen asuinrakennuksen veroa peritään vain siitä asunnosta missä asutaan pysyvästi.
Vakituisen asunnon kiinteistöveroprosentti vaihtelee kunnan taloudenpidon onnistumisen mukaan, sillä kunnille on lainsäädännössä annettu melkoinen pelivara sen määrittelemisessä.
Kuluvana vuonna vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti Tampereella on 0,55 % ja ensi maanantaina kokoontuvalle kaupunginvaltuustolle ehdotetaan sen korottamista 0,65 prosenttiin.
Ylöjärvellä vastaava veroporosentti on tänä vuonna 0,48 ja ensi vuodelle kaupunginvaltuusto on jo päättänyt alentaa sen 0,45 prosenttiin.
Mitä nuo luvut merkitsevät käytännössä?
Omistan verotustietojen mukaan Rouvan kanssa Tampereen Palokalliolla omakotitalon, jonka jälleenhankinta-arvo olisi 125.473,86 euroa ja verotusarvo 81.558,01 euroa.
Maksoimme omakotitalostamme tänä vuonna kiinteistöveroa 448,57 euroa ja ensi vuonna – jos verotusarvo säilyy entisellään – 530,12 euroa eli nousua tulee 81,55 euroa! Kiinteistöveron kohoamaisen lisäksi asumiskustannuksemme nousevat ns. hulevesimaksun verran eli ainakin 50 eurolla, joten asumiskustannusten veroluonteiset maksut kohoavat meillä hieman yli 130 euroa vuodessa.
Mikäli omistaisimme samanlaisen omakotitalon Ylöjärvellä ja sen verotusarvo olisi sama kuin nyt Tampereella, olisimme maksaneet siitä kiinteistöveroa tänä vuonna 391,48 euroa ja ensi vuonna vastaava vero Ylöjärvellä olisi vain 367,01 euroa.
Todellisista luvuista huomaamme, että Ylöjärven kaupunki on hoitanut taloutensa mallikelpoisesti Tampereeseen verrattuna, sillä kiinteistöveromme olisi Ylöjärvellä tänä vuonna ollut 57,05 euroa alhaisempi kuin Tampereella.
Ensi vuonna ennakoitu kiinteistövero muuttuu radikaalisesti Ylöjärven eduksi, sillä ensi vuonna eroa olisi peräti 163,11 euroa! Kun lukuun lisätään hulevesimaksu, niin ero kasvaa merkittävästi. Toki Ylöjärvikin on ottamassa käyttöön hulevesimaksun, mutta se on maltillisempi kuin Tampereella.
Kiinteistövero ja sen suuruus vaikuttaa omakotitalojen lisäksi samalla tavalla myös asunto-osakeyhtiöissä, sillä kiinteistövero maksetaan yhtiövastikkeista kertyvällä rahalla, jolloin veron suuruus asuntoa kohden riippuu asunnon jyvitetystä pinta-alasta.
Arvostan Ylöjärven kaupungin taloudenpitoa ja osoitan kiitokseni Ylöjärven kaupungin yrityshankintaa aktiivisesti tekeville virkahenkilöille sekä kaupungin luottamushenkilöpäättäjille.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vakituisen asuinrakennuksen kiinteistöveroprosentti kertoo paljon kunnan taloudenpidosta, vakituisen asuinrakennuksen kiinteistövero Tampereella, vakituisen asuinrakennuksen kiinteistövero Ylöjärvellä, kiinteistövero, hulevesimaksu Tampereella, |