Taas synkkä onnettomuuspäivä 9-tiellä

Keskiviikko 11.8.2010 - -Esko Erkkilä-

Valtatie 9:llä oli jälleen kerran synkkä onnettomuuspäivä tiistaina 10.8.2010.

 

Urjalassa tapahtui ojaanajo tiistaina iltapäivällä, mutta henkilövahingoilta vältyttiin.

 

Tampereen pohjoispuolella Rusthollin kohdalla tapahtui samana päivänä aamupäivällä

yhden kuolonuhrin vaatinut tuhoisa liikenneonnettomuus.

 

Olen 9-tien suurkäyttäjä, sillä käyn Tampereelta Turun seudulla töissä pari…kolme kertaa viikossa.

 

Tiedostan 9-tien ongelmat ja olen pyrkinyt kaikin tavoin vaikuttamaan, että tien kuntoa kohennettaisiin. Hirviaitojen rakentaminen Tampereen ja Turun välille olisi mielestäni kiireellisin tehtävä. Suurin työsuojeluongelmani on ilman muuta hirvikolari työmatkalla Tampereelta Turkuun!

 

Ajan vuosittain 50.000…60.000 kilometriä ja tunnustan, että pelkään ajaa 9-tietä Rusthollin kohdalla. Se on ainoa tieosuus Suomessa, jossa tunnen aitoa pelkoa.

 

Rusthollin kohdalla olevat sillat ovat varsinainen surmanpaikka - eilinen kuolonkolari on uusin todiste tästä.

 

Tiehallinnolla on hienot suunnitelmat 9-tien parantamiseksi Tampereen ja Oriveden välillä. Tieosuus on kieltämättä kohennuksen tarpeessa, mutta koko matkan osalta se on tässä taloudellisessa tilanteessa utopiaa.

 

Toistan taas kerran esitykseni, että Tampereen pohjoispuolinen 9-tie rakennettaisiin välittömästi Atalasta Tarastenjärven risteykseen saakka turvalliseksi nelikaistaiseksi tieksi. Näin pystyttäisiin välttämään eilisenkaltaiset kuolonuhreja vaatineet liikenneonnettomuudet.

 

Samassa yhteydessä olisi huolehdittava melusuojauksesta siten, että Rutshollin silloilla ja niiden välittömässä läheisyydessä syntyvä 9-tien liikennemelu ei haittaisi lähialueiden asukkaita. Tekniset ratkaisut ovat olemassa - kyse on oikeastaan Tiehallinnon hyvästä tahdosta!

 

-Esko Erkkilä-

Porajärvi ja Repola - merkittävät kunnat Suomen historiassa

Tiistai 10.8.2010 - -Esko Erkkilä-

Oletan, että Porajärven ja Repolan kunnat ovat monille suomalaisille tuntemattomia, vaikka niillä onkin merkittävä rooli Suomen historiassa

 

Molemmat kunnat sijaitsevat nyky-Venäjällä lähellä Suomen rajaa Joensuun tasalla.

 

Porajärvi päätti liittyä Suomeen v. 1919 ja Repola oli tehnyt vastaavan päätöksen jo vuotta aikaisemmin.

 

Tarton rauhassa v. 1920 molemmat kunnat Suomi kuitenkin luovutti Neuvosto-Venäjälle.

 

Pysähdyimme ostoksille Porajärvelle heinäkuisen Laatokan Karjalaan suuntautuneen matkamme aikana. Repolassa emme matkamme aikana käyneet.

 

Tarton rauhassa sovittiin, että Suomen joukkojen oli vetäydyttävä Repolasta ja Porajärveltä 14. helmikuuta 1921 mennessä.

 

Repolan nuori nimismies, heimoaktivisti ja ylioppilas Bobi Siven (syntynyt 1899) ampui itsensä protestiksi 12. tammikuuta 1921.

 

Mainittakoon, että Akateeminen Karjala-Seura piti myöhemmin lippunsa nauhassa Bobi Sivenin itsemurhaluotia.

 

Sivenin veli Paavo Siven (myöhemmin Susitaival) nouti veljensä ruumiin rekipelillä Suomeen.

 

Sotien aikana Paavo Susitaival yleni Puolustusvoimissa everstiluutnantiksi.

 

Porajärven keskusta on nykyisin unelias kylä, jossa toki on muutama kauppa. Tein tuliaisostokseni sieltä - aitoa venäläistä rihkamaa!

 

Porajärvi-cityssä on torin laidalla venäläinen huussi. Se on joka kerta todellinen kokemus! Kukaan länsimainen ei siellä suostuisi tekemään tarpeitaan, sillä niin kauhea paikka se on.

 

Miten venäläisillä riittää pokkaa kieltää elintarvikkeiden tuonti Suomesta, kun heillä itsellään on hygieninen taso sitä luokkaa, jota venäläinen paskahuusi edustaa?

 

Millainen olisi Porajärven kyläraitti tänään, jos pitäjä olisi saanut Tarton rauhansopimuksessa ja myöhemmissäkin rauhansopimuksissa jäädä Suomelle? Kysyn vaan?

 

Se on varmaa, että niin saastaista paskahuusia ei Porajärven keskustassa olisi kuin siellä nykyisin on!

 

-Esko Erkkilä-

Häräntappoase - kesän 2010 näytelmä Pyynikin Kesäteatterissa

Maanantai 9.8.2010 - -Esko Erkkilä-

Osallistuin kurssitapaamiseen Tampereella 7…8.8.2010. Agrologiopintojemme päättymisestä tuli keväällä kuluneeksi 40-vuotta - olemme aitoja Mustialan agrologeja!

 

Kurssitapaamisen eräs ohjelmanumero oli Anna-Leena Härkösen romaaniin perustuva Häräntappoase Pyynikin Kesäteatterissa.

 

Esitys, johon osallistuimme, oli kesän viimeinen. Esityksemme alkoi lauantaina 7.8.2010 klo 18.00 ja se saatiin viettää suotuisten säiden merkeissä. Edellinen esitys, joka alkoi klo 14.00, jouduttiin keskeyttämään rajun ukonilman vuoksi.

 

Vasta nyt tutustuin Anna-Leena Härkösen kirjoittamaan Häräntappoaseeseen. Olen monesti törmännyt kirpputoreilla romaaniin, mutta se on jäänyt hankkimatta.

 

Anna-Leena Härkönen sai romaanin valmiiksi 18-vuotiaana ja se näkyy tekstissä.

 

Romaani ja näytelmä kuvaavat 1980-luvun nuorten elämää. Päähenkilö Allu Korva - näyttelijänä Kasimir Baltsar - joutuu vaasalaispoikana vasten tahtoaan kesäksi maalla ja siitä alkaa tapahtua.

 

Näytelmäkappaleen ohjelmassa tosin viitataan, että kyseessä olisi tamperelaispoika, mutta näytelmän nettitaustoituksessa kerrottu vaasalaislähtöisyys tuntuu todennäköisemmältä.

 

Härkönen on syntynyt Limingassa ja siten hänen romaaniinsa sisällyttämät maininnat Himangan Torvenkylästä, Kalajoesta ja Kempeleestä antavat viitteitä romaanin tapahtumien sijoittumisesta Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalle - minä kun luen Himangan ja nyt sen nielaisseen Kalajoen Keski-Pohjanmaan maakuntaan kuuluviksi!

 

Härkönen on sisällyttänyt tekstiinsä 1980-luvun nuorten käyttämiä mainintoja. Vituttelut ja muut kärkevät lausahdukset kuuluivat sen ajan nuorten kielenkäyttöön. Niillä haluttiin tehdä selvä pesäero perinteisiin arvoihin tukeutuviin vanhempiin.

 

Häräntappoase on moninkerroin mielenkiintoisempi teatteriesitys, kuin edellisvuotena Pyynikillä esitetty Iso-Heikkilän isäntä.

 

Häräntappoaseen katsominen Pyynikin Kesäteatterissa ei enää ole mahdollista, mutta romaani kannattaa hankkia vaikkapa kirpputorilta, jos 1980-luvun nuorten elämä kiinnostaa. Romaanin lukeminen on suurehko urakka, sillä kyseessä on paksu kirja - Pyynikin Kesäteatterissa jutun juoni tuli selväksi vajaassa kolmessa tunnissa!

 

-Esko Erkkilä-

Sandarmoh´n joukko-hautausmaa - eräs Stalinin vainojen uhrien leposija

Sunnuntai 8.8.2010 - -Esko Erkkilä-

Venäjällä on lukemattomia joukkohautausmaita, joilla lepää Stalinin vainoissa teloitettuja.

 

Eräs niistä - Sandarmoh´n joukkohautausmaa - sijaitsee Karhumäen ja Poventsan välisen tien varrella Äänisen pohjoisrannalla.

 

Kävimme Sandarmoh´n joukkohautausmaalla heinäkuisen Laatokan Karjalaan suuntautuneen matkamme aikana.

 

Olen aikaisemmin käynyt Pietarista n. 50 kilometriä sijaitsevalla Levashovon joukkohautausmaalla, jolla lepää 46.771 Stalinin vainoissa teloitettua henkilöä.

Sen lisäksi olen käynyt Petroskoin lähellä sijaitsevalla Krasnyi Borin joukkoteloituspaikalla, jossa 9. päivästä elokuuta 15. päivään syyskuuta 1937 ja 26. päivästä syyskuuta 11. päivään lokakuuta 1938 teloittettiin 1.196 henkeä, joiden joukossa oli 580 suomalaista, 432 karjalaista, 136 venäläistä ja 48 muiden kansallisuuksien edustajaa. Ensimmäiset teloitukset suoritti Travinin teloituskomennuskunta ja toiset Goldbergin teloituskomennuskunta.

Säilyneiden arkistotietojen mukaan vuosina 1937-1938 Petroskoin lähistöllä ammuttiin ja salaa haudattiin ainakin 3.776 henkeä.

Sandarmoh´ssa alkoivat joukkoteloitukset 11. elokuuta 1937 ja jatkuivat 14 kuukauden ajan. Arkistolähteiden mukaan paikalla on ammuttu yli 7 000 henkeä: työläisiä, talonpoikia, virkailijoita, kulttuurityöntekijöitä, taiteilijoita, pappeja ja sotilaita.

Stalinin joukkoteloituspaikoilla ei ole löydettävissä yksittäisten uhrien hautoja, sillä teloitetut haudattiin yhteishautoihin.

Näiden mainittujen kolmen joukkoteloituspaikan lisäksi Venäjällä on useita muita vastaavia paikkoja, jotka muistuttavat Stalinin vainoista.

Arkistoiden avauduttua ovat uhrien omaiset laittaneet teloituspaikoilla nyt kasvavaan männikköön uhreista kertovia muistoristejä. Muistoristeissä on venäläisen tavan mukaan tavallisesti myös kuva vainajasta. Näin myös Sandarmoh´ssa.

Kerron eräässä muistoristissä olevista kuvista ja nimistä:

Tässä muistoristissä on ruotsalaisen Oskar Cougan´n nimi ja kuva sekä niiden alla Tampereella 1894 syntyneen ja Petroskoissa 21.2.1938 teloitetun Kalle Arosen muistolaatta.

Arosen muistolaatan alapuolella samassa muistoristissä oli New Yorkin Karjalan Teknillisen Avun jäsenten Matti Tenhusen, Kalle Arosen sekä Oskar Cougan´n nimet.

Tämän laatan alapuolella ja edelleen samassa muistoristissä on Matti Tenhusen kuva sekä hänen nimensä.

Cougan´n, Arosen sekä Tenhusen nimien ja kuvien esiintyminen Sandarmoh´n teloituspaikan muistoristeissä osoittaa, että paljon kommunistivallan tekemiä hirmutekoja on vielä tutkimatta. Mitkä ovat esimerkiksi Tampereella syntyneen Kalle Arosen vaiheet Sandarmoh´n joukkohautaan?

Stalinin uhrien joukkoteloituspaikat ja joukkohaudat ovat paljastuneet suurelle yleisölle vasta viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Käynti niillä on aina puhutteleva kokemus ja silloin tulee etsimättä mieleen kommunistisysteemin synkin puoli.

-Esko Erkkilä-

Poventsa - tutustumisen arvoinen paikkakunta Äänisen pohjoispuolella

Lauantai 7.8.2010 - -Esko Erkkilä-

Poventsa sijaitsee Äänisen pohjoispuolella Karhumäestä parisenkymmentä kilometriä itään.

 

Se on jäänyt suomalaiseen sotahistoriaan itäisimpänä paikkakuntana Karhumäen suunnalla, jonka suomalaiset valtasivat Jatkosodan aikana.

 

Maailmanhistoriaan Poventsa on saanut paikkansa yhtenä Stalinin kanavan sulkuna.

 

Pääsin käymään Poventsassa heinäkuisella matkallamme Laatokan Karjalaan.

 

Suomalaiset valloittivat Poventsan itsenäisyyspäivänä 1941. Valtauksen jälkeen alkoi asemasotavaihe, jota kesti vuoteen 1944 saakka.

 

Venäläiset vaikeuttivat Poventsan valtausta rikkomalla Stalinin kanavan sulkulaitteita ja saattamalla siten kaupungin veden valtaan. Yleisradion "Elävä arkisto" on mainio lähde täsmentää tietojaan mm. Poventsan valtauksesta, sillä siellä on rintamatoimittaja Toivo Määtän reportaasi valtausoperaatiosta. Suosittelen reportaasin kuuntelemista.

 

Reportaasi on tehty 11.12.1941 ja vielä silloin Poventsan kaduilla vesi virtasi.

 

Poventsan kanavasulku on osa Vienanmereltä Ääniselle rakennettua Stalinin kanavaa jota nykyisin kutsutaan virallisesti Vienanmeren-Itämeren kanavaksi.

 

Ylitimme Stalinin kanavan Poventsassa ja pidimme kahvitauon kanavan itäpuolisessa metsäsaarekkeessa.

 

Stalinin kanavan rakennustyö on kommunismin synkimpiä tekoja ihmiskuntaa kohtaan.

 

Kanavan rakennustyö tapahtui vankityövoimalla. Rakennustyön aikana menehtyi 200.000 vankia eli yksi vanki jokaista kanavametriä kohti, sillä kanavalla on pituutta 227 kilometriä. Kanavan rakennustyöt alkoivat syksyllä 1931 ja kestivät ainoastaan 20 kuukautta, joten käsipeleillä toteutettuna työvoiman ponnistelut olivat yli-inhimilliset.

 

Rakennustyön kaameutta on kuvattu lausumalla mm. siten, että Stalinin kanava on rakennettu luitten päälle. Toinen tapa kuvata työn kaameutta on se, että jos työmaalla kuolleet vangit olisi haudattu kanava-alueelle, heidät olisi ollut pakko haudata pystyyn, koska muuten tila ei olisi riittänyt.

 

Stalinin kanavan sulkulaitteiden valokuvaaminen on kielletty. Kielto on varmin tapa saada matkaajat ottamaan suluista runsaasti valokuvia.

 

Suosittelen Poventsan käynnin mahduttamista Karhumäen suunnalle tapahtuvien turistimatkojen ohjelmaan.

 

-Esko Erkkilä-

Karhumäen suunta oli Jatkosodassa ylivarustettu

Perjantai 6.8.2010 - -Esko Erkkilä-

Jatkosodassa suomalaiset valtasivat Karhumäen 5. joulukuuta 1941.

 

Karhumäen taisteluissa kaatui 1.500 suomalaista ja 8.000 puna-armeijan sotilasta.

 

Kävin Karhumäessä heinäkuun alussa Laatokan Karjalaan suuntautuneen matkamme yhteydessä.

 

Jälkiviisaasti voidaan todeta, että Karhumäen suunta oli Jatkosodassa ylivarustettu. Alueelle oli rakennettu suuret määrät betonikorsuja ja kallioluolia. Kallioluolat ovat vieläkin nähtävissä, mutta emme niihin ehtineet tutustumaan.

 

Suomalaiset aloittivat vetäytymisen Karhumäeltä 10.6.1944. Operaatio oli logistisesti suuri ja kiire oli.

 

Kesäkuun 10. päivän ja 30. päivän välisenä aikana Karhumäeltä lähti 170 junaa ja 7.000 rautatievaunua kohti Karjalan Kannasta, sillä vihollinen keskitti sinne voimansa. Kaikkiaan Kannakselle ohjattiin 265 junaa, joissa oli 11.300 vaunua - tästä huomataan, että Karhumäen suunnan osuus Karjalan Kannakselle siirretyistä joukoista oli suuri.

 

Matkasimme Karhumäeltä Suomea kohti Porajärven kautta. Reittimme oli sama, jota joukkomme käyttivät Karhumäeltä perääntyessään.

 

Tie on vielä nykyäänkin heikko, joten on helppo ymmärtää perääntymisen vaikeus.

 

Osana Karhumäen suunnan tutkimista kävimme Maaselän taistelupaikalla, jonne suomalaiset ovat v. 1992 pystyttäneet muistolaatan.  

 

Muistolaatassa on seuraava teksti:

 

MAASELÄN RINTAMALLA TAL-

VELLA 1942 KAATUNEITA ASEVELJIÄ

KUNNIOITTAEN

 

367 JV. DIVISIOONA

3 PRIKAATI. JV. RYKM. 5

 

1992 ASEVELJET

 

On helppoa kunnioittaa Karhumäen suunnassa taistelleita suomalaisia sotilaita ja toivoa, että tulevatkin sukupolvet osaavat antaa arvoa heidän toiminnalleen.

 

-Esko Erkkilä-

Hopealinjan iltaristeily Laukontorilta Pyhäjärvelle - mainio tapa huomioida vaikkapa läheisen merkkipäivä

Torstai 5.8.2010 - -Esko Erkkilä-

Sain heinäkuun lopulla olla puuhamiehenä merkkipäiväristeilyn järjestämisessä sisävesilaivalla Tampereen Pyhäjärvellä.

 

Kokemus oli voittopuolisesti positiivinen, mutta parannettavaa Hopealinjan toiminnassa toki on.

 

Risteilylle osallistui perhekunnastamme kymmenkunta henkilöä, joista kaksi oli pientä tyttöä.

 

Risteily alkoi Tampereelta Laukontorin rannasta klo 19.00 ja palasi samaan paikkaan klo 22.00. Kolmen tunnin aikana ehdimme käydä Nokialla Kylpylähotelli Eden´n satamassa ja takaisin.

 

Hopealinja markkinoi Laukontorilta lähteviä risteilyjä "Ravintola Laiva"-brändillä.

 

Ravintola Laivan aluksilla on tiettyinä aikoina päivästä mahdollista esim. lounastaa Laukontorin rannassa.

 

Risteilyaluksemme oli nimeltään m/s Tampere.  

 

Hopealinja on käyttänyt menujen suunnittelussa konsulttinaan keittiömestari Maija Silvennoista. Silvennoisella riittää vielä hommia, kuten jäljempänä esitän.

 

Ruoka oli risteilylle osallistuneiden mukaan mainiota. Hyvä niin, mutta minulla oli vertailukohtana nelisen viikkoa aikaisemmin Turusta Naantalissa risteilleen m/s Rudolfinan palvelut ja tamperelaisena on valittaen todettava, että turkulaisten tarjoamat palvelut peittosivat Hopealinjan tarjonnan.

 

Hopealinjalla on paljon petrattavaa puhelinpalveluissaan. Soitin järjestelyiden tiimoilta muutaman kerran Hopealinjalla ja sain kokemusta huonosta puhelinpalvelusta.

 

On selvää, että kesäaikana puhelimella asioita kyseleviä on paljon ja silloin yrityksen puhelinkeskus joutuu "helteeseen". Hopealinjalla näin ei kuitenkaan käy, sillä ääni nauhalta kertoo kylmästi, että kaikki numeromme ovat varatut, soita uudestaan ja klinkis - puhelu menee poikki.

 

Pyysin extrapalveluna kukkakimpun pöytäämme ja se onnistui soittamalla m/s Tampereen matkapuhelinnumeroon vaivattomasti. Puhelimeen vastannut nainen oli suorastaan innostunut pienen extrapalvelun järjestämisestä. Todennäköisesti kyseessä oli sama keittiöhenkilökuntaan kuuluva nainen, joka lähtiessämme halusi laittaa kukkakimpun sellaiseen kuntoon, että se varmasti säilyy hyväkuntoisena kotiin saakka.

 

Harvoin tapaa näin innostunutta asiakaspalvelijaa ja siitä hänelle sekä m/s Tampereelle ja Hopealinjalle parhaat kiitokset!

 

Risteilymme oli onnistunut. Pientä viilausta Hopealinjalle kuitenkin ehdottelen ja viilauksen tarvetta on erityisesti puhelinpalvelun kehittämisessä sekä buffet-tarjonnan kalapuolen trimmaamisessa.

 

-Esko Erkkilä-

Toivo Loukola - Kortesjärveltä olympiavoittajaksi ja maailmanennätyksen haltijaksi

Keskiviikko 4.8.2010 - -Esko Erkkilä-

Suomen Jääkärimuseon yhteydessä Kortesjärvellä on erillisosasto, jossa esitellään Kortesjärvellä syntyneen ja Amsterdamin olympiakisoissa kultamitalin voittaneen Toivo Loukolan vaiheita.

 

Vierailin museossa heinäkuussa 2010 ja tutustuin Toivo Loukolan saavutuksiin.

 

Toivo Aarne Loukola syntyi eteläpohjalaispitäjä Kortesjärvellä lokakuun 2. päivänä 1902 ja hän kuoli 10.1.1984 Helsingissä.

 

Loukola aloitti urheilu-uransa korkeushyppääjänä, mutta siirtyi estejuoksijaksi muutettuaan Helsinkiin. Aktiiviaikanaan Loukola edusti Helsingin Poliisi-Voimailijoita. Siviilissä Loukola toimi Helsingin poliisilaitoksen passiosastolla.

 

Toivo Loukola voitti kultamitalin 1928 Amsterdamin olympiakisoissa 3000 estejuoksun ajalla 9.21,8 - aika oli uusi maailmanennätys.

 

Toiseksi juoksussa sijoittui Paavo Nurmi ja Suomen kolmoisvoiton varmisti Ove Andersen.

 

Toivo Loukolan omaiset haluavat kunnioittaa Loukolan muistoa ja hänelle on rakennettu oma osastonsa Suomen Jääkärimuseon yhteyteen.

 

Osastolla on esillä Loukolan voitoistaan saamia kunniakirjoja, mitaleita sekä lukuisia muita esineitä, jotka liittyvät Loukolan urheilu-uraan.

 

Suosittelen poikkeamista Suomen Jääkärimuseon yhteydessä olevaan Toivo Loukolan saavutuksista kertovaan erillisnäyttelyyn.

 

-Esko Erkkilä-

Kivatsun vesiputoukset - ylimainostettu turistikohde Kontupohjan alueella

Tiistai 3.8.2010 - -Esko Erkkilä-

Useat suomalaiset tuntevat ainakin nimeltään Kivatsun vesiputoukset Venäjän Karjalassa.

 

Olen muiden suomalaisten tapaan kuullut paljon Kivatsun vesiputoksista, mutta vasta heinäkuussa pääsin tutustumaan niihin henkilökohtaisesti.

 

Kokemus oli pettymys, sillä kyseessä ei ollut mitenkään henkeäsalpaava kokemus.

 

Kivatsun vesiputoukset ovat Euroopan toiseksi suurimmat tasankomaiden vesiputoukset.

 

Putouksen korkeus on vain 10,7 metriä, joten suurta jyrinää ja vesimassojen pauhua on turha odottaakaan.

 

Kivatsun vesiputoukset sijaitsevat Suunujoessa ja ne ovat osa putouksen tuntumaan perustetusta Kivatsun luonnonpuistosta.

 

Viitoitus Kivatsun putouksille on heikkoa ja sen vuoksi mekin ajoimme tienristeyksen ohi ja teimme parinkymmenen kilometrin extra-ajelun. Ei hyvä niin.

 

Markkinavoimat ovat pystyneet luomaan Kivatsun putouksista todellisuutta paremman kuvan - harmi.

 

Laatokan Karjalassa matkaillut ei menetä mitään, vaikka ei poikkeaisikaan Kivatsun putouksilla.

 

-Esko Erkkilä-

Kontupohjan ortodoksinen kirkko - Kontupohjan huomattavin nähtävyys

Maanantai 2.8.2010 - -Esko Erkkilä-

Kontupohjan ortodoksinen kirkko on uhmannut aikaa jo vuodesta 1774 alkaen.

 

Kirkko on pyhitetty Neitsyt Marialle.

 

Vierailimme kirkossa heinäkuisella matkallamme Laatokan Karjalaan.

 

Kirkko on rakennettu pyöröhirsistä ja se edustaa perinteistä karjalaista kirkonrakennuskulttuuria.

 

Kirkko sijaitsee viitisen kilometriä Kontupohjan keskustasta ja sinne pitää ajaa Kontupohjan paperitehtaan aluetta kiertäen.

 

Kontupohjan kirkko on vanha ja sain siitä omakohtaisen kokemuksen, kun matkamme jälkeen tutustuin vaimoni edesmenneen isän sota-ajoilta säilyneisiin valokuviin. Eräs mustavalkoinen valokuva on Kontupohjan ortodoksisesta kirkosta ja vaimoni isä on kirjoittanut sen taakse selityksenä: "Kontupohjan Vanhassa kylässä oleva kirkko".

 

Kuva on otettu keväällä, sillä kirkon vieressä sijaitsevalla kalliolla on jokunen lumikinos, mutta kevät on selvästi etenemässä. Vuosilukua kuvan takana ei ole, joten tarkka kuvaushetki ei ole tiedossa.

 

Kirkko on kuvassa täsmälleen samanlainen kuin nyt, vaikka aikaa kuvanotosta on kulunut lähes 70-vuotta.

 

Kirkko on selkeästi nähtävyys, sillä sinne edellytetään sisäänpääsyn maksamista. Sisäänpääsymaksu on 80 ruplaa eli n. kaksi euroa henkilöltä. Käsittämättömän suuri summa paikallisille ja heitä ei varmaan kirkossa käykään. Sisäänpääsyn periminen kirkkoon pääsemisestä on poikkeuksellista Venäjälläkin ja se kertoo siitä, että kirkkoa käsitellään turistirysänä.

 

Kontupohjan kirkon opas oli yrmeydessään huippuja, joita maailmalla voi tavata. Alle viisikymppinen nainen koki tehtävänsä rangaistukseksi, sillä niin yrmeä hän oli. Oppaan kissa sitä vastoin oli emäntäänsä monin verroin seurallisempi ja sen ansiosta "opaspariskunnasta" jäikin kohtuullinen muisto.

 

Opas avasi ovet ja ikkunoiden edessä olevat luukut. Ikkunoista avautui hienot näköalat Äänisen Kontupohjanlahdelle. Ikonostaasista oli joitain ikoneita "kunnostettavina" vai olivatko ne siirtyneet pysyvästi parempaan talteen - mene ja tiedä.

 

Kaikesta huolimatta Kontupohjan ortodoksinen kirkko on tutustumisen arvoinen paikka. Vaimoni isän kokemukset samaisesta kirkosta korostavat minulle kirkon merkitystä.

 

-Esko Erkkilä-

Kontupohja - vaikeassa tilanteessa painiskeleva kaupunki Äänisen länsirannalla

Sunnuntai 1.8.2010 - -Esko Erkkilä-

Kontupohjan kaupunki sijaitsee 54 kilometriä Petroskoista Äänisen länsirannalla.  Suomalaiset ja amerikansuomalaiset rakensivat sen kaupungiksi 1920- ja 1930-luvuilla. Virallisesti Kontupohja sai kaupunkioikeudet v. 1938.

 

Stalinin vainoissa 1935 - 1937 Kontupohjassa vangittiin 11.000 suomalaista.

 

Jatkosodan aikana 1941 - 1944 Kontupohja oli suomalaisten hallussa.

 

Kontupohjan suurin työnantaja on 1928 toimintansa aloittanut paperitehdas, OAO Kondopoga -nimeltään.

 

Paperitehdas on ollut jo vuosia vaikeassa tilanteessa taloudellisesti. Sen tuotteista 3/4 menee vientiin ja oletettavasti monen suomalaisen lukema sanomalehti on painettu Kontupohjassa valmistetulle paperille.

 

Kontupohjan paperitehdas on niiden yritysten joukossa, joiden toimintaa tuetaan federaation budjetista.

 

Monet suomalaisyritykset ovat ostomielessä tutkineet Kontupohjan paperitehtaan, mutta todenneet sen epäkelvoksi ostokohteeksi. Heinäkuisella matkallamme totesimme, että tehdasalue on laaja kokonaisuus ja savua tuprusi monesta savupiipusta eli tehdas oli toiminnassa.

 

Eräs merkittävä teollisuuslaitos Kontupohjassa on rehutehdas ja mylly. Kaikki suomalaiset merkittävät rehutehdasyritykset ovat tutkailleet yrityksen ostoa tai yhteistyömahdollisuuksia sen kanssa. Näissä merkeissä minäkin kävin tehtaalla v. 2006. Suomalaiset rehutehtaat ovat suomalaisten paperitehtaiden kanssa päätyneet samaan ratkaisuun eli Kontupohjassa sijaitseva yritys ei sovi meikäläiseen toimintakonseptiin.

 

Kontupohjan rehutehtaan sisätilat ovat poikkeuksellisen puhtaat pölystä. Syy tähän selvisi myllyn aulassa, jossa oli seinillä kymmenkunta valokuvaa neuvostoliittolaisissa myllyalan yrityksissä sattuneista pölyräjähdyksistä. Pölyräjähdys on tuhoisa onnettomuus ja se aiheutuu myllyn tiloissa olevan pölyn räjähtämisestä. Pölyräjähdys tuhoaa laitoksen täydellisesti ja sen vuoksi venäläiset ovat oppineet jo neuvostoaikana, että myllyjen sisätilat on pidettävä pölystä puhtaina.

 

Kontupohjassa oli poliittisia levottomuuksia syyskuun 2 ja 3 päivän välisenä yönä 2006.

 

Mellakoiden syynä oli paikallisväestön ja t?et?eenien välinen yhteenotto paikallisessa baarissa - yhteenotossa kuoli kaksi henkilöä. Olimme Kohtupohjan rehutehtaalla mellakoita edeltäneenä päivänä - olemme kaveripiirissä kertoneet mellakoista ja todenneet, että emme ole niihin kuitenkaan syyllisiä!

 

Kontupohjan tulevaisuudelle pitää kaikesta huolimatta olla optimistinen. Alue on tietyllä tavalla kulttuurin kehto, vaikka se nykypäivän vinkkelistä takamailla sijaitseekin.

 

-Esko Erkkilä-

Mikko Alatalo ja muut "Tulppaanitähdet" Kukkaisviikon tapahtuman esiintyjinä

Perjantai 30.7.2010 - -Esko Erkkilä-

Tampereen 27. Kukkaisviikot järjestetään 23 - 31.07.2010.

 

Ne tarjoavat kukkaloistoa ja ilmaistapahtumia Tampereen keskustassa heinäkuun lopussa yhdeksän päivän ajan.

 

Ehdin osallistumaan Harri-poikani kanssa Kukkaisviikon tapahtumista ainoastaan Tulppaanitähdet – Anna kaikkien kukkien kukkia! -tapahtumaan torstaina 29.7.2010.

 

Kyseessä oli Tampereen Kehitysvammaisten Tuki ry:n ja Kehitysvammaisten Tukiliiton järjestämä parituntinen iloinen koko perheen kesäiltapäivä musiikin, teatterin ja tanssiesitysten parissa.

 

Tilaisuus saavutti suuren suosion, sillä kuulijoita paikalla oli nelisensataa.

 

Iltapäivähetken aloitti Mikko Alatalo, joka esitti innostuneelle yleisölle puolenkymmentä suosituinta sävellystään.

 

Mikon esitykset saivat suuren suosion, sillä raikuvat aplodit seurasivat jokaista hänen esittämäänsä kappaletta.

 

Seurasin läheltä Mikon lähtöä esitystensä jälkeen ja Mikkoon ihastuneista ihailijoista ei ollut tulla loppua lainkaan!

 

Mikko Alatalon jälkeen tilaisuudessa esiintyivät La Strada, ohjaajana Anu Panula,Vimmartin bändikurssilaiset, Jenniina Lumiketo, Matti Leskinen, La Strada uudestaan, Marja Reinola, Con Amore ja lopuksi Kansantanssiryhmä Riemukkaat.

 

On hienoa, että istuvalla kansanedustajalla on aikaa ja tahtoa esiintyä vammaisten tilaisuudessa. Se antaa uskoa myös sille, että valtiovallan suhtautuminen voi antaa paremmat olosuhteet myös niille, jotka tukea eniten tarvitsevat. Toivotan monien muiden kera Mikolle lykkyä tykö, kun vammaisten asemasta parlamentissa päätetään.

 

-Esko Erkkilä-

Jääkärikenraali Väinö Valveen muistohuone Suomen Jääkärimuseossa

Torstai 29.7.2010 - -Esko Erkkilä-

Kortesjärvellä sijaitsevassa Suomen Jääkärimuseossa on perusnäyttelyn lisäksi jääkärikenraali Väinö Valveen muistohuone. Suomen Jääkärimuseon anti on muutenkin monipuolinen, sillä samoissa tiloissa sijaitsee olympiavoittaja Toivo Loukolaa esittelevä erillisnäyttely sekä Luontomuseo. Myös pelimanninurkkaus on sijoitettu Jääkärimuseoon.

 

Jääkärikenraali Valve oli viimeinen elossaollut jääkäri. Valve kuoli Helsingissä maaliskuun 11. päivänä 1995 - hän oli kuollessaan 99-vuotias ja olisi saavuttanut 100-vuoden iän saman vuoden joulukuussa.

 

Eräs syy Valveen muistohuoneen sijaitsemiseen Kortesjärvellä on se, että hän käytti Saksaan mennessään etappitalona Kortesjärvellä sijainnutta Suomelan kievaria.

 

Valve palasi Suomeen jääkärien pääjoukon mukana 25.2.1918 ja osallistui Vaasassa järjestettyyn jääkäriparaatiin seuraavana päivänä.

 

Valve osallistui Vapaussotaan ja hän taisteli valkoisten joukoissa mm. Tampereen valtauksessa sekä Viipurin taisteluissa.

 

Vapaussodan jälkeen Valve toimi Lappeenrannassa Raskaan tykistörykmentin komentajana.

 

Viiden vuoden jälkeen hänet siirrettiin rannikkotykistön komentajaksi. Valveen tehtävät laajenivat ensin rannikkopuolustukseen ja pian myös merivoimien komentajuuteen. Merivoimien komentajan tehtävää Valve hoiti myös Talvisodan ajan.

 

Valve toimi puolustusministerinä puolen vuoden jakson 1944 - 1945.

 

Jääkärikenraali Valveen viimeisimmät ylennykset ajoittuivat hyvin poikkeuksellisesti. Everstiksi hän yleni v. 1925, kenraalimajuriksi v. 1933, kenraaliluutnantiksi v. 1941 ja Tasavallan Presidentti Mauno Koivisto ylensi hänet jääkärikenraaliksi v. 1992.

 

Jääkärikenraali Väinö Valveen muistohuoneessa Suomen Jääkärimuseossa Kortesjärvellä on osa Valveen mitalikokoelmasta, kirjoja, tauluja sekä muita esineitä kenraalin kodista sekä muuta häneen liittyvää mielenkiintoista aineistoa.

 

Mainittakoon, että Väinö Valveen kunniamerkit ovat esillä Suomen Tykistömuseossa Hämeenlinnassa ja hänen muistokseen on myös nimetty Helsingissä Siilitien metroaseman lähellä sijaitseva puisto - puiston nimi on "Väinö Valveen puisto - Väinö Valves park".

 

Yksistään Väinö Valveen muistohuone Suomen Jääkärimuseossa Kortesjärvellä on hyvä syy poiketa tässä mielenkiintoisessa erikoismuseossa!

 

-Esko Erkkilä-

Suomen Jääkärimuseo - tutustumisen arvoinen kohde Kortesjärvellä

Keskiviikko 28.7.2010 - -Esko Erkkilä-

Suomen jääkäriliikkeen vaiheista kertova museo - Suomen Jääkärimuseo - sijaitsee pienessä etelä-pohjalaispitäjässä Kortesjärvellä. Kortesjärvi on kuntamuutosten pyörteissä yhdistynyt Kauhavan kaupunkiin, joten juridisesti Suomen Jääkärimuseo sijaitsee nykyisin Kauhavalla.

 

Olen suunnitellut tutustuvani Suomen Jääkärimuseoon jo vuosikaudet, mutta sain toteutettua suunnitelmani vasta heinäkuussa 2010.

 

Tutustuminen kannatti, sillä museokäynti antoi paljon lisätietoa isänmaamme vaiheista.

 

Jääkäriliike alkoi vuonna 1915, vaikka ensimmäiset neuvottelut asian tiimoilta käytiinkin jo edellisvuonna.

 

Kortesjärveltä jääkäriliikkeeseen lähti mukaan 39 paikkakuntalaista ja se oli pitäjän asukaslukuun suhteutettuna suurin määrä koko maassa. Tämä on syy, miksi Suomen Jääkärimuseo sijaitsee Kortesjärvellä!

 

Jääkärit siirtyivät Suomesta Saksaan kevareitten kautta ja eräs kevareista sijaitsi Kortesjärvellä. Kortesjärven kevari oli nimeltään Suomelan Kevari ja mm. Suomen viimeisin elossaollut jääkäri, kenraali Väinö Valve käytti siirtymisessään Suomelan Kevaria.

 

Kenraali Valveella on Suomen Jääkärimuseossa oma perinnehuone ja sen tiimoilta tässä blogissa myöhemmin oma juttunsa.

 

Jääkärimuseossa on pitäjäkohtainen luettelo koulutukseen lähteneistä jääkäreistä. Tarkistin luvut eräiden paikkakuntien osalta. Lähtijöistä tamperelaisia oli 31, messukyläläisiä 2 ja teiskolaisia 1, joten nykyisen Tampereen alueelta jääkäreitä oli yhteensä 34.

 

Viljakkalasta jääkäreitä oli 2 ja Hämeenkyröstä samoin 2.

 

Jääkärit saivat koulutusta Lockstedt`n leirillä ja sotakokemusta he hankkivat Saksan itärintamalla Riian edustalla, Kuurinmaalla, Aajoella, Ekkau-Kekkaussa ja Schmardenissa.

 

Jääkärien pääjoukko saapui Vaasaan 25.2.1918 ja vastaanottoparaati järjestettiin Vaasassa seuraavana päivänä. Valkoisten puolella Vapaussotaan osallistui 1.261 jääkäriä.

 

Suomen Jääkärimuseon kustannuksista vastaa Kauhavan kaupunki, johon Kortesjärven kunta on yhdistynyt.

 

Suomen Jääkärimuseon osana on kenraali Väinö Valveen huone sekä olympiavoittaja Toivo Loukolasta kertova nurkkaus. Valveesta ja Loukolasta näillä sivuilla myöhemmin.

 

Toivon, että monet suomalaiset vierailisivat Suomen Jääkärimuseossa, sillä jääkäreiden toiminta on luonut perustan itsenäisen Suomen kehittymiselle.

 

-Esko Erkkilä-

 

Petroskoissa elämä on seestynyt

Tiistai 27.7.2010 - -Esko Erkkilä-

Petroskoi on Karjalan Tasavallan pääkaupunki Venäjällä.

 

Olen vieraillut Petroskoissa usein ja viimeisin käyntini siellä tapahtui heinäkuussa 2010.

 

Suomalaiset valtasivat Petroskoin lokakuun 1. päivänä 1941 ja nimesivät kaupungin Äänislinnaksi.

 

Petroskoi on vilkas kaupunki, mutta nyt sen kaupunkikuva oli tietyllä tavalla unelias.

 

Majoituimme Pohjola hotelliin eli venäläisittäin Hotelli Severnajaan. Huone oli tasoltaan kohtuullinen ja aamupala jopa hyvä. Elämän rauhoittumisesta kertoo sekin, että nyt kukaan paikallisista ilotytöistä ei tullut tarjoamaan "pilua" - saattaa toki olla, että ikä ja ulkonäkö suojelevat "piluntarjoajilta".

 

Kävimme Äänisen rannalla, mutta siitä huolimatta kaupungista jäi unelias mielikuva. Ehkä maailmanlaajuinen lama koettelee Petroskoitakin!

 

Petroskoin rautatieasema on tavallisesti vilkas, mutta nyt sekin oli hiljainen. Petroskoin rautatieaseman ravintolassa on usein villi meininki, mutta nyt ravintola oli suljettu.

 

Toivottavasti Petroskoin elämä vilkastuu, sillä sehän on alueensa ainoa merkittävä kaupunki. Petroskoin kuihtuminen merkitsisi vaikeuksia laajalle alueelle Äänisen rantamaisemia ja sitä me suomalaiset emme halua.

 

-Esko Erkkilä-

Maailman ensimmäisen naiskosmonautin isän sankarihauta on Impilahdella

Maanantai 26.7.2010 - -Esko Erkkilä-

Neuvostoliittolaisesta lentokapteeni Valentina Tereskovasta tuli maailman ensimmäinen naiskosmonautti, kun hän kesäkuun 16. päivänä 1963 laskeutui Vostok-6 -aluksen kapteenina maahan kaksi vuorokautta, 22 tuntia ja 50 minuuttia kestäneeltä avaruuslennolta.

 

Valentina Tereskova on syntynyt maaliskuun 6. päivänä 1937. Hänen isänsä toimi traktorinkuljettajana eräässä maalaiskylässä Jaroslavlin alueella.

 

Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen 30.11.1939 ja Valentinan isä joutui sotaan hyökkäysvaunun kuljettajaksi. Hän kuului ilmeisesti legendaariseen 168 divisioonaan, jonka suomalaiset motittivat Lemetin maastoon Impilahdella.

 

Valentinan isä ei milloinkaan palannut kotiinsa, sillä...

Lue lisää »

Pylsyn penkki - Suomen ensimmäinen emäntäkoulu

Sunnuntai 25.7.2010 - -Esko Erkkilä-

Hämeenkyrössä Mahnalanselän länsirannalla on jyrkkä kallioseinämä. Kallioseinämässä lähellä vesirajaa on ihmisen istuttavan kokoinen kolo - "penkki". Penkille ei ole pääsyä avoveden aikana kuin venekyydillä ja sama juttu on myös poispääsyn laita - uimalla poispääsy tietysti onnistuu, mutta uintimatkaa rantautumiskelpoiseen kohtaan kertyy varsin paljon.

 

Kerrotaan, että Pylsyn emäntä moitti joka käänteessä miestään. Kerran he olivat matkalla veneellä Hämeenkyrön kirkolle.

 

Menomatkalla emäntä taas tavalliseen tapaansa...

Lue lisää »

Murheen Risti - Talvisodan ensimmäinen muistomerkki Venäjällä

Lauantai 24.7.2010 - -Esko Erkkilä-

Neuvostoliiton Suomea vastaan aloittama Talvisota oli Neuvostoliitossa vaiettu sota.

 

Vuoden 2000 heinäkuussa Impilahden Koirinojalla paljastettu Murheen Risti on ensimmäinen Venäjällä Talvisodan muistoksi sijaitseva muistomerkki.

 

Murheen Risti kuuluu Laatokan Karjalassa matkaavien suomalaisten vakiokohteisiin. Näin myös meille, jotka matkasimme alueella heinäkuussa.

 

Murheen Risti on viitisen metriä korkea äitihahmoinen monumentti. Siihen on kuvattuna toisiaan vastaan kaksi kädet levällään olevaa äitiä - suomalainen ja venäläinen.

 

Monumentti toteutettiin pääosin suomalaisrahoituksella, sillä...

Lue lisää »

Impilahti - poikkeamisen arvoinen paikka tänäänkin

Perjantai 23.7.2010 - -Esko Erkkilä-

Sortavalasta Petroskoin suuntaan kohdataan kaksikin merkittävää puunjalostuslaitosta. Näimme ne molemmat heinäkuisella matkallamme Laatokan Karjalaan.

 

Ensiksi tulee vastaan Läskelän paperitehdas, jonka toiminta tosin on muutama vuosi sitten loppunut. Paperitehdas on korkean muurin ja "Nato-piikkilangan"eristämä, vaikka teollista toimintaa siellä ei enää olekaan. Läskelän kosken kautta vettä virtaa Jänisjärvestä Laatokkaan - matkailijat tapaavat meidän tapaamme pysähtyä ihailemaan Läskelän koskea. Läskelä kuului Suomen aikana Harlun pitäjään.

 

Matkailijan kannattaa poiketa Petroiskoin tieltä Impilahteen, sillä...

Lue lisää »

PIM-luku kertoo Venäjän teiden kunnon

Torstai 22.7.2010 - -Esko Erkkilä-

Laatokan Karjalassa matkanneille suomalaisille on tullut tutuksi PIM-luku. Se kertoo tien kunnon - suuri PIM-luku merkitsee huonokuntoista tietä ja alhainen PIM-luku puolestaan kohtuullisen kuntoista tietä.

 

Takavuosina korkea PIM-luku oli Sortavalasta kohti Impilahtea kulkevalla tiellä. Kirjavanlahden hienojen maisemien kohdalla PIM-luku lähenteli maksimia.

 

Edistys on edistynyt myös Venäjällä ja Kirjavanlahden paikkeilla PIM-luku on ilahduttavasti alentunut. Nyt hienoista maisemista ehtii nauttimaan ja ei tarvitse koko ajan pelätä, että pää kolahtaa bussin kattoon.

 

Apteekkari Jääskeläisen huvila vilahtaa nykyisin tavallaan paljon aikaisemmin kulkijan ohitse kuin takavuosina. On harmi, että Jääskeläisen huvilan peräkamarin rauhaan nyt ei pääse poikkeamaan kahville, kuten kymmenkunta vuotta sitten - huvila kun on nyt yksityiskäytössä.

 

Vaikka PIM-luvun alentuminen  on merkinnyt entistä mukavampaa matkustamista Venäjällä, on se merkinnyt myös tietyn eksotiikan katoamista Venäjän-matkailusta. Siitä huolimatta on tervehdittävä ilolla sitä kehitystä, joka on merkinnyt Laatokan Karjalassa tieolosuhteiden ainakin jonkinasteista kohenemista.

 

-Esko Erkkilä-

 

PS. Unohtui mainita, että humoristinen PIM-luku merkitsee Venäjällä bussimatkustajalle Perseeseen Iskuja Minuutissa eli PIM!