Mihin meillä on varaa?Lauantai 8.5.2010 - -Esko Erkkilä- Toistakymmentä aktiivista Etelä-Alvarin jäsentä kokoontui 3.5.2010 pohtimaan evästyksiä Tampereen kaupunginvaltuustolle vuoden 2011 budjettievästysten merkeissä.
Puuhakas vetäjämme Pike-Alvari - Pirkko Maatraiva - oli antanut meille kaksiosaisen kotitehtävän. Meidän piti ensinnäkin miettiä kolme tavoitetta / asiaa, joiden... |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampere, Tampereen budjetti 2011, terveydenhuolto, kotihoito, vammaiset, hallivuokrat, |
Nautinnollinen kuoroelämys Tampereen Yliopistolla 18.4.2010Keskiviikko 5.5.2010 - -Esko Erkkilä- Kanerva-kuoro ja Soitinyhtye järjestivät kevätkonsertin Tampereen Yliopistolla 18.4.2010.
Yliopiston 650-hengen juhlasali oli lähes viimeistä paikkaa myöten täynnä.
Erkkilän perhe osallistui tähän elämykseen kolmen hengen voimin. Osallistuminen Kanerva-kuoron konserttiin oli meiltä jo toinen. Tämänkertaista osallistumista edesauttoi se, että päätimme Palokallion Omakotiyhdistys ry:n hallituksessa sponsoroida omakotiyhdistyksen jäsenten osallistumista konserttiin kymmenellä eurolla henkeä kohti! Kanerva-kuoro on vuonna 1945 perustettu harrastepohjainen Tampereella toimiva sekakuoro. Kuorossa toimii noin 30 aktiivista laulajaa (20 naista ja 10 miestä). Kuoron yhteyteen kuuluu... |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Yliopisto, Kanerva-kuoro, Viena Tiinus, Seppo Viljamaa, Rauno Kouhia, Viktor Klimenko, Pietarin balalaikka, Palokallion Omakotiyhdistys |
"Tavara ei kulje tekstiviestillä"Tiistai 4.5.2010 - -Esko Erkkilä- Otsikko on lainattu Turun sataman asiakaslehdestä, jonka nimi on Abord. Lehti tulee minulle työni merkeissä, sillä Turun satama ja sen materiaalitoiminnot ovat kuluneen 15 vuoden aikana tulleet tutuiksi.
Viimeisimmän Abord´n juttu "Tavara ei kulje tekstiviestillä" käsittelee Turun seudun maantieliikenteen ratkaisuja, joita alueelle kaivataan lähivuosina. Jutussa todetaan aivan oikein, että investoinnit liikenneyhteyksiin kasvattavat kansantaloutta.
Turussa ollaan tyytyväisiä E18:n avaamiseen koko matkaltaan Turusta Helsinkiin ja todetaan, että tieyhteys on lunastamassa niitä toiveita, joita siihen on asetettu.
Eurooppatie E18 Suomessa on tieyhteys Turun ja Naantalin satamista pääkaupunkiseudun kautta Vaalimaan rajanylityspaikalle. E18-reitti muodostuu pääosin kansallisista valtateistä 1 ja 7 sekä kantatiestä 50 (Kehä III). Turulle ja Turun satamalle... |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Turku, Turun satama, Abord, Helsinki, E18, VT8, VT9, VT10, Mikko Alatalo, Antti Kalliomäki, Sauli Niinistö, Tampereen läntinen ohitustie |
Alvareiden järjestämä toinen talousarviotilaisuusMaanantai 3.5.2010 - -Esko Erkkilä- Tampereen Alvarit - alueellisen vaikuttamisen kanava - järjestivät vuoden 2011 talousarviota esittelevän toisen tiedotustilaisuuden Tampereen valtuustosalissa 26.4.2010.
Olin tilaisuudessa paikalla.
Lasten- ja nuorten palvelujen lautakunnan puolesta asiat esitti suunnittelupäällikkö Vesa Komonen, osaamis- ja elinkeinolautakunnan puolesta esiintyi suunnittelija Tuija Mannila ja yhdyskuntalautakunnan osalta esittelyn suoritti suunnittelupäällikkö Ari Vandell. Muiden lautakuntien osalta vastaava tiedotustilaisuus... |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Etelä-Alvari, Alvarit, OSELA, LANULA, YLA, yhdyskuntalautakunta, Tampereen budjetti 2010 |
Kansanedustaja Mikko Alatalo (kesk.) ihmetteli vappupuheessaan, että hallituksen biopakettia väheksytäänSunnuntai 2.5.2010 - -Esko Erkkilä- - Ydinvoimapäätöksiin verrattuna uusiutuvan puun ja hakkeen paketti on vaikutuksiltaan moninkertainen. Biopaketti käynnistää vuosikymmenien rakennushankkeet ja antaa työtä koko Suomelle.
- Turpeen tuotantoa on hyljeksitty. Sanon siihen, että mieluummin kotimaista turvatta kuin ulkomaista kivihiiltä.
Joka tapauksessa biopaketti vauhdittaa energiateknologian yrityksiä ja työllistää kuljetusalaa. Toisaalta kun miljoonien mottien hakeralli alkaa, tiestö joutuu kovaan rasitukseen. Sen vuoksi tulevien hallitusten tulee määrätä merkittävästi lisärahoja maaseudun tieverkolle, toki myös rautateille. Pirkanmaan metsämaakuntana tulisi olla tierahajonon kärjessä, vaatii Alatalo. - Tiestö on maaseudulle yhtä tärkeä kuin laajakaista |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vihreä Vappu, Tampere, Mikka Alatalo, Timo Taivalsalmi, Tarmo Niemenmaa, Antti Juva |
Mieliinpainuva ja juhlallinen Kansallisen Veteraanipäivän pääjuhla Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 27.4.2010Keskiviikko 28.4.2010 - -Esko Erkkilä- Lausun suurkiitokset Tampereen kaupungille Kansallisen Veteraanipäivän pääjuhlan järjestämisestä!
Tilaisuus järjestettiin Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa tiistaina 27.4.2010. Osanottajia tilaisuudessa oli n. 3.000 veteraania ja heidän omaistaan sekä tuhatkunta opiskelijaa - tilaisuus televisioitiin suorana lähetyksenä.
Tasavallan Presidentti kunnioitti tilaisuutta läsnäolollaan.
Näyttelijä Esko Roine toimi tilaisuuden juontajana. Roine totesi avauksessaan veteraanien sekä lottien mahdollistaneen toiminnallaan sen, että voimme nyt juhlia vapaassa Suomessa. Myös Tampereen pormestari Timo P. Nieminen mainitsi... |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kansallinen veteraanipäivä, veteraanit, lotat, Tampereen Messu- ja Urheilukeskus, Esko Roine, Timo P. Nieminen, Hannu Niskanen, marsalkka Mannerheim, Anne Holmlund, Eila Roine, Ari Puheloinen, Väinö Saarinen, Viljakkala, Hämeenkyrö, Orivesi |
Tampereen kouluverkkouudistuksessa erityisopetuksen kokonaisselvitys laaditaan vuoden 2012 loppuun mennessäTiistai 27.4.2010 - -Esko Erkkilä- Tampereella kouluverkkouudistus on puhuttanut koko alkuvuoden ajan.
Prosessissa ei ole kuultu kuntalaisia, vaikka virkahenkilöt niin väittävätkin.
Yksi asia kouluverkkouudistuksessa on ainakin tähän saakka hoidettu kunnolla - erityisopetuksen uudistamiseen ei ole koskettu lainkaan!
Asia sai jälleen kerran vahvistuksen, kun suunnittelupäällikkö Vesa Komonen kertoi alue-Alvareiden jäsenille "Lasten ja nuorten palvelujen lautakunnan" budjettinäkymistä vuodelle 2011. Tilaisuus järjestettiin Tampereen valtuustosalissa 26.4.2010. Komosen alustusaineistossa... |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen kouluverkkouudistus, erityisopetuksen uudistaminen |
Tampere on paras asuinpaikka, syrjä-Suomen Turkukin jäi kakkoseksiSunnuntai 25.4.2010 Tampere arvioitiin parhaaksi asuinpaikaksi "Muuttohalukkuus 2010" -tutkimuksessa, jonka teki Taloustutkimus Oy. Tutkimukseen vastasi 4 035 iältään 15-79-vuotiasta suomalaista helmi-maaliskuussa 2010. Suuren vastaajajoukon ja tutkimuksen tuoreuden vuoksi tutkimustulosta on pidettävä luotettavana. Tampereella arvioitiin olevan kaupungeista paras imago sijainnin, harrastusmahdollisuuksien ja kunnallisten palvelujen suhteen. Arvaan, että tutkimustulos on paha takaisku... |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Muuttohalukkuus 2010, Tampere, pormestari, apulaispormestarit |
Isojen ja merkittävien uutisten päiväPerjantai 23.4.2010 - -Esko Erkkilä- Tiistaina 20.04.2010 julkistettiin valtakunnallisesti yksi iso asia ja tamperelaisesta vinkkelistä ainakin kaksi isoa asiaa.
Valtakunnallinen uutinen oli hallituksen linjaus vihreän energian laajasta paketista, joka mahdollistaa Suomen täyttävän EU:n uusiutuvan energian velvoitteet.
Vihreän energian paketti synnyttää Suomeen jopa 20.000 uutta työpaikkaa ja metsäenergian osuus uusista työpaikoista on yli 6.000.
Vihreän energian paketti on valmisteltu elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen (kesk.) johdolla. Kannatan monien suomalaisten kanssa... |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Bioenergiapaketti, Mauri Pekkarinen, Tampere, Tampereen Keskusareena, Kansi, Lahdesjärvi, Lakalaiva, yhdyskuntalautakunta |
Se päivä koitti sittenkin!Torstai 22.4.2010 - -Esko Erkkilä- Palokallion omakotialueen länsilaidalla kulkeva voimajohtolinja on purettu 21.4.2010. Olemme saavuttaneet tavoitteemme, joka meillä on ollut alueen rakentamisen aloittamisesta lähtien.
On surkuhupaisaa, että alueemme taloille suurta vahinkoa aiheuttanut Ikea-projekti lopulta mahdollisti voimajohtolinjan poistumisen.
Ensimmäiset toimenpiteet voimajohtolinjan poistamiseksi alkoivat v. 1988, kun yksi johto katkesi ja se putosi tulta syösten maahan. Palokallion omakotialueen ensimmäinen rakennusvaihe oli meneillään ja sähköt katkesivat kaikkien omakotitalojen rakennustyömailta pariksi tunniksi - onneksi kukaan ei sattunut putoavan johdon alle ja henkilövahingoilta vältyttiin. Tampereen kaupunki ja Fingrid Oy olivat... |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen kaupunki, Ikea, Ikea-sopimus, voimajohtolinja, Palokallion Omakotiyhdistys ry |
Alvarien järjestämä ensimmäinen talousarviotilaisuusKeskiviikko 21.4.2010 - -Esko Erkkilä- Tampereen Alvarit - alueellisen vaikuttamisen kanava - järjestivät vuoden 2011 talousarviota esittelevän ensimmäisen tiedotustilaisuuden Tampereen valtuustosalissa 19.4.2010.
Tampereella on nyt kolme Alvaria - Länsi-Alvari, Etelä-Alvari ja Kaakkois-Alvari.
Olen Etelä-Alvarin jäsen ja olin paikalla. Terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen lautakunnan puolesta esityksen piti... |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Etelä-Alvari, Länsi-Alvari, Kaakkois-Alvari, Tampereen budjetti 2011, Tampere |
Julkilausuma nuorisotyöttömyyden hoitamisen, haja-asutusalueiden rakentamisedellytyksistä huolehtimisen sekä Tampere-Pirkkala -lentoaseman kehittämisen puolestaTiistai 20.4.2010 - -Esko Erkkilä- Suomen Keskustan Pirkanmaan piirijärjestö päätti Ellivuoressa 17.4.2010 antamassaan julkilausumassa kiinnittää huomiota nuorisotyöttömyyden hoitamiseen, haja-asutusalueiden rakentamisedellytyksistä huolehtimiseen sekä Tampere-Pirkkala -lentoaseman kehittämiseen.
