Karhen ja Nisun kyläkirpparisuunnistuksella ostoksia monin verroin tärkeämpää oli moni muu seikka!Maanantai 5.8.2013 - -Esko Erkkilä- Viljakkalan Karhella ja Nisulla järjestettiin eilen kyläkirpparisuunnistus, jonka rasteina oli kaikkiaan 12 eri kohdetta.
Useat kirpputorimyynnistä kiinnostuneet kohteet halusivat osallistua ”siivellä” tapahtumaan, sillä kirpputoritapahtumista kertovia kylttejä oli myös useilla sellaisilla kohteilla, jotka eivät olleet virallisia kirpputorisuunnistuksen kohteita.
Osallistuin kirpputorisuunnistukseen valituille kohteille ja valitsin ne yleensä sillä perusteella, jotka eivät olleet kohteina edellisvuotena.
Ostokseni olivat hyvin rajalliset, mutta pyrin noudattamaan kirpputorisuunnistuksen etikettiä, että kaikilta kohteilta on kohteliasta ostaa jotain.
Tein parituntisen matkani aikana toki hankintojakin, mutta enemmän keskityin keskusteluihin kirpputorikohteiden henkilöiden kanssa ja havainnoimaan kirpputorikohteiden maisemaa sekä yleistä ilmettä.
Ensimmäisessä kohteessani annoin arvostusta sille kultapallopenkille, joka kasvoi kirpputorikohteena olleen vanhan navetan seinustalla. Tässä on tavoitetta kelle tahansa viherpeukalolle!
Toisessa käyntikohteessani valtaväylistä syrjässä oleva omakotitalo oli rakennettu Kyntöjärven äärelle, mutta pudotusta järven pintaa on parisenkymmentä metriä! Kukapa ei haluaisi asua tällä paikalla!
Olen jo useana vuonna ihastellut Anneli ja Yrjö Kivimäen kaunista pihaa, jossa humalisto on saanut arvoisensa paikan. Mökilläni on valmis paikka humalistolle, joka voisi joskus vetää vertoja Anneli ja Yrjö Kivimäen humalistolle!
Anneli ja Yrjö Kivimäen pasuunakukat ovat jotain ainutkertaista nähtävää, vaikka ne ovatkin nyt lakastumisvaiheessa. Sain Anneli Kivimäeltä ohjeita, että miten pasuunakukan talvehtiminen onnistuu!
Karhen koulun kunnostaminen etenee ja se on myönteistä, sillä kunnostamisen eteneminen merkitsee, että koulun tulevaisuus on lähivuosina turvattu – toivottavasti!
Eräällä kirpparisuunnistuksen ulkopuolisella kohteella havainnoin yhtä pahat herukkapistiäisen aiheuttamat vauriot punaherukkapensaisiin kuin meillä ja Konevitsan luostarissa Venäjällä olen nähnyt.
Kyseessä tässä tapauksessa oli ilmeisesti herukkapistiäisen toisen sukupolven tänä kesänä aiheuttamat vahingot, sillä punaherukan marjat olivat ehtineet ennen vaurioita kehittyä lähes normaaleiksi.
******
Vielä kyläkirpparisuunnistuksesta se, että matkalla minut tunnistettiin pariinkin kertaan, mutta minä en tunnistanut tunnistajaani!Asiasta voi vetää sen johtopäätöksen, että apinan (=minut) tuntee kaikki, mutta apina ei ketään.Toinen johtopäätös kirpparisuunnistuksella oli taas kerran se, että "kaikki" viljakkalalaiset (ja hämeenkyröläiset) huomaavat olevansa sukua keskenään, kun hetken keskustelevat – näin ainakin vaimoni tapaa todeta!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kyläkirpparisuunnistus 2013. kyläkirpparisuunnistus Viljakkalassa 2013, Karhen kyläkirpparisuunnistus, Nisun kyläkirpparisuunnistus. Kyntöjärvi, Anneli Kivimäki, Yrjö Kivimäki, |
Missä olin, kun Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuus tapahtui?Perjantai 2.8.2013 - -Esko Erkkilä- Ukrainan sosialistisessa neuvostotasavallassa, lähellä Prypjatin kaupunkia, tapahtui lauantaina 26. huhtikuuta 1986 ydinvoimalaonnettomuus, joka aiheuttaa vakavia ongelmia ydinvoiman etenemiselle vielä tänäänkin.
Tšernobyl kuului silloin Neuvostoliittoon ja onnettomuus kirjattiin silloin ja kirjataan nykyisinkin Neuvostoliiton ”piikkiin”.
Missäkö olin silloin?
Muistan tapahtumahetken hyvin, vaikka tapahtumalla ei ollutkaan välittömiä vaikutuksia suomalaisten elämään.
Olin Saariselällä Kakslauttasessa isäntänä jälleenmyyjäporukallemme, sillä mukana palkinto- ja koulutusmatkalla oli Osuuskauppa Keskimaan rehunmyyntihenkilöitä.
Matka oli Keskimaan myyntihenkilöstölle tärkeä tilaisuus. Se oli tärkeä heidän yhteishenkensä luojana, sillä olivathan maakunnan osuuskaupat yhdistäneet voimansa vasta vuonna 1984 maakunnalliseksi osuuskaupaksi – Osuuskauppa Keskimaaksi.
Vietimme muutaman päivän tiiviisti luennoilla, mutta myös Saariselän ladut tulivat matkan aikana tutuiksi.
******
Olimme lähdössä kotimatkalle, kun kuulimme radiosta, että jossain Neuvostoliitossa oli tapahtunut ydinvoimalaonnettomuus.
”Kotiinlähtöpäivämme” saattoi olla sunnuntai eli yksi päivä onnettomuuden jälkeen, sillä eihän siihen aikaan Neuvostoliiton onnettomuuksista kerrottu kovinkaan helposti. Toisaalta Neuvostoliitto yritti salata tapahtuman.
******
Tuolloin maatalouskaupalla oli merkittävä rooli maatalouden tuotantotarvikkeiden myynnissä, mutta maatalouden rakennemuutos on tehnyt maatalouskaupan lähes tarpeettomaksi.
Nykypäivän maataloustuottaja asioi suoraan teollisuuden kanssa ja maatalouskauppa on saanut sopeutua tilanteeseen.
Nykytilanne on terve, sillä maatalouskauppa oli aikoinaan tehokas välistävetäjä ja kustannusten kohottaja. Kauppa otti omat siivunsa, kun viljelijä hankki tuotantotarvikkeita ja se otti taas siivunsa, kun tuottaja toimitti vaikkapa viljaa viljanjalostusteollisuudelle!
Erityisen ansiokas maatalouden kustannusten kohottajana oli sittemmin konkurssiin päätynyt Keskusosuusliike Hankkija. Hankkijan päätyminen konkurssiin aloitti maatalouskaupan tehostumisajan.
******
No nyt päädyin hieman sivuraiteille Tšernobylin ydinvoimaonnettomuuden muistelemisessa, mutta tapahtuman omakohtainen muisteleminen johdatteli luontevasti niihin aikoihin, jolloin maatalouskaupalla vielä oli merkitystä ja se oli keskeinen yhteistyötaho mm. silloisissa työtehtävissäni.
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tsernobyl, Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuus, Osuuskauppa Keskimaa, Hankkija, Keskusosuusliike Hankkija, Hankkijan konkurssi, maatalouskauppa, maatalouskaupan palkkiot, Neuvostoliitto, Ukraina, |
Ruisleipään on pantava kaksikolmasosaa petäjäistä!Keskiviikko 31.7.2013 - -Esko Erkkilä- Vierailin MMM:n Tiken tilastosivuilla ja lähes järkytyin, sillä rukiin omavaraisuutemme on romahtamassa todella huolestuttavaksi.
Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) 19.7.2013 julkaisema ennakkosatoennuste kertoo, että Suomessa tullaan syksyn aikana korjaamaan ainoastaan 32 miljoonan kilon suuruinen ruissato!
Olen työni puolesta seurannut Suomen viljatasetta tiiviisti parinkymmenen vuoden ajan ja tiedän, että maamme rukiintarve vuodessa on n. 92 – 100 miljoonaa kiloa.
Tiken nyt julkistama tieto merkitsee, että ensi talvena jokapäiväiseen leipäämme on lisättävä petäjäistä eli tuontiruista kaksikolmasosaa!
Hyväksymmekö me tämän?
Viime vuonna maamme ruissato oli 64 miljoonaa kiloa eli ruissatomme tulee puolittumaan yhden vuoden aikana.
Ruissadon puolittumiseen on kaksi syytä; viljelyala on pienentynyt 20.700 hehtaarista 12.500 hehtaariin ja maamme keskisatotaso tulee alenemaan viimevuotisesta 3.090 kilosta per hehtaari 2.580 kg/ha!
Rukiinviljelyn ongelmat ovat kaikkien havainnoitavissa, kun liikkuu maakunnissa. Ruispellot ovat todella harvassa.
********
Ruismarkkinoilla ilmenee selkeää ylioptimistista asennetta, sillä esim. Suomen suurin rukiinkäyttäjä Fazer unelmoi käyttävänsä vuonna 2016 ruistuotteidensa raaka-aineena yksinomaan kotimaista ruista! Ei tule onnistumaan!
Rukiinviljelyn edistämiseksi eräät tahot perustivat ProRuis ry:n, mutta yhdistyksen toimet ovat jääneet suurten sanojen asteelle.
