Hesarin asiallinen pääkirjoitus Hyssälästä sekä RehulastaKeskiviikko 26.5.2010 - -Esko Erkkilä- Helsingin Sanomien pääkirjoitukset 25.5.2010 olivat sellaisia, että niissä esitettyihin seikkoihin voi yhtyä, vaikka kirjoituksissa lenteleekin pikkukirveitä suuntaan jos toiseenkin.
Pääkirjoitukset käsittelevät ympäristöasioista vihreille noussutta kohtalonkysymystä ja Liisa Hyssälän valintaa Kelan pääjohtajaksi sekä Juha Rehulan nimitystä sosiaali- ja terveysministeriksi.
Käsittelen Hyssälän ja Rehulan valintoja hieman tarkemmin. SDP:n puoluesihteeriksi täydellä höyryllä... |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Helsingin Sanomat, Liisa Hyssälä, Juha Rehula, Mikael Jungner |
Mikä Elintarviketeollisuusliitossa mättää?Lauantai 22.5.2010 - -Esko Erkkilä- Elintarvikealan työtaistelutoimenpiteet ovat ihmetyttäneet kansalaisia koko kevään ajan. Lakot ja työsulut sekä niiden suloinen sekamelska ovat hämmentäneet kansalaisia pitkin kevättä. Markettien lähes tyhjät lihajalostehyllyt tuovat elävästi mieleen taannoisen Neuvostoliiton elintarvikekaupat.
Riitapuolia lukuun ottamatta kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry ja Elintarviketeollisuusliitto ry sahaavat sitä heikkoa oksaa, jolla molemmat istuvat. Molempien riitapukarien... |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry, Elintarviketeollisuusliitto ry, Ylemmeät Toimihenkilöt YTN ry |
Tilaaja-tuottaja -mallin kehittäminenPerjantai 21.5.2010 - -Esko Erkkilä- Tampere on mukana yhdeksän kaupungin Toimi 2010 -hankkeessa, jossa kehitetään kaupunkien tilaaja-tuottaja-toimintatapoja. Hanke on FCG Finnish Consulting Group Oy:n ja Kuntaliiton organisoima. Tampereen lisäksi hankkeessa ovat mukana Hamina, Hämeenlinna, Jyväskylä, Kemi, Lahti, Mikkeli, Oulu ja Rovaniemi - maantieteellisesti ja poliittisesti mielenkiintoinen kaupunkikimara! En yleensä ole suopea konsulttivetoisille virityksille, sillä usein ne tarkoittavat ainoastaan hyvää bisnestä konsulteille ja vähän hyötyä toimeksiantajalle. Toivottavasti en ole sinisilmäinen, kun... |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tilaaja-tuottaja-malli, FCG Finnish Consulting Group Oy, Kuntaliitto, Toimi 2010, Tampereen Infratuotanto Liikelaitos |
Kuntien omistamien liikeyritysten rakenteita pitää pystyä muuttamaanTiistai 11.5.2010 - -Esko Erkkilä- Suomen kymmenen suurinta tavaraliikennesatamaa v. 2009 olivat seuraavat (mittayksikkönä miljardia kiloa):
* Skölvik 20,8 * Helsinki 9,8 * Kotka 7,5 * Naantali 7,3 * Kokkola 5,5 * Pori 5,4 * Rauma 5,0 * Raahe 4,9 * Hamina 3,6 * Oulu 3,1 Volyymiykkönen Skölvik on melkein puhdas öljysatama, joten... |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: satamat, kuntien liikelaitokset, Kotka, Hamina, Tampere |
Iloa, vireyttä ja hyvää oloaSunnuntai 9.5.2010 - -Esko Erkkilä- Tampereen kaupungin Elonpolkuja-verkosto järjesti 5.5.2010 Tampereen keskustassa Kevätkävely 2010 - tapahtuman. Tapahtuma oli suunnattu erityisesti seniori-ikäisille, mutta siihen osallistui kolmisensataa eri-ikäistä tamperelaista.