Kokous valitsi julkilausumatoimikuntaan puheenjohtajaksi Jouni Koskelan Tampereelta ja jäseniksi Elina Kimpanpään Sastamalasta, Elina Siepin Ylöjärveltä, Tuukka Liuhan Lempäälästä ja Esko Erkkilän Tampereelta. Julkilausumaan soveltuvia asioita... |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen Keskustan Pirkanmaan piirijärjestö, Jouni Koskela, Elina Kimpanpää, Elina Sieppi, Tuukka Liuha, Esko Erkkilä, nuorisotyöttömyys, haja-asutusalueet, Tampere-Pirkkalan lentoasema |
Vipu Viljakkala ryPerjantai 16.4.2010 - -Esko Erkkilä- Viljakkalaan suunnitellusta jätteenkäsittelylaitoksesta huolestuneet kuntalaiset ja Viljakkalan läheiseksi kokeneet henkilöt perustivat 22.6.2006 Viljakkalan puolesta ry:n.
Yhdistyksen tarkoituksena oli vaalia Viljakkalan kulttuuriarvoja ja ympäristönäkökohtia. Tavoitteena oli kunnan järkevä ja pitkäjänteinen kehittäminen, jotta Viljakkala olisi myös jatkossa hyvä elinympäristö.
Viljakkala liittyi Ylöjärven kaupunkiin vuoden 2007 alussa ja sen jälkeen yhdistys on toiminut ylöjärveläisenä kaupunginosayhdistyksenä.
En ole yhdistyksen perustajajäsen, mutta liityin siihen jo varhain. Yhdistys on nyt muuttamassa... |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkalan puolesta, Vipu Viljakkala ry, Houkanoja, Tampereen ympäristötoimi |
Loimaan seutukunta tähyää Pirkanmaan suuntaanTiistai 13.4.2010 - -Esko Erkkilä- Kuuntelin, kun Loimaan seutukunnan kehittämiskeskuksen toimitusjohtaja Pauli Salmista haastateltiin Yle Puhe-kanavalla. Haastattelun aiheena oli Loimaan seudun tyytymättömyys Turkua - maakunnan veturia kohtaan.
Salminen mainitsi Turun ja Turun seudun unohtaneen sen, että raha tulee ympäröivistä maakunnista. Hän käsitteli myös Turun seudun kuntien eripuraa alueen kehittämisessä. Salmisen mielestä Kaarinaa ja Lietoa pitäisi kehittää kaupunkiseudun osana - ei niinkään erillisinä kuntina. Tuntuu tutulta myös Tamperetta ja sen lähikuntia ajatellen.
Esimerkkinä hyvästä alueyhteistyöstä Varsinais-Suomessa Salminen mainitsi Vakka-Suomen seudun eli Uudenkaupungin - Laitilan alueen. Salminen kertoi... |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Loimaan seutukunta, VT9, VT10, KT41, Turku, Tampere |
Valtuutetut ovat luovuttaneet valtaansa virkamiehilleSunnuntai 11.4.2010 - -Esko Erkkilä- Jyväskylän yliopistossa tarkastettiin perjantaina 9.4.2010 Anne Luomalan väitöskirja, joka tutki päätöksentekoa 11 kunnan talousarviokokouksessa. Eräs tutkituista kunnista oli Tampere.
Anne Luomala on ollut luottamushenkilönä Kannuksessa ja Valkeakoskella. Nyt hän työskentelee Valkeakoskella tutkijana ja suunnittelijana vastuualueenaan kuntien seudullinen henkilöstökoulutus.
Luomalan johtopäätös ei yleisellä tasolla yllätä, sillä hän päätyi siihen, että kuntien talouspäätöksenteko on usein vaihtoehdotonta ja sitä hallitsevat valtuutettujen sijasta virkamiehet. Luomala kehottaa... |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jyväskylän yliopisto, Anne Luomala, Suomen Keskusta, Tampere |
Brasov - Tampereen romanialainen ystävyyskaupunkiTorstai 8.4.2010 - -Esko Erkkilä- Suhtaudun suomalaisten kaupunkien ystävyyskaupunkitoimintaan vähintään kriittisesti. Syynä on se, että koen siinä hutlattavan veronmaksajain varoja turhuuteen.
Lievää ymmärtämystä tähän toimintaan koin, kun sain maaliskuun lopulla viettää pari päivää Tampereen romanialaisessa ystävyyskaupungissa Brasov´ssa. Selvyyden vuoksi pitänee mainita, että kyseessä oli omakustannusmatka!
Brasov on asukasluvultaan hieman Tamperetta suurempi kaupunki, sillä siellä on asukkaita lähes 300.000. Kaupunki sijaitsee... |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Brasov, Romania, Tampereen ystävyyskaupungit |
Kevyet ovat Turun meriitit Euroopan kulttuuripääkaupungiksi, mutta taloudelliset panostukset sitäkin suuremmat!Keskiviikko 7.4.2010 - -Esko Erkkilä- Turku ja Tallinna ovat Euroopan kulttuuripääkaupunkeja v. 2011.
Turku pääsee itseään parempaan seuraan, sillä aikaisempien kulttuuripääkaupunkien lista sisältää todellisia kulttuurikaupunkeja:
... |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: euroopan kulttuuripääkaupunki, Turku, Tampere, Sibiu |
Liike-elämän edustaja politiikassa - politiikko kaupungin omistamassa yrityksessä?Perjantai 26.3.2010 - -Esko Erkkilä- Suosittu tamperelainen kunnallispoliitikko valittiin Tampereen kaupungin omistaman osakeyhtiön toimitusjohtajaksi. Valinnan ehtona oli, että hän luopuu kunnallispoliitikon urastaan.
Kaupunginhallituksen pestin osalta luopuminen perustui ilmeisesti lakipykäliin, mutta kaupunginvaltuuston kohdalla Särkänniemi Oy:n hallituksen tahtoon - näin on ainakin julkisuudessa annettu ymmärtää. Vaadittu kytkentä kaipaa syvempää käsittelyä - toivon, että... |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Särkänniemi Oy, Särkänniemen toimitusjohtaja, Tampereen pormestarivalinta |
Multisillan nettipisteen avajaiset 10.3.2010 Multsun TuvallaSunnuntai 14.3.2010 - -Esko Erkkilä- Multisillan lähiöyhdistys ry avasi kaikille avoimen nettipisteen Multsun Tuvalla keskiviikkona 10.3.2010. Olin kutsuvieraana paikalla - kiitos puheenjohtaja Markku Järvenpäälle kutsusta!
Multisillan lähiöyhdistys ry on puolueeton ja sitoutumaton kaupunginosayhdistys. Se on saanut nettipisteen rakentamiseen rahoitusta Tampere yhdessä-hankkeelta, Tampereen kaupungilta, Pirkanmaan Liitolta, Vipuvoimaa EU:lta 2007 - 2013 -rakennerahastolta sekä EU:n Euroopan aluekehitysrahastolta. Myös Härmälän seurakunnalla ja Tampereen Seudun Osuuspankilla on ollut vahva rooli hankkeen toteuttamisessa. Vasta-avattu nettipiste... |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Multisillan lähiöyhdistys ry, Tampere yhdessä-hanke, tampereen kaupunki, Pirkanmaan Liitto, Vipuvoimaa EU:lta 2007-2013 -rakennerahasto, EU:n Euroopan aluekehitysrahasto, Härmälän seurakunta, Tampereen Seudun Osuuspankki |
Kokoomus-ministerin tyrmistyttävä päätösKeskiviikko 10.3.2010 klo 22.47 - -Esko Erkkilä- Kokoomuslainen sisäministeri Anne Holmlund on tehnyt käsittämättömän päätöksen Pirkanmaan ja Satakunnan yhteisen hätäkeskuksen sijoittamisesta Poriin. Tampereella nyt sijaitseva hätäkeskus lakkautetaan viimeistään vuonna 2013. Kaikki asiantuntijat - mukaan luettuna kokoomusministerin puoluetoverit - pitävät päätöstä käsittämättömänä. Toki kaikki tietävät, että ministeri Holmlundin aikaisemmatkaan poliittiset näytöt eivät ole olleet vakuuttavia. Päätöksen myötä asukasturvallisuus tulee heikentymään Pirkanmaalla. Porista ei pystytä... |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Porin hätäkeskus, Tampereen hätäkeskus, Anne Holmlund, Turku, Pori, Vaasa, Oulu, Pirkanmaa, Kanta-Häme, Keski-Suomi |