*******
Olen huolestunut rukiin omavaraisuuden hupenemisesta, sillä jopa huoltovarmuusnäkökohdat puolustavat sitä, että rukiin omavaraisuus saataisiin vähintäänkin tuplaantumaan siitä, johon ensi talven aikana tulemme vajoamaan.Rukiinviljelyn pelastamiseksi tarvitaan nyt tekoja – puheet eivät riitä!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ruis, rukiinviljely, rukiinviljelyn supistuminen, MMM, MMM:n Tike, Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus, Tike, Fazer, Fazer Mylly, Oululainen, ProRuis ry, |
Tulipolte-nimisen kasvitaudin leviämisvaara Virosta on viherpeukaloiden otettava huomioonMaanantai 29.7.2013 - -Esko Erkkilä- Ihmisten, palveluiden ja tavaroiden vapaa liikkuminen maasta toiseen on EU:n eräs keskeisimmistä periaatteista.
Vapaa liikkuminen yli rajojen koskee eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta myös kasveja ja niiden osia.
Viime viikolla Elintarviketurvallisuusvirasto Evira toimitti julkisuuteen ja noudatettavaksi ohjeen, joka koskee Virossa tavattua tulipolte –nimistä kasvitautia tai oikeastaan sen isäntäkasvien tuontikieltoa Virosta Suomeen.
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira toteaa tiedotteessaan mm. näin: Vaarallinen tulipolte-niminen kasvitauti voi levitä Suomeen Virosta tuoduista hedelmäpuiden ja koristepensaiden taimista. Sen vuoksi erityisesti omena- ja päärynäpuiden taimien tuontia Virosta on syytä välttää. EU:n ulkopuolelta tulipoltteen isäntäkasvien tuonti on kokonaan kielletty. Virossa havaittiin tulipoltetta (Erwinia amylovora) vuonna 2012 omena- ja päärynäpuissa viidellä paikkakunnalla. Tautia esiintyy kaikissa Euroopan unionin maissa lukuun ottamatta Suomea ja Portugalia. Virosta tuodut taudin isäntäkasvien taimet ovat nyt erityinen riski, koska tauti leviää pääasiassa saastuneista taimista. Taudin isäntäkasveja ovat omenat, päärynät, pihlajat, tuomipihlaja, orapihlajat, aroniat, tuhkapensaat, ruusukvitteni, kvitteni, japaninmispeli, mispeli, tulimarjat ja pastorinpunamarja. EU on hyväksynyt Suomen tulipoltteen suoja-alueeksi, jonne taudin leviäminen pyritään estämään. Suoja-alueelle saa kuljettaa vain terveitä taimia. Tämän vuoksi virolaisen myyjän pitää kiinnittää Suomeen tuotaviin tulipoltteen isäntäkasveihin erityinen ZP-kasvipassi. Se on lipuke, jossa on merkinnät ZP, Viron maatunnus EE sekä viljelijän rekisterinumero. Passi osoittaa, että kasvit ovat peräisin tulipoltteesta vapaalta alueelta ja viranomaisen valvomalta taimitarhalta. ******** Meidän viherpeukaloiden on otettava Eviran ohjeistus todesta ja huolehdittava, että emme Viron-matkoiltamme tuo Suomeen tulipoltteen isäntäkasveja. Määräys on huomioitava omalta kohdaltani viimeistään ensi toukokuussa, kun ilmeisesti taas lähden käymään Türin kukkamarkkinoilla. Toivon, että suomalaiset matkanjärjestäjät ovat yhteydessä Türin kukkamarkkinoiden järjestäjätahoihin, jotta markkinoilla olevat tuotteet olisivat kelvollisia Suomeen tuotaviksi.
Lupaan, että lähetän kopion tästä jutusta Türin kukkamarkkinoiden järjestäjille ja toivon samaa myös niiltä matkanjärjestäjiltä, jota junailevat matkoja Türin kukkamarkkinoille.
Pidetään Suomi vapaana tulipoltteesta!-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tulipolte, Elintarviketurvallisuusvirasto Evira, Evira, Türin kukkamarkkinat, Türi, Erwinia amylovora, |
Taipaleenjoki - TuonelanjokiKeskiviikko 24.7.2013 - -Esko Erkkilä- Suomen sotahistorian kuuluisimpia taisteluita ovat Metsäpirtin Taipaleenjoella käydyt taistelut.
Vihollinen pääsi Taipaleenjoen yli, mutta Suomen rintama kesti Talvisodassa rauhantekoon saakka.
Minulla on ollut tilaisuus tutustua Taipaleenjoen taistelumaastoihin muutamaankin kertaan ja olen saanut näillä matkoillani kerran ylittää veneellä Taipaleenjoen Neosaaresta Terenttilän puolelle ja myös takaisin.
Heinäkuun alussa tekemällämme matkallamme saimme tutustua Taipaleenjoen taistelumaastoihin Neosaaren eli neuvostoarmeijan näkövinkkelistä. Nyt emme ylittäneet Taipaleenjokea.
Metsäpirtistä tulimme Taipaleenjoen rantaan entisen lossin Neosaaren puoleiselle kohdalle. Joki virtaa vasemmalta oikealle kohti Laatokkaa, jonne ei olekaan pitkä matka. Vastarannalla joen takamaastossa sijaitsevat kuuluisat Terenttilän tukikohdat. Kuvasta oikealla mäntykankaalla sijaitsee Taipaleen muinaislinnan rauniot. Harmittelen, että en aikoinaan linnanraunioilla käydessäni mennyt vallihautojen yli varsinaisen linnan alueelle. Taipaleen muinaislinnasta on todella vähän tietoa esim. netissä.
Katse kohti ylävirtaa. Taipaleenjoen takana taitaa näkyä sotakirjallisuudesta tutut Kansakoulun metsikkö ja Pärssisen metsikkö.
Lossirannan viereen on rakennettu korkeatasoinen laituri, sillä monet Taipaleenjoen datsojen asukkaat asuvat Pietarissa ja sinne pääsee parhaiten nopeakulkuisilla veneillä. Vastarannalla on joen suuntaisesti kiitorata, sillä pienkoneella matka Taipaleenjoelta Pietariin taittuu vielä nopeammin kuin veneellä. Vastarannalle autotie kulkee Kiviniemen ja Sakkolan kautta – se taitaa nykyisin olla jokseenkin ajokelvoton.
Lossirannassa ennen ollut lammasfarmari on saanut väistyä ökyrikkaiden tieltä. Saatan joskus kertoa tosijutun tällä paikalla ennen sijainneesta lammasfarmarista ja niistä lammaskaupoista, joita hänen kanssaan työporukan kanssa teimme lähes 20 vuotta sitten!
Saimme kuljettajamme onnistuneiden neuvottelujen tuloksena pitää ruokailutauon Taipaleenjoen lossirannassa – kiitokset Raivolle! *******
Tästä kuvasta saa pientä esimakua siitä, että veden nykyinen pinta on monia metrejä alempana kuin vedenpinta tässä oli ennen Taipaleenjoen syntymistä 1818. Tuolloin vedenpinta laski tällä kohdalla seitsemän metriä, kun Suvantojärvestä puhkaistui Taipaleen kylän läpi virtaava Taipaleenjoki. Kaksisataa vuotta sitten bussimme pysäköintipaikka oli Suvantojärven pohjaa ja tämän kohdan vedet laskivat Käkisalmen kautta Laatokkaan. ******* Taipaleenjoella suomalaisia kiinnostavat taistelumaastot sijaitsevat joen toisella puolella, sillä nyt katselimme Taipaleenjokea neuvostosotilaiden vinkkelistä. Nelisen vuotta sitten laatimani juttu Taipaleenjoen suomalaisista taistelupaikoista löytyy googlaten vaikkapa näin: "Esko Erkkilä Taipaleenjoki". Jutussa liikutaan täsmälleen samalla kohtaan Taipaleenjokea kuin nyt, mutta eri puolella jokea.
On selvää, että Taipaleenjoen taistelumaastot ovat kohta muisto vain. Jos vielä nyt haluaa niihin tutustua, on pidettävä kiirettä!
-Esko Erkkilä- |
|
2 kommenttia . Avainsanat: Taipale, Taipaleenjoki, Taipaleenjoen taistelut, Neosaari, Kansakoulun metsikkö, Pärssisen metsikkö, Taipaleen muinaislinna, Laatokka, Terenttilä, Terenttilän tukikohdat, Metsäpirtti, Taipaleenjoen lossi, Taipaleenjoki - Tuonelanjoki, Yrjö Jylhä, Suvanto, |
Pelkolan raja-aseman kautta VenäjälleTiistai 16.7.2013 - -Esko Erkkilä- Olen käynyt useita kertoja Neuvostoliitossa ja Venäjällä, mutta nyt vasta matkani sinne suuntautui Pelkolan raja-aseman kautta.
Pelkolan raja-aseman virallinen nimi on Imatran raja-asema, sillä se sijaitsee Imatralla.
Pelkola on matkustajamääriltään Suomen ja Venäjän raja-asemista kolmanneksi suurin.
Viime vuonna vilkkain rajanylityspaikka oli Vaalimaa lähes 3,5 miljoonalla rajanylityksellään. Jokseenkin samankokoinen oli Nuijamaa, sillä sen kautta tapahtui lähes 3,4 miljoonaan rajanylitystä.
Pelkolassa rajanylityksiä viime vuonna tapahtui n. 2.225.000, joten vilkkaasta rajanylityspaikasta Pelkolassakin on kyse.
Venäläiset eivät ole investoineet Pelkolaan sitä samaa tietotekniikkaa kuin Vaalimaalla ja Nuijamaalla, sillä passin- ja viisumintarkastukseen näytti kuuluvan melkoisesti näyttöpäätteen näppäimistön naputtelua.
Rahanvaihto euroista rupliin kävi joutuisasti ja kurssikin oli hyvä eli yhdellä eurolla sai 42,5 ruplaa.
Rajanylityksen jälkeen päästiin entiseen Jääsken pitäjään ja siellä Enson tehdasyhdyskuntaan.
Emme poikenneet Ensossa, mutta tässä kuva tehtaanpiipuista. Enson venäjänkielinen nimi on Svetogorsk ja se on sikäläisesti itsenäinen kaupunki. Imatralla ja Svetogorskilla on hanke kaksoiskaupungista, mutta on oletettavaa, että sen mahdollinen toteuttaminen vaatii vielä paljon aikaa.
Heti rajanylityksen jälkeen näimme ensimmäiset jättiputkiesiintymät, jotka ovat luonteenomaisia Karjalan Kannaksella.
Jääsken eräs tunnetuimmista kohteista ennen Talvisotaa oli Jääsken Mylly. Oletan, että tässä linja-auton ikkunan läpi ottamassani kuvassa näkyy Jääsken Mylly nykyisessä muodossaan. Matkasimme rajalta A-124 -tietä pitkin kohti Antreaa ja vieressä kulki Imatra-Antrea –rautatie. Myllynrauniot näyttivät olevan rautatien varrella, joten silläkin perusteella oletan, että kyseessä on Jääsken Myllyn rauniot. Karjalan Kannas oli Suomen aikana vahvaa maatalousaluetta ja eräs osoitus siitä oli suuren myllyn rakentaminen Jääskeen. Hyvää työtä ovat suomalaiset myllynrakentajat tehneet, sillä siilot näyttävät edelleen olevan yli 70 vuoden jälkeen vankasti pystyssä.
********
Tässä joitain kuvia, jotka otin linja-auton ikkunasta matkalla Jääskestä Antreaan:
Jokunen nykyaikainenkin omakotitalo näkyi matkallamme!
Rautatiet ovat Venäjän selkäranka!
Saavuimme seuraavaksi Antreaan, mutta se onkin taas uuden jutun aihe!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pelkola, Pelkolan raja-asema, Imtran raja-asema, Svetogorsk, Enso, Jääski, Jääsken Mylly, Antrea, Imatran-Svetogorskin kaksoiskaupunki, |
Saimme käydä vieraisilla Urho ja Sylvi Kekkosen kodissa - Tamminiemessä!Lauantai 6.7.2013 - -Esko Erkkilä- Sain tilaisuuden vierailla Urho ja Sylvi Kekkosen kodissa kesäkuun 13. päivänä, kun osallistuin Keskustan Sahalahden paikallisosaston järjestämälle matkalle Tamminiemeen ja Eduskuntaan.
Tamminiemi on nyt museona, mutta se on toiminut kolmen presidenttimme eli Risto Rytin, Garl Gustav Emil Mannerheimin sekä Urho Kekkosen virka-asuntona.
Tamminiemestä muodostui presidentti Kekkoselle todellinen koti, sillä se muutettiin hänen palvelukodikseen Kekkosen presidenttikauden päätyttyä.
Tamminiemen ovista käy nykyisin melkoinen vilske, kun ”Suomen viimeisestä todellisesta presidentistä” kiinnostuneet kansalaiset ja myös ulkomaalaiset käyvät tutustumassa Tamminiemeen.
Amos Anderssonin Suomen Valtiolle Tasavallan Presidentin asunnoksi vuonna 1940 lahjoittama Tamminiemi on mereltä päin katseltuna hieno kokonaisuus.
Tamminiemessä ja sen lähipoluilla ovat liikkuneet monet merkittävät henkilöt ja minä sain tilaisuuden tallentaa valokuvaan Tamminiemen edessä sahalahtelaisen Simo Arran.
Tamminiemen saunassa on laitettu monia Suomen asioita oikeaan järjestykseen – tässä Tarmo Aaltosen ottamassa kuvassa olen Tamminiemen saunan edustalla.
Tamminiemen saunan kopio on Hauholla nykyisin agrologi Karl Fazer´n omistamalla Hahkialan kartanolla. Hahkialan sauna on pohjaratkaisuiltaan täsmälleen samanlainen kuin Tamminiemen kuuluisa sauna, mutta se on Tamminiemen saunan peilikuva.
Hahkialan kartanon sauna on minulle ulkopuolelta tuttu jo aikoja sitten, sillä olin vuosiharjoittelijana silloin Keskon omistamalla Länsi-Hahkialan Opetus- ja Koetilalla vuonna 1966!
Pääsin sittemmin useitakin kertoja saunomaan Hahkialan saunassa työurani aikana, kun Kesko järjesti Hahkialassa yhteistyökumppaneilleen erilaisia tilaisuuksia ja palavereja.
Presidentti Kekkosen työhuone on edelleen siinä kunnossa, että arvostettu presidenttimme voisi milloin vain asettua työpöytänsä taakse.
Kekkosen takana tilaustyönä vuonna 1956 teetetyn kirjahyllyn päällä näkyvä ”Vesieste” –taideteos on Multialla syntyneen tamperelaisen Pentti Papinahon veistämä. Sama teos on suurikokoisena nähtävissä Tampereella Ratinan stadionilla.
Tässä on vielä uudestaan Kekkosen työpöytä hieman toisesta näkökulmasta.
Kekkonen tapasi järjestää pienet kokoukset työhuoneessaan.
Tamminiemessä oli Kekkosen aikana monia merkittävien suomalaisten taiteilijoiden töitä esillä ja ne ovat yhä edelleenkin paikoillaan.
Reidar Särestöniemen ”Ilves kohtaa Jäämeren” on massiivinen ja värikylläinen teos.
Essi Renwall: ”Ihmisiä työssä”.
Portaikossa oli Elsa Montell-Saanion ripsiraanu-työ, jota erityisesti seurueemme naisväki ihasteli.
Presidentti Kekkosen makuuhuoneessa olevalla työpöydällä oleva kalenteri on jätetty avoimeksi Kekkosen kuolinpäivän kohdalta.
Kekkosen lahjaksi saama ”Ainutlaatuinen Pispala” on saanut paikan päällimmäisenä hänen makuuhuoneensa kirjoista.
Sylvi Kekkosen makuuhuoneen pöydällä oli yhteiskuva perheen pojista Matista ja Tanelista.
Perheen ruokapöytänä oli perheen kokoon soveltuva pöytä, jota toki pystyi suurentamaan niin, että pöydän äärelle mahtui kahdeksankin ruokailijaa.
Ruokailutilan erikoisuus oli liukuoven taakse ”piilotettu” baariosasto.
Tamminiemen keittiössä kaapit olivat standardityötä, joten siellä ei ollut mitään luksusta. Keittiössä emäntä sekä apuemäntä laittoivat ruuat ja hovimestari huolehti ruokien tarjoilusta. Kekkonen ei käynyt keittiössä, vaan kaikki viestit keittiöön kulkivat hovimestarin välityksellä.
****
Käynti Tamminiemessä on elämys ja suosittelen lämpimästi siellä käymistä kaikille!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tamminiemi, Tamminiemen sauna, Urho Kekkonen, Sylvi Kekkonen, Reidar Särestöniemi, Vesieste-taideteos, Pnetti Papinaho, Ilves kohtaa Jäämeren, Elsa Montell-Saanio, ripsiraanu, Essi Renwall, Ainutlaatuinen Pispala, |
Karhen Markkinat olivat osoitus kylien vetovoimastaTiistai 2.7.2013 - -Esko Erkkilä- Viljakkalassa Karhen koulun pelikenttä oli vilkas markkinapaikka viime lauantaina eli 29.6.2013, kun Karhen koulun vanhemmat ry järjesti koululla perinteiset Karhen Markkinat.
Tämä yleiskuva on otettu siinä vaiheessa, kun markkinat alkoivat olla lopuillaan, mutta väkeä riittää vielä. Väki ja myyjät viihtyivät markkinoilla hyvin ja siitä on hyvänä osoituksena se, että myyjät ja toimintaansa esitelleet yhdistykset pääsivät jatkuvan yleisömäärän vuoksi purkamaan kojujaan vasta puolisen tuntia virallisen markkina-ajan jälkeen!
*********
Olin paikalla ”kahdessakin persoonassa”.
Esittelin Viljakkala-neuvoston toimintaa Viljakkala-neuvoston omalla osastolla ja olin kyyti- sekä apupoikana, kun vaimoni oli myymässä markkinoilla mansikoita, varhaisperunoita, taimia ja lasitöitään.
Kerroin 30.6.2013 näillä palstoilla Viljakkala-neuvoston esiintymisestä Karhen Markkinoilla ja nyt kerron hieman yleisemmin poikkeuksellisen hyvin onnistuneesta tapahtumasta.
Tässä vaiheessa vaimollani on näköjään vielä myymättä osa Timo-varhaisperunasta, mutta ne menivät kuitenkin kuin kuumille kiville. Hyvän menekin ymmärtää, sillä markkinaväki näki, että kyse ei ole mistään bulk-tuotannosta, vaan huolella tuotetuista lähiperunoista. Kävin perunannostoon vasta markkinapäivän aamulla klo seitsemän tienoilla, joten perunat olivat takuulla nostotuoreita.
Mansikkaropposet katosivat ostajien torikasseihin vikkelään. Harmittelen, että en aamukiireissä ehtinyt kuvaamaan houkuttelevan näköisiä mansikkaropposia kuljetuslaatikoissaan!
Varhaisperunoiden ja mansikoiden loputtua myyntipöydällä oli tarjolla omatekoisia lasitöitä. Minäkin saan osallistua lasitöiden valmistamiseen leikkaamalla lasiveitsellä lasista haluttuja kappaleita sekä saan myös hioa niitä hiomakoneella, mutta tiffany-töissä tärkeään juotostyöhön minulla ei ole ”lisenssiä”.
*********
Oli mukava pikaisella käynnillä todeta, että Keskustan teltalla riitti paljon kävijöitä. Toimintaa Keskustan teltalla johti Keskustan Ylöjärven kunnallisjärjestön puheenjohtaja Riitta Koskinen (oikealla) ja hänen vierellään Esko Arola sekä Markku Ylijoki olivat paikalla, kun kävin teltalla. Juha Sipilä tuntui olevan monien mielessä Karhellakin!
*********
Viljakkalan Pelimannit esiintyivät juhlateltassa muutamaan kertaan ja hienosti esiintyivätkin.
Markkinapäivän jälkeen sain Viljakkalan Pelimanneissa soittavalta kaveriltani Mauno Heinoselta sähköpostiviestin, joka sisälsi linkin Youtube-esitykseen, jossa Viljakkalan Pelimannit esittävät vahvennuksineen mielikappaleeni ”Äänisen aallot”!
Hieno esitys löytyy googlaamalla ”Viljakkalan Pelimannit Äänisen aallot”. Kannattaa katsoa ja nauttia!
********
Tapasin markkinoilla paljon tuttuja ja minulle oli pienoinen yllätys, että tapasin siellä varsin paljon tamperelaisia!
Markkinoilla liikkui useita tamperelaisia, jotka ovat mukana Tampereen kunnallispolitiikassa. Se on pelkästään hyvä asia ja toivon, että Viljakkalassa kesäasunnoillaan kesää viettävät tamperelaispäättäjät huomaavat, että maaseutua ei voi tuoda kaupunkiin.
Maaseutu pitää kokea maaseudulla ja toivoa sopii, että yhä useampi tamperelaispäättäjä ei hamuile kehyskuntia Tampereen hulvattoman taloudenpidon maksumiehiksi!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Karhen Markkinat, Karhen Markkinat 2013, Karhe, Viljakkalan Karhe, Viljakkala, Viljakkalan Pelimannit, Viljakkalan Pelimannit Äänisen aallot, Äänisen aallot, Viljakkala-neuvosto, Keskustan Ylöjärven kunnallisjärjestö, Riitta Koskinen, Esko Arola, |
Kiitokset Karhen Markkinoilla Viljakkala-neuvostolle annetuista runsaista evästyksistä!Sunnuntai 30.6.2013 - -Esko Erkkilä- Karhen koulun vanhempainyhdistys ry:n järjestämät Karhen Markkinat Viljakkalassa kasvattavat suosiotaan vuosi vuodelta.
Eilen järjestetyillä markkinoilla väkeä oli pienestä sateentihkusta huolimatta ennätysmäärä.
Viljakkala-neuvosto on Ylöjärven kaupungin virallinen luottamushenkilöorganisaatio ja olin Viljakkala-neuvoston varapuheenjohtajana koko ajan paikalla osastollamme.
Osastollamme kävi koko ajan melkoinen vilske, kun markkinavieraat halusivat evästää Viljakkala-neuvoston jäseniä ajamaan viljakkalalaisten etua Ylöjärven kaupungin päätöksenteossa.
Osastomme kantavia voimia olivat puheenjohtajamme Tiina Isosaari (oikealla) ja Sari Lähde (vasemmalla). Tiina ja Sari edustavat Viljakkalan eri kulmia, joten Ylöjärveen aikanaan liittyneen pitäjän eri alueet tulivat heidänkin kauttaan hyvin esille. Omalta kohdaltani käsitän, että olen valittu Viljakkala-neuvostoon Viljakkalassa vapaa-ajanasunnon omistavien joukosta ja Vipu ry:n mandaatilla.
Osastollamme oli leikkimielisenä visailuna se, että piti osata laittaa Viljakkalan kartalle tärkeitä viljakkalalaisia paikannimiä. Suurimmat haasteet oli löytää oikea paikka nimille Kylmäkoski, Parvilahti ja Niemenperä. ***********
Tärkeimpänä tavoitteenamme oli saada esille vakituisten viljakkalalaisen ja kesä-viljakkalalaisten ajatukset siitä, että miten Viljakkalaa pitäisi kehittää.
Ylivoimaisena ykkösenä markkinaväen mielipiteissä oli se, että Karhen koulu pitää säilyttää!
Karhen koulun tulevaisuuden yllä on jatkuvasti ollut Ylöjärven kaupungin virkahenkilöiden leimakirves, että koulu pitäisi lopettaa. Saimme vahvan mielipiteen siitä, että Karhen koulu pitää säilyttää ja sen toimintaa on kehitettävä!
Toisena vahvana asiana tuli esille se, että Viljakkalassa sijaitsevien yksityisteiden avustuksia ei saa leikata, vaan yksityisteiden kehittämiseen pitää kaupungin panostaa.
Ylöjärven kaupunki on vast´ikään muuttanut yksityisteiden avustusluokitusta ja luokituksen palauttamista entiselleen toivottiin vahvasti.
Kevyenliikenteen olosuhteita toivottiin kohennettavan sekä Karhella, että Kirkonkylän alueella.
Saimme ainakin yhden positiivisen palautteenkin ja se oli se, että Karhen koulun remonttitöiden käynnistäminen on luonut uskoa Karhen koulun säilyttämiselle!
On varmaa, että Viljakkala-neuvosto hyödyntää Karhen Markkinoilla saamansa kuntalaispalautteen ja käsittelee sen seuraavassa kokouksessaan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Karhen Markkinat, Karhen Markkinat 2013, Viljakkala-neuvosto, Tiina Isosaari, Sari Lähde, Ylöjärvi, Viljakkala, |
Onko Rantaväylän tunnelin toteuttaminen allianssi-mallilla lainmukainen tapa toimia?Torstai 13.6.2013 - -Esko Erkkilä- Tampereelle suunniteltu Rantaväylän tunneli on jaksanut puhuttaa tamperelaisia jo vuosikaudet ja prosessi näyttää yhä kiihtyvän.
Kiihtymisestä pitää huolen mm. Aamulehti, joka lobbaa voimallisesti tunnelin puolesta.
Vastustan Tampereen suurhankkeista Rantaväylän tunnelia sekä pikaratikkaa. Olen kertonut vastustavan kantani mm. jo ennen syksyn kunnallisvaaleja.
Rantaväylän tunnelin vastustaminen sai mielenkiintoista lisäsävyä 8.5.2013, kun europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki oli Tampereella Kirjastotalo Metsossa puhumassa Eurooppatiedotuksen järjestämässä MEP-tilaisuudessa.
Rantaväylä-liikkeen puuhamiehet Vesa Knuuttila, Pauli Rautama ja Pekka Welling luovuttivat Jäätteenmäelle muistion, jossa häntä pyydettiin seuraamaan EU:lle tehtyä Rantaväylän tunneliin liittyvää kantelua.
Rantaväylä-liikkeen Anneli Jäätteenmäelle jättämän muistion eräs väliotsikko kuuluu näin: Tunnelia toteutetaan ilmeisen lainvastaisella allianssimallillaMuistion teksti jatkuu;
Liikennevirasto toteuttaa Tampereen tunnelia allianssimallilla, jossa hankintalakia ja -direktiiviä sovelletaan tavalla, minkä ei OTT Pertti Virtasen ja Kai Kaliman mukaan vastaa hankinta-direktiivin sisältöä. Liikennevirasto soveltaa neuvottelumenettelyä rakennusurakoihin, vaikka sen ei pitäisi olla mahdollista, koska hankintalain ja -direktiivin tarkoituksena on:
Liikenneviraston neuvottelumenettelyyn nojaava allianssimalli ei ole sopusoinnussa yhdenkään mainitun näkökohdan kanssa. Virtasen ja Kaliman mukaan hankintayksikön velvollisuus on määritellä hankinnan kohde niin tarkkaan, että avointa menettelyä voidaan käyttää, avoin hankintamenettely on aina etusijalla verrattuna neuvottelumenettelyyn.
Pitkähkön muistionsa lopuksi Rantaväylä-liike toteaa, että Liikenneviraston allianssimallista on tehty kantelu EU:n komissiolle. Rantaväylä-liike pyytää europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäkeä seuraamaan kantelun etenemistä EU:ssa. ********* On mielestäni hyvä, että kansalaiset voivat EU:ssa valittaa ja kannella asioista, jotka eivät koe olevan kohdallaan.
Olen tietoinen, että Anneli Jäätteenmäen avustajat ovat olleet yhteydessä Rantaväylä-liikkeeseen ja kertoneet asian etenemisestä tai paremminkin etenemättömyydestä.
Tässä Anneli Jäätteenmäki perehtyy Vesa Knuuttilan, Pauli Rautaman ja Pekka Welling´n hänelle jättämään muistioon.
On perin positiivista, että europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäen avustajat ovat näin pian muistion jättämisen jälkeen olleet yhteydessä Rantaväylä-liikkeeseen – se osoittaa, että Suomen asioita ajaa EU-parlamentissa henkilö, jota suomalaisten asiat kiinnostavat!Tiedostan, että Suomen olosuhteisiin mahdollisesti soveltuvien menettelytapojen kiikuttaminen Brysselin herrojen käsittelyyn sisältää myös tiettyjä riskejä. Suomalaisten menettelytapojen arvostelussa ovat kunnostautuneet erityisesti Vihreiden euroedustajat – toivon, että tästä ei koidu sellaisia vaikutuksia!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Rantaväylän tunneli, Rantaväylä-liike, allianssi-malli, Rantaväylän allianssi-malli, kantelu allianssi-mallista, Anneli Jäätteenmäki, Vesa Knuuttila, |
Pitkään uinunut savihauta Paskaperkoonveräjällä puhkesi!Maanantai 10.6.2013 - -Esko Erkkilä- Kuljen Viljakkalassa Lepomäen yksityistietä usein, sillä olen sen osakas ja maksumies. Tien kartoissa ilmaistu nimi on nykyisin Koivuniementie.
Vuorenmaan ja Lepomäen tilojen rajalla tällä yksityistiellä on Paskaperkoonveräjäksi kutsuttu kohta.
Muistan vallan hyvin, kun paikalla oli veräjä, joka kulkijan piti aina avata ja tietysti myös sulkea, jotta Lepomäen lehmät eivät olisi päässeet pahantekoon metsälaitumeltaan.
Paskaperkoolla oli ennen tien yksiköimistä paha savihauta. Yksikköjako tehtiin silloin jakamalla yksityistie pätkiin, joiden hoitaminen oli osakkaiden vastuulla. Paskaperkoo tuli Vihtori Lepomäen hoitopätkälle ja hyvin hän osuutensa hoitikin, sillä paha savihauta oli sen jälkeen muisto vain.
Nyt vanha Paskaperkoonveräjän savihauta on puhjennut ja haittaa Lepomäentien liikennöintiä.
Tilanne on samanlainen lukuisilla Suomen yksityisteillä – ne rappeutuvat ja asukkaiden elämä vaikeutuu.
Tiedän yksityisteiden heikon taloudellisen aseman ja heikentyvän kunnon, sillä olen osakkaana Viljakkalassa neljässä sellaisessa yksityistiessä, joiden varrella on vakituisia asukkaita. Olen toimitsijamiehenä yhdessä noista yksityisteistä, joten jokavuotinen byrokratia kunnan pienen, mutta ehdottoman tärkeän yksityistieavustuksen saamiseksi on tuttua. Kiitokset Ylöjärven kaupungille sen myöntämistä yksityistieavustuksista!
Arvonlisäveromenettely on yksityisteiden taloudenpidossa yhteiskunnalle rahasampo, vaikka kunnat yksityisteille avustuksia maksavatkin.
Jos yksityistie hankkii vaikkapa sepeliä, aurausta tai kaivauttaa ojia tuhannella eurolla, on sen maksettava arvonlisäveroa yrittäjälle päätyvän tonnin lisäksi 240 euroa! Yksityistien pankkitililtä ”katoaa” rahaa siis 1.240 euroa, mutta yrittäjälle siitä päätyy vain 1.000 euroa!
Näen monia uhkia hieman ”kivikylien” keskustasta sijaitsevien asukkaiden vinkkelistä heidän käyttämiensä yksityisteiden kohdalla:
Toivon, että päättäjät muistavat yksityisteiden roolin arvonlisäveron maksajina, kun virkahenkilöt ehdottelevat yksityistieavustusten leikkaamista. Näin siitä huolimatta, vaikka avustukset maksaa kunta ja verot saa valtio.Voisivatko valtakunnan tason päättäjät tehdä todellisen uroteon ja poistaa yksityisteiltä arvonlisäverovelvollisuuden?
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala, Lepomäen yksityistie, Koivuniementie, Ylöjärvi, yksityistieavustukset, arvonlisävero, arvonlisäverovelvollisuus, yksityisteiden arvonlisäverovelvollisuus, Paskaperkoonveräjä, |
Alppiruusujen aika on nyt!Sunnuntai 9.6.2013 - -Esko Erkkilä- Olen Viherpeukalona oppinut, että kesäkuun alkupäivät ovat alppiruusujen kukinta-aikaa.
Alppiruusujen kukinta-aika Tampereen seudulla ajoittuu kesäkuun 4. päivän ja kesäkuun 15. päivän väliseen jaksoon. Omaan tästä tosiasiasta monivuotisen kokemuksen.
Alppiruusut eli rodot tai oikeammin rhododendronit ovat alkukesän aikana upeimmin kukkivat kasvit.
Istutimme rodoja mökkitontillemme mäntymetsän puolelle kymmenisen vuotta sitten. Rodoja on kaikkiaan yksitoista ja ne muodostavat tiiviin ryhmän.
Olen suorastaan kateellinen etelä-suomalaisille, sillä he voivat valita rodolajikkeekseen melkein minkä vain tarjolla olevista.
Tampereen seudulla sijaitsevalla hallaisella tontilla lajikevalintaan on kiinnitettävä suurta huomiota.
Meillä on kasvussa neljää eri alppiruusulajiketta.
P.M.A. Tigerstedt,…
…Haaga,…
…Helsingin Yliopisto…
…ja Mikkeli ovat ne lajikkeet, jotka muodostavat meillä alppiruusuryhmän.
Alppiruusu on happaman maan kasvi, joten sen kasvualustaa ei saa missään nimessä kalkita.
Alppiruusun juuret ovat pintajuuret ja sen vuoksi sitä ei kannata yrittää kasvattaa kuusien läheisyydessä. Syväjuurisena mänty soveltuu hyvin alppiruusun kasvinkumppaniksi.
Alppiruusun kasvualustan pitää olla hyvin kuohkea ja sanotaankin, että alppiruusun juurella Viherpeukalon pitää päästä kaivautumaan maahan kyynärpäitään myöten paljain käsin!
Olen yrittänyt noudattaa tätä ohjetta ja sen vuoksi laitoinkin istutuskuoppiin runsaasti männynkäpyjä, oksia ja muuta materiaalia, joka teki istutuskuopasta ilmavan.Taisin onnistua, sillä alppiruusuryhmämme on taas näinä päivinä antanut itsestään parhaan kuvan – kaikki yksilöt kukkivat hienosti!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: alppiruusu, alppiruusut, P.M.A. Tigerstedt, Helsingin Yliopisto, Haaga, Mikkeli, rhorodendron, |
"Kirjeitä rintamalta" - Viljakkalan Mieslaulajien vappukonsertti oli hieno kulttuuritilaisuusTiistai 4.6.2013 - -Esko Erkkilä- Vietämme tänään Puolustusvoimain lippujuhlan päivää. Päivällä on pitkät perinteet, sillä nykyisen päivän edeltäjän eli Sotaväen lippujuhlan päivää vietettiin toukokuun 16. päivänä vuosina 1919 – 1939.
Erinäisten vaiheiden jälkeen kesäkuun 4. päivä – Suomen marsalkka Mannerheim´n syntymäpäivä – vakiintui Puolustusvoimain lippujuhlan päiväksi.
Arvostan Puolustusvoimain lippujuhlapäivää ja tänään siniristilippu tulee hulmuamaan mökin ja myös kotimme lipputangoissa!
************
Tämä juttuni liittyy ainakin tietyllä tavalla Puolustusvoimain lippujuhlan päivään, sillä nyt kerron Viljakkalan Mieslaulajien konsertista runsas kuukausi sitten.
Viljakkalan Mieslaulajat konsertoi vappuna eli toukokuun 1. päivänä Viljakkalan Seurojentalolla.
Konsertin teemana oli ”Kirjeitä rintamalta”.
Viljakkalan Mieslaulajilla on vankat perinteet, sillä kuoro on perustettu jo vuonna 1936, joten kolmen vuoden kuluttua on odotettavissa 80-vuotisjuhlakonsertti.
Konsertti toteutettiin yhteistyössä Viljakkalan Seurojentaloyhdistys ry:n kanssa.
Kiirehdin Tampereen vappujuhlista kotipitäjäni konserttitapahtumaan, sillä tiesin lavalla esiintyvän tuttuja kavereita.
Viljakkalan Seurojentalon lava ja sen taustalla hieman kulahtanut taustamaisema olivat puitteet hienolle kulttuurihetkelle.
Järjestäjät olivat nähneet sota-ajan tunnelman luomisessa vaivaa, sillä esiintymistilan rekvisiittana oli deaktivoituja museoaseita.
Konekivääri,…
…Suomi-konepistooli…
…ja pikakivääri Dektarjev eli Emma.
Isäni, joka oli kahta haavoittumistaan lukuun ottamatta koko ajan mukana Talvisodassa, Jatkosodassa ja vielä Lapin sodassakin kenraali Hersalon johtamassa laivalla tehdyssä koukkauksessa Tornioon, taisteli sodat pikakivääriampujana. Taisteluparinaan hänellä oli autoilijana sittemmin toiminut saman kylän mies eli Simo Niittunen.
Kerrotaan, että kun isäni näki jollain Sotaveteraanien matkalla Säkylässä vanhana miehenä Emman, niin hänen silmiinsä tuli innostunut kiilto, kun näki tutun aseen!
********* Viljakkalan Mieslaulajien konsertti käsitti kaikkiaan 18 mieliinpainuvaa kappaletta.
Konsertti alkoi naapuripitäjän eli Hämeenkyrön nobelistin F. E. Sillanpään sanoittamalla Marssilaululla.
Olen kirjoittanut lyhyen jutun Sillanpään Marssilaulu-kansanoppeeran kantaesityksestä tälle saitille 24.10.2009. Juttuni löytyy googlaten vaikkapa näin: ”Esko Erkkilä Marssilaulu”.
Sillanpään sanoittaman ja Aimo Mustosen säveltämän Marssilaulun jälkeen Viljakkalan Mieslaulajat esittivät seuraavat kappaleet:
Viljakkalan Mieslaulajat oli asettunut Seurojentalon näyttämölle ja näyttämön eteen siten, että en saanut samalla kerralla kuvaa koko kuorosta, mutta…
…kahteen kuvaan laulajat pystyin ikuistamaan.
Kuoroa säesti haitariduo Jarmo Mäkinen ja Pekka Mäkelä.
Viljakkalan Mieslaulajia johtaa kanttori Heidi Olkinuora, joka esitti soolona Lottien laulun. Tässä Olkinuora yhdessä toisen sooloesityksen esittäneen eli Markku Ylijoen kanssa.
Markku Ylijoen soolona esittämän koskettavan kappaleen nimi oli ”Kirje isältä”. Hieno tulkinta Markulta – kiitos!
Parhaiten olen kuorolaisista oppinut tuntemaan…
…naapurinpoika ja koulukumppani Antti Hietamäen,…
…sekä Viljakkalassa pitkään rakennusmestarina toimineen Matti Simosen. Kiitokset Matille vieläkin niistä opeista ja ohjeista, jotka häneltä olen vuosien saatossa saanut rakentamisessa ja yksityistien toimitsijamiehenä!
Hietamäen Antti ja Simosen Matti pistivät esitysten aikana pystyyn…
…jopa pienoisen show´n!
Kiitokset Viljakkalan Mieslaulajille ja Viljakkalan Seurojentaloyhdistykselle hienon kulttuuritapahtuman järjestämisestä.
Milloin saamme kokea seuraavan konsertin?
Uskallan esittää seuraavaa konserttia varten toiveena oman ja isäni mielikappaleen...”Äänisen aallot”.Olen kerran saanut olla mukana Petroskoissa hotellissa, kun retkikuntamme laulunosaajat lauloivat hotellin parvekkeella illalla – tai ehkä oli jo yöaikaa – ”Äänisen aallot” ja Ääninen loiski siinä vieressä. Sen tunnelman muistan aina!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkalan Mieslaulajat, Markku Ylijoki, Heidi Olkinuora, Antti Hietamäki, Matti Simonen, Leo Saimaja, Petri Mikkonen, Juhani Malkamäki, Juha Mäkinen, Arvo Seurujärvi, Jouko Härkki, Taisto Nurkkala, Jarmo Mäkinen, Pekka Mäkelä, Viljakkalan Seurojentalo, |
Karaokekisan tuomareilla on useita kohteita, joihin he kiinnittävät huomiota valitessaan kisan voittajaaSunnuntai 2.6.2013 - -Esko Erkkilä- Sain aivan uuden kokemuksen, kun olin mukana Eläkeliiton Pirkanmaan yhdistyksen karaokekisan järjestelyissä tiistaina 28.5.2013.
Pirkanmaan piiri oli antanut järjestämisvastuun Eläkeliiton Tampereen Yhdistys ry:lle ja sen hallituksen jäsenenä sain olla tiiviisti mukana järjestelyissä.
Valitsimme kisapaikaksi Uudenkylän Työväentalo Oy:n omistaman tanssipaikka Tapiolan Tampereen Kissanmaalla. Paikkavalintamme osui oikeaan, sillä Tapiolan tilat soveltuivat erinomaisesti karaokekisan järjestämiseen.
Eläkeliitto on selkeästi Suomen suurin eläkeläisjärjestö, sillä järjestön jäsenmäärä on hieman päälle 127.000 henkilöä. Karaokekisan järjestäminen vaati monia ennakkopalavereita ja käyntejä tutustumassa paikkoihin. Tässä Eläkeliiton Pirkanmaan piirin toiminnanjohtaja Elina Paukkunen ja Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen puheenjohtaja Matti Kaperi pitävät palaveria vielä hetki ennen kisojen alkamista.
Kisan teknisestä toteuttamisesta vastasi Pekka Hilden, jolla on meriittinä mm. viimevuotinen Eläkeliiton Pirkanmaan karaokemestaruus. Hilden on pitkän linjan musiikkimies, sillä on toiminut muusikkona mm. Olavi Virran ja Laila Kinnusen taustayhtyeissä. Hilden suoritti kisan ”äänenavauksen” ennen varsinaisen kisan alkamista . mestarismiehen esitys!
Miesten sarjassa voiton vei Esko Lampinen ja hän matkaakin Kaustisille Eläkeliiton valtakunnallisiin karaokemestaruuskisoihin edustamaan miesten sarjassa Pirkanmaata.
Naisten sarjassa osanottajia oli 6 henkilöä ja kaikkien esitykset olivat korkealuokkaisia.
Raili Haukijärven esitys oli mielestäni mukaansatempaava ja ammatillinen – uskallan paljastaa, että annoinkin yleisöäänestyksessä ääneni hänelle!
Sirpa Lindroos,…
…Reetta Virkki…
…ja Anneli Ilmonen esittivät hienosti omat kappaleensa,…
…mutta naisten sarjan voiton vei Sinikka Arvola Lempäälästä!
Sinikka Arvola voitti tuomareiden arvosteleman kisan, mutta sen lisäksi hän voitti myös yleisöäänestyksen.
Tässä Sinikka Arvola kuuntelee, kun toiminnanjohtaja Elina Paukkunen lukee voittajalle luovutetun kunniakirjan tekstiä.
Karaokekisan tuomarointi on tarkkaa ja monipuolista puuhaa.
Pääsin katselemaan tuomariston ”nuotteja” kisan tuomaroinnissa ja totesin, että moneen kohtaan tuomarit kiinnittävät huomiota.
Arvostelukohteita ovat mm. nämä:
Osallistuminen karaokekisan järjestämiseen oli kiintoisa kokemus ja siinä sai taas oppia paljon uutta!
Toivottelen Esko Lampiselle ja Sinikka Arvolalle menestystäKaustisen kansanlääkintäkeskuksessa9. lokakuuta järjestettävissä Eläkeliiton valtakunnallisissa karaokemestaruuskisoissa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Matti Kaperi, Uudenkylän Työväentalo Oy, Tapiola Tampere, Pekka Hilden, Esko Lampinen, Raili Haukijärvi, Sirpa Lindroos, Reetta Virkki, Sinikka Arvola, |
Kataisen hallitus sai kevättodistukseensa huonot arvosanat myös hallituksen sisältäTorstai 30.5.2013 - -Esko Erkkilä- Yle julkisti eilen uusimman mielipidetutkimuksensa puolueiden kannatuksesta.
Tässä kuva Ylen nettisivuilta!
Keskusta on kuukauden aikana kohentanut asemaansa peräti 2,3 %-yksikköä ja sitä kannattaa nyt 21,7 % suomalaisista.Päivän kuorrutuksena Yle järjesti illalla kahden tunnin keskustelun siitä, miten hallitus on tähän mennessä onnistunut tavoitteissaan.
Keskusteluun osallistuivat puolueiden puheenjohtajat.
Keskustelu antoi hyvän kuvan puolueiden ja puoluejohtajien suhtautumisesta ajankohtaisiin asioihin.
Tässä muutamia kuvia ja puheenjohtajien valikoituja toteamuksia.
Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä:
”Itse koulutin aikoinaan 250 henkilöä muuntokoulutuksella – pitäisi ottaa nytkin käyttöön.”
”Vihreä talous tuo töitä koko Suomeen.”
Pääministeri Jyrki Katainen (kokoomus):
”Suomalaisten yritysten palveluja ja tuotteita ei osteta.”
Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (SDP):
”Se ei ole tehonnut vielä.”
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki:
”Kukaan ei voi olla tähän hallitukseen tyytyväinen.”
”Timo Soini on pelkkä kupla, joka puhuu työntekijöiden puolesta.”
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen:
”Täytyy saada joustoa, että henkilö voi myydä asuntonsa.”
Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö:
”Uusi epävarmuuden aalto on nyt.”
RKP:n puheenjohtaja Carl Haglund:
”Mitkään hokkus-pokkus –temput eivät toimi.”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini:
”Nuorelle miehelle työttömyyttä pahempaa on vain sota.”
Mainion keskustelun johdattelijoina toimivat Katri Makkonen ja Jan Andersson.
On selvää, että Ylen keskustelu vahvisti eilen julkistetun mielipidetiedustelun suuntaa puolueiden kannatuksessa!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jyrki Katainen, Jutta Urpilainen, Paavo Arhinmäki, Ville Niinistö, Carl Haglund, Päivi Räsänen, Juha Sipilä, Timo Soini, Katri Makkonen, Jan Andersson, Yle, Yle Uutiset, |
Johtaja Markku Tornberg MTK: Kokoomuksen, Keskustan ja Perussuomalaisten pitää ennen seuraavia eduskuntavaaleja ottaa selkeä kanta MAL-sopimuksiin!Maanantai 27.5.2013 - -Esko Erkkilä- Kansalaisfoorumi, Maaseudun Sivistysliitto ja Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä järjestivät kutsuseminaarin Pirkanmaan kuntien päättäjille, jonka teemana oli
"Kaavoituksella kyliä kehittämään".
Seminaari järjestettiin Tampereen kirjastotalo Metsossa 22.5.2013 – olin mukana seminaarissa.
Seminaarikutsussa oli muutamia näkökohtia niihin kysymyksiin, joita tilaisuudessa käsiteltäisiin. Tässä muutamia ennakko-otsikoita:
Seminaarin puheenjohtajana toimi Juha Kuisma.Kuisma toimii kylien liiketoiminta-asiamiehenä. Kuisma omaa vahvan taustan kylien kehittämisestä, sillä hän on työskennellyt mm. Pirkanmaan kyläasiamiehenä ja kolmen pääministerin talouspoliittisena avustajana. Hän on myös ympäristökirjailijana perehtynyt maaseudun kehityskysymyksiin, ekohistoriaan ja biotalouteen. Juha Kuisma on Lempäälän kunnanvaltuuston puheenjohtaja.
Valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista alusti arkkitehti SAFA, dosentti Heikki Kukkonen.
Dosentti Kukkonen muistutti säädösten ”nokkimisjärjestyksen” olevan rakennuslupa-asioissa seuraavan: 1. Lait ja asetukset: Maankäyttö- ja rakennuslaki sekä asetus. MRL:n nojalla laaditut (asema)kaavat. 2. Valtioneuvoston päätökset: Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet 3. Viranomaisohjeet: YM:n opaskirjat ja päätökset 4. Julkisen vallan sopimukset: MAL-sopimukset (valtiovalta – kunta) 5. Hallitusohjelma: Kataisen hallitus
Kukkosen esittämä nokkimisjärjestys oli hyvä muistutus, sillä maakunnissa tuntuu olevan vallalla käsitys, että Kataisen hallituksen hallitusohjelma olisi kaiken voimakkain. Se on kuitenkin säädöshierarkiassa vasta viimeisellä sijalla eli sijalla 5!
Tampereen seudulla on syntynyt myös harhakuva siitä, että joidenkin kuntien sopima MAL-sopimus olisi kaikkea päätöksentekoa sitova ohjenuora. Näin ei tosiaankaan ole!
Seminaarin merkittävimmän alustuksen käytti johtaja Markku Tornberg MTK:sta.
Tornberg´n alustuksen aihe oli ”Maaseudulle rakentamisen haasteet” ja hän haastoi kipakasti mm. Tampereen seutukunnalla pilottihankkeena toteutetun MAL-sopimuksen.
Tornberg vaati, että Kokoomuksen, Keskustan ja Perussuomalaisten on ennen seuraavia eduskuntavaaleja tuotava selkeästi kantansa esille MAL-sopimusten sitovuudesta.
Seminaariyleisö kiitti Markku Tornberg´ä ainoana alustajista esityksen jälkeen annetuilla suosionosoituksilla.
Tornberg totesi alustuksessaan, että noin rankka sopimus kuin MAL-sopimus on, pitää selvittää sen laillinen puoli juurta jaksain.
MAL-sopimuksessa on johtaja Markku Tornberg´n mukaan menty liian pitkälle.
Pirkanmaan ELY-keskuksen yliarkkitehti Leena Stranden joutui seminaarissa altavastaajaksi, sillä kansalaiset ovat mieltäneet juuri ELY-keskuksen kapellimestariksi sille, että omalle maalleen ei saisi maaseudulla rakentaa. Stranden tunnusti, että nyt puheenaoleva asia on ollut ikävä prosessi. Hän kuitenkin vakuutti, että laki on ensisijainen ohjenuora ja lain mukaan mennään.
**********
Seminaarissa tuli useissa puheenvuoroissa voimakkaasti esille, että MAL-sopimus on kabinettikaavoitusta.
On tärkeää, että tunnustetaan kansalaisten laillisten osallisuus- ja vaikuttamisoikeuksien sivuuttamattomuus. MAL-sopimukset ovat rapauttaneet kansalaisten luottamusta rakentamisen ohjausjärjestelmiin.
On hyvä, että seuraavissa eduskuntavaaleissa MAL-sopimusten rooli on keskeinen kysymys, jolla vaalit ratkaistaan.
Kannatan mielihyvin johtaja Markku Tornberg´n esitystä, että seuraavissa eduskuntavaaleissa ratkaistaan MAL-sopimusten merkitys kaupunkiseutujen rakennelinjauksissa!Pallo on nyt Kokoomuksella, Keskustalla ja Perussuomalaisilla - mutta myös muiden puolueiden linjauksia tarvitaan!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Johtaja Markku Tornberg, Markku Tornberg, Markku Tornberg MTK, MTK, Heikki Kukkonen, dosentti Heikki Kukkonen, Juha Kuisma, ympäristökirjailija Juha Kuisma, kunnanvaltuuston puheenjohtaja Juha Kuisma, Leena Stranden, yliarkkitehti Leena Stranden, |
Kokoomuksella synkkä näkemys tulevaisuudesta: Kyselee kuntalaisilta, että mistä palveluista kunnat voisivat luopua!Sunnuntai 26.5.2013 - -Esko Erkkilä- LC Ylöjärvi/Keijärvi ja LC Ylöjärvi/Teivo järjestivät eilen eli 25.5.2013 Kauppakeskus Elon piha-alueella perinteiset Ylöjärven Markkinat.
Kauppakeskus Elo Ylöjärvellä on nopeasti noussut merkittäväksi kauppapaikaksi Pirkanmaalla. Kauppakeskuksen hyvä sijainti on vauhdittanut sen nopeaa kasvamista.
Poikkesin tapahtumassa ja viivyin eri osastoilla parisen tuntia.
Kaikki puolueet olivat omilla osastoillaan paikalla ja kaikilla olikin mielenkiintoista kerrottavaa markkinaväelle.
***********
Eniten minua ihmetytti se negatiivinen asenne, joka oli vallalla Kokoomuksen osastolla.
Kokoomuslaiset olivat väsänneet osastolleen yleisökysymystempauksen, jossa he kysyivät kansalaisten mielipidettä niistä kunnallista palveluista, jotka eivät ole kunnalle lakisääteisiä ja joista kunnat voisivat luopua!
Kerrassaan negatiivinen lähtökohta tulevaisuuden kannalta!
Kokoomuslaiset antoivat runsaasti vihjeitä niistä palveluista, joista kunnat heidän mielestään kai voisivat luopua – ainakaan nämä kokoomuslaisten vihjeeksi kertomat kunnan palvelut eivät ole heidän listauksensa perusteella lakisääteisiä:
Järkyttävä lista!
Onko Kokoomuksen puoluetoimisto lähettänyt paikallisille organisaatioilleen ohjeet, että kansalaisia on valmennettava näiden palvelujen lopettamiseen?
Suhdetoiminta – mitä se sitten kokoomuslaisittain merkitseekään – on tässä Kokoomuksen listalla ainoa, josta minä olisin valmis luopumaan. *********** SDP:n, Vasemmistoliiton ja Perussuomalaisten osastoilla oli hyvä meininki ja mikään näistä puolueista ei ollut Kokoomuksen tavoin lopettamassa kuntalaisten kannalta tärkeitä palveluja.
Vauhdikkain ja tulevaisuudenuskoisin tunnelma oli Keskustan Ylöjärven kunnallisjärjestön puheenjohtaja Riitta Koskisen johtamalla Keskustan osastolla. Keskustan osastolla ei valmisteltu kansalaisia kunnan palvelujen leikkaamiseen, vaan katsottiin luottavaisesti tulevaisuuteen.
Keskustan osastolla kansanedustajat Mikko Alatalo (vasemmalla) ja Arto Pirttilahti (oikealla) loivat tulevaisuudenuskoa kansalaisilla. Eduskuntavaalit ovat jo kahden vuoden kuluttua ja silloin kansalaisilla on tilaisuus muuttaa nykymeno toiseksi!
Keskusta oli markkinoilla mukana vahvalla miehityksellä, sillä paikalla oli myös Keskustan puoluevaltuuston puheenjohtaja Jouni Ovaska (vasemmalla), joka tässä keskustelee ylöjärveläisen Elina Siepin ja Viljakkalasta kotoisin olevan Pekka Hietaniemen kanssa. Ovaska on ehdolla Keskustan eurovaaliehdokkaaksi!
Kansanedustaja Mikko Alatalo kierteli näyttelyalueella ahkerasti – tässä hänen keskustelukumppaninaan on Esko Monthan ja takana katselee Minna Sarvijärvi, Keskustan kaupunginvaltuutettu Ylöjärveltä!
Kiitokset LC Ylöjärvi/Keijärvelle ja LC Ylöjärvi/Teivolle, sillä markkinat olivat mielenkiintoiset ja kokonaiskuvaa ei kohtuuttomasti latistanut edes se, että Kokoomuksen osastolla oli perin pessimistinen näkemys tulevaisuudesta!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ylöjärven Markkinat 2013, Ylöjärven Markkinat, LC Ylöjärvi/Keijärvi, LC Ylöjärvi/Teivo, Kokoomuksen leikkauslista, Mikko Alatalo, Arto Pirttilahti, Riitta Koskinen, Minna Sarvijärvi, Esko Monthan, Keskustan Ylöjärven kunnallisjärjestö, Kauppakeskus Elo, |
Sikomäen Helaavalkeat - uusi kulttuuritapahtuma HämeenkyrössäKeskiviikko 15.5.2013 - -Esko Erkkilä- Katariina ja Eero Pylsy olivat puuhaajina, kun Hämeenkyrö sai helatorstaina toukokuun 9. päivänä uuden hienon kulttuuritapahtuman. Hämeenkyrön Kierikkalan Sikomäellä saatiin silloin kokea 1900-luvun alkupuoliskon tapahtumiin liittyvä Sikomäen Helaavalkeat –tapahtuma.
Paikalla hienossa kevätsäässä toteutetussa tapahtumassa oli nelisenkymmentä kyröläistä, lähipitäjäläistä sekä kesä-hämeenkyröläistä.
Katariina Pylsy on monien haastattelujen avulla perehtynyt Sikomäen helavalkeisiin ja nyt vanhat tunnelmat olivat hänen kirjoittamansa näytelmän avulla loihdittu kaikkien koettavaksi. Haastattelut on perimätiedon säilyttämiseksi tehty viime hetkillä, sillä nykyään Sikomäen helavalkeita kokeneita ei enää ole keskuudessamme.
Helaavalkeat toteutettiin kantaesityksessä lukuharjoituksena, mutta se ei tunnelmaa haitannut. Vasemmalla Katariina Pylsy ja oikealla Niclis Pylsy – he molemmat esittivät useiden roolihahmojen vuorosanat.
Näytelmään toivat musiikkia ja elävyyttä pelimanneina Weijo Koskiranta Hämeenkyröstä…
…sekä Teuvo Suoniemi Tampereelta.
Sikomäen helaavalkean sytyttämisestä vastasi Eero Pylsy. Sata vuotta sitten järjestetyissä Sikomäen Helaavalkeissa roihu oli moninkertainen nyt nähtyyn verrattuna, mutta aitoa helaatunnelmaa tämäkin toi.
Näytelmän tekstit koostuvat aidosta kyröläisestä murteesta ja sattuvista sanonnoista. Katariina Pylsy (vasemmalla) ja Niclis Pylsy (oikealla) esittivät vuorosanat selkeästi ja yleisöä kiinnostavasti.
***********
Oskari Heikkilä, Heikkilän talon isäntä Kierikkalasta kertoi eräässä repliikissään Sikomäen helaavalkeitten perimmäisen tarkoituksen näin:
”Ennen vanhaan helaavalkeitten avulla pyyrettiin suosiollisia henkiä tuleen iloon ja juhlanpitoon mukaan ja samalla valkeella hätistettiin pahansuopia ja vihamielisiä olentoja tiehensä. Valkee on semmonen voima, jota pahat henket pelkäävät.”
*********** Näytelmän kohokohta oli sen loppupuolella, kun kirjailijamestari F. E. Sillanpää saapui yhdessä Sigrin kanssa Sikomäen helaavalkeille. Kantaesityksen katsojat pystyivät hyvin kuvittelemaan Sillanpään Sikomäen maisemissa!
F. E. Sillanpää kuvaili repliikissään Sikomäeltä avautuvia näkymiä kirjailijamestarille tutulla tavalla: ”Tälle maisemalle antavat leimansa pellot ja haat, talot ja töllit sekä siellä täällä silmänä pilkottava järvi. Tätä rajoitettua maisemaa elävöittää ihminen, kotieläin, lintu tai hyönteinen. Piennarten ja puitten nuori vehmaus on niin ylivoimainen asia ja siinä on sellaista luonnonvoiman mahtia, ettei sen ihasteleminen ole häpeäksi miehiselle miehellekään.”
Paikalla esitystä seuraamassa oli lukuisia hämeenkyröläisiä, jotka ovat saaneet paljon aikaiseksi hämeenkyröläisen kulttuurin saralla.
Tässä hämeenkyröläinen kulttuurin monitaitaja Kauno Perkiömäki keskustelee Eero Pylsyn kanssa.
Mieliinpainuva Helaavalkee – tapahtuma päättyi Eero Pylsyn 23.3.2010 säveltämään ja sanoittamaan Kierikkalan kylän ylistyslauluun... ”Maisema kaunehin”.Laulun sanat oli jaettu yleisölle ja esilaulajina toimivat Katariina Pylsy, Eero Pylsy, Jere Lepola ja Niclis Pylsy.
Kierikkala oi Kierikkala on kylistä kuuluisin Kyrönmaan,siel syntyi ja varttui kirjailijamme Frans Emil Sillanpää.Metsät ja pellot niittyjen kellot, soittaa säveltä maisemanmetsät ja pellot niittyjen kellot, soittaa säveltä maiseman, kaunehimman.Kierikkala oi Kierikkala on kylistä rakkahin Kyrönmaan,siel ahkera kansa kyntää ja kylvää kansallismaisemaa.Kierikkila oi Kierikkala on kylistä viihtyisin Kyrönmaan,siel isien työt ja kulttuuriarvot auttavat jaksamaan.Kierikkala oi Kierikkala on kylistä kaunehin Kyrönmaan,siel Luojaamme kiittäen laulumme soi vain kylästä Kierikkalan.Metsät ja pellot niittyjen kellot, soittaa säveltä maisemanmetsät ja pellot niittyjen kellot, soittaa säveltä maiseman, kaunehimman.
On toivottava, että ensi vuoden helatorstaina Sikomäellä nähdään nyt kantaesityksenä nähty näytelmä täydellisenä esityksenä.Esitykseen tarvitaan parisenkymmentä näyttelijää ja uskon, että se on hämeenkyröläiselle kulttuuriväelle sopiva voimainponnistus.
********
Hämeenkyrön Sanomat julkaisi 14.5.2013 ilmestyneessä numerossaan laatimani jutun Sikomäen Helaavalkeista.
-Esko Erkkilä- |
|
1 kommentti . Avainsanat: Sikomäki, Kierikkalan Sikomäki, Hämeenkyrön Sikomäki, Sikomäen Helaavalkeat, Katariina Pylsy, Eero Pylsy, Niclis Pylsy, Frans Emil Sillanpää, Kauno Perkiömäki, Maisemakahvila, Kierikkala, Weijo Koskiranta, Teuvo Suoniemi, Jere Lepola, Hämeenkyrön Sanomat |
Alemman asteen tieverkko rapautuu tiemäärärahojen puutteessaPerjantai 26.4.2013 - -Esko Erkkilä- Moottoriteillä ja isompien kaupunkien kaduilla ajavat eivät tiedä mitään siitä tilanteesta, joka vallitsee alemman asteen tieverkolla.
Kuuntelin jokunen päivä sitten erään tieviskaalin haastattelua radiosta, jossa tämä yks´kantaan totesi, että määrärahojen vähetessä rahat kohdennetaan pääväylien kunnossapitoon ja alemman asteen tiet jätetään vähemmälle hoidolle. Otaksun tieviskaalin tarkoittaneen, että alemman asteen tiet jätetään oman onnensa nojaan!
Jouduin eilen kokemaan ”alemman asteen” teiden kunnon, kun ajoin edestakaisin Ylöjärveltä Uuden Kuruntien risteyksestä Viljakkalaan ja takaisin.
Tiellä on luonnollisesti 80 kilometrin nopeusrajoitus ja kylien kohdalla 60 kilometrin nopeusrajoitus – Takamaalla pätkä viiskymppistäkin.
Totesin, että Ylöjärven ja Viljakkalan välisen tien kunto lähentelee Venäjän Karjalan teiden kuntoa.
Tiellä on normaalistikin keväisin ”heittoja”, mutta nyt niitä on poikkeuksellisen paljon. Jos aikoo päästä ehjällä autolla perille saakka, on ajettava todella hiljaa ja varauduttava yllättäviin töyssyihin, kuoppiin ja painanteisiin.
Liikennöinti tieosuudella on lähes vaarallista.
Olen aina arvostanut kansanedustaja Mikko Alatalon tietämystä tieasioissa ja tänään Mikon puheet maaseudun tiekurjuudesta tulivat koettua omakohtaisesti.
Liikenneministeri Merja Kyllönen on kotoisin syrjä-Suomesta, mutta ministeriyden mukanaan tuoma tavallisen kansalaisen arjesta etääntyminen on aiheuttanut, että maakuntien liikenneolosuhteiden tila on päässyt totaalisesti unohtumaan.
On luonnollista, että moottoriteillä ministeri-Audin takapenkillä tapahtuva oleilu etäännyttää havaitsemaan niitä ongelmia, joita on vaikkapa Hirvilahden ja Hanhijärventien välisellä tienpätkällä Viljakkalasta Ylöjärvelle! Uskon, että omilla autollaan maakuntien teitä liikkuvilla kansanedustajilla Mikko Alatalolla ja Arto Pirttilahdella on säilynyt aito tuntuma niihin vaikeuksiin, joita tavalliset kansalaiset kokevat liikkuessaan kotoaan maakunnan keskuskaupunkiin!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: alemman asteen tieverkko, tieverkon rapautuminen, alemman asteen tieverkon rapautuminen, liikenneministeri Merja Kyllönen, Merja Kyllönen, Mikko Alatalo, Arto Pirttilahti, |
Pieni kuvakertomus Keskustan Pirkanmaan piirin vuosikokouksesta 2013Tiistai 23.4.2013 - -Esko Erkkilä- Kerroin Keskustan Pirkanmaan piirin vuosikokouksesta jo toissapäivänä, mutta tilaisuus oli niin antoisa, että on vielä kerran paikallaan palata kokousantiin ja nyt pienoisen kuvakimaran merkeissä!
Koulutuskeskus Valo on aiheellisesti Ylöjärven eräs ylpeydenaihe.
Koulutuskeskuksen seinässä oleva logo on aistikkaasti suunniteltu ja toteutettu.
Ylöjärven kaupunginvaltuuston III varapuheenjohtaja Tapani Tienari toivotti puheenjohtaja Juha Sipilän tervetulleeksi Ylöjärvelle.
Tamperelaiset Kaarina Peltomäki (vasemmalta), Tarmo Aaltonen ja Anitta Aaltonen tutkailemassa, että millaisia arvontapalkintoja he voittivat.
Tampereen jämerät talousmiehet Pentti J. Ilmari (vasemmalla) ja Toivo Aura valmiina tekemään kauaskantoisia päätöksiä.
Keskustan Pirkanmaan piirin toiminnanjohtaja Ritva Männistö ja Tuukka Liuha Lempäälästä ovat kymmenen minuuttia vaille valmiit siirtymään päätöksiä tekemään.
Viljakkalasta paikalle olivat tulleet mm. Arja Mattila ja Markku Ylijoki (vasemmalla) sekä Arvo Uusitalo. Takana on hämeenkyröläinen Keskustan puoluevaltuuston puheenjohtaja Jouni Ovaska syventyneenä keskusteluun.
Ylöjärven Riitta Koskisella ja Esko Arolalla riitti pohdittavaa vielä kokouksen alkuhetkilläkin.
Puheenjohtaja Juha Sipilä ja Pirkkalan Raili Naskali keskustelivat, että milloin Sipilä saapuu Pirkkalaan!
Kansanedustaja Mikko Alatalolla oli kieli keskellä suuta, kun hän keskusteli piirin puheenjohtaja Pertti Hakasen kanssa.
Puheenjohtaja Sipilä hauskuutti yleisöä, kun hän esitteli kakkaraa, joka indikoi Keskustan ja SDP:n kannatuksen kehittymistä.
Jos kakkaran vipuja käänsi myötäpäivään, niin Keskustan suosio kasvoi!
Jos kakkaran vipuja käänsi puolestaan vastapäivään, niin Keskustan kannatus kasvoi taas!
Kokousyleisö totesi, että tämä kakkarahan se vasta hyvä on!
Liitän tähän lopuksi kai jo kolmannen kerran kuvan, jossa kansanedustajat Mikko Alatalo, Arto Pirttilahti ja puheenjohtaja Juha Sipilä ovat iloisia Keskustan joka päivä kohoavasta suosiosta!************** On todettava, että Alatalon, Pirttilahden ja Sipilän yhteiskuva on kenties paras ottamistani kuvista kautta aikojen. Kuvaa saa jakaa vapaasti ja kuvaajan nimeäkään ei tarvitse mainita!
-Esko Erkkilä- |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Sipilä, Tapani Tienari, Pentti J. Ilmari, Toivo Aura, Ritva Männistö, Tuukka Liuha, Arja mattila, Markku Ylijoki, Arvo Uusitalo, Jouni Ovaska, Esko Arola, Riitta Koskinen, kakkara, Raili Naskali, Mikko Alatalo, Pertti Hakanen, Arto Pirttilahti, |