Ehdin osallistumaan tapahtumaan, jota suosi mitä hienoin kevätsää.
Tapahtuman lähtö oli Keskustorilla. Reitti kulki Tammerkosken rantamaisemissa ja maali oli Tallipihan perinnemiljöössä. Tallipiha on elävä osa vanhaa Tamperetta. Tehtaanpatruuna Wilhelm von Nottbeck rakennutti 1800-luvulla kauniin tallipihan... |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampere, Elonpolkuja, Anna-Kaisa Ikonen, Hämeenlatu, Satakunnankatu, Kekkosentie, Pyhäjärvi, Tammerkoski, Näsijärvi |
"Tavara ei kulje tekstiviestillä"Tiistai 4.5.2010 - -Esko Erkkilä- Otsikko on lainattu Turun sataman asiakaslehdestä, jonka nimi on Abord. Lehti tulee minulle työni merkeissä, sillä Turun satama ja sen materiaalitoiminnot ovat kuluneen 15 vuoden aikana tulleet tutuiksi.
Viimeisimmän Abord´n juttu "Tavara ei kulje tekstiviestillä" käsittelee Turun seudun maantieliikenteen ratkaisuja, joita alueelle kaivataan lähivuosina. Jutussa todetaan aivan oikein, että investoinnit liikenneyhteyksiin kasvattavat kansantaloutta.
Turussa ollaan tyytyväisiä E18:n avaamiseen koko matkaltaan Turusta Helsinkiin ja todetaan, että tieyhteys on lunastamassa niitä toiveita, joita siihen on asetettu.
Eurooppatie E18 Suomessa on tieyhteys Turun ja Naantalin satamista pääkaupunkiseudun kautta Vaalimaan rajanylityspaikalle. E18-reitti muodostuu pääosin kansallisista valtateistä 1 ja 7 sekä kantatiestä 50 (Kehä III). Turulle ja Turun satamalle... |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Turku, Turun satama, Abord, Helsinki, E18, VT8, VT9, VT10, Mikko Alatalo, Antti Kalliomäki, Sauli Niinistö, Tampereen läntinen ohitustie |
Alvareiden järjestämä toinen talousarviotilaisuusMaanantai 3.5.2010 - -Esko Erkkilä- Tampereen Alvarit - alueellisen vaikuttamisen kanava - järjestivät vuoden 2011 talousarviota esittelevän toisen tiedotustilaisuuden Tampereen valtuustosalissa 26.4.2010.
Olin tilaisuudessa paikalla.
Lasten- ja nuorten palvelujen lautakunnan puolesta asiat esitti suunnittelupäällikkö Vesa Komonen, osaamis- ja elinkeinolautakunnan puolesta esiintyi suunnittelija Tuija Mannila ja yhdyskuntalautakunnan osalta esittelyn suoritti suunnittelupäällikkö Ari Vandell. Muiden lautakuntien osalta vastaava tiedotustilaisuus... |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Etelä-Alvari, Alvarit, OSELA, LANULA, YLA, yhdyskuntalautakunta, Tampereen budjetti 2010 |
Järjetöntä, että riidan osapuolet sahaavat oksaa, jolla molemmat sekä kaikki suomalaiset istuvatTorstai 29.4.2010 - -Esko Erkkilä- Olemme viime päivinä saaneet seurata surkuhupaisaa näytelmää, jonka käsikirjoittajina toimivat Elintarviketeollisuusliitto (ETL) ja Suomen Elintarviketyöläisten Liitto (SEL).
Kyse on kotimaisen elintarvikeketjun olemassaolosta.
En tunne työtaistelun yksityiskohtia, mutta tuntuma on, että molemmat osapuolet sahaavat innolla sitä hentoa oksaa, jolla suomalainen elintarvikeketju istuu.
Kyse näyttää olevan ensisijaisesti teurastamopatruunoiden sekä SEL:n välisestä kiistasta. Kummastustani herättää, että teurastamopuolella ei enää ole patruunoita... |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ETL, SEL, Atria, HK |
Mieliinpainuva ja juhlallinen Kansallisen Veteraanipäivän pääjuhla Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 27.4.2010Keskiviikko 28.4.2010 - -Esko Erkkilä- Lausun suurkiitokset Tampereen kaupungille Kansallisen Veteraanipäivän pääjuhlan järjestämisestä!
Tilaisuus järjestettiin Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa tiistaina 27.4.2010. Osanottajia tilaisuudessa oli n. 3.000 veteraania ja heidän omaistaan sekä tuhatkunta opiskelijaa - tilaisuus televisioitiin suorana lähetyksenä.
Tasavallan Presidentti kunnioitti tilaisuutta läsnäolollaan.
Näyttelijä Esko Roine toimi tilaisuuden juontajana. Roine totesi avauksessaan veteraanien sekä lottien mahdollistaneen toiminnallaan sen, että voimme nyt juhlia vapaassa Suomessa. Myös Tampereen pormestari Timo P. Nieminen mainitsi... |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kansallinen veteraanipäivä, veteraanit, lotat, Tampereen Messu- ja Urheilukeskus, Esko Roine, Timo P. Nieminen, Hannu Niskanen, marsalkka Mannerheim, Anne Holmlund, Eila Roine, Ari Puheloinen, Väinö Saarinen, Viljakkala, Hämeenkyrö, Orivesi |
Pirkkalan uusi pormestari - taitaapa olla yhteistyöjohtaja?Maanantai 26.4.2010 - -Esko Erkkilä- Sain tutustua Pirkkalan uuteen pormestariin Helena Rissaseen (sdp).
Rissanen seurasi Pirkkalan pormestarina Antero Saksalaa (kok.), jonka Pirkkalan valtuusto vast´ikään erotti tehtävästään luottamuspulan vuoksi.
Tutustumiseni Rissaseen tapahtui Suomen Keskustan puoluesihteerin Jarmo Korhosen Pirkkalaan valtuustosaliin 25.4.2010 järjestetyn puhetilaisuuden yhteydessä. Rissanen osallistui ennen tilaisuutta järjestettyyn kahvitilaisuuteen, toi tilaisuuden aluksi Pirkkalan kunnan terveiset keskusta-väelle ja oli... |
|
6 kommenttia . Avainsanat: Helena Rissanen, Antero Saksala, Jarmo Korhonen, Timo P. Nieminen, Jukkamatti Hiltunen, Kari Talasmäki, Pirkkalan pormestarimalli, Raili Naskali |
Alvarien järjestämä ensimmäinen talousarviotilaisuusKeskiviikko 21.4.2010 - -Esko Erkkilä- Tampereen Alvarit - alueellisen vaikuttamisen kanava - järjestivät vuoden 2011 talousarviota esittelevän ensimmäisen tiedotustilaisuuden Tampereen valtuustosalissa 19.4.2010.
Tampereella on nyt kolme Alvaria - Länsi-Alvari, Etelä-Alvari ja Kaakkois-Alvari.
Olen Etelä-Alvarin jäsen ja olin paikalla. Terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen lautakunnan puolesta esityksen piti... |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Etelä-Alvari, Länsi-Alvari, Kaakkois-Alvari, Tampereen budjetti 2011, Tampere |
Julkilausuma nuorisotyöttömyyden hoitamisen, haja-asutusalueiden rakentamisedellytyksistä huolehtimisen sekä Tampere-Pirkkala -lentoaseman kehittämisen puolestaTiistai 20.4.2010 - -Esko Erkkilä- Suomen Keskustan Pirkanmaan piirijärjestö päätti Ellivuoressa 17.4.2010 antamassaan julkilausumassa kiinnittää huomiota nuorisotyöttömyyden hoitamiseen, haja-asutusalueiden rakentamisedellytyksistä huolehtimiseen sekä Tampere-Pirkkala -lentoaseman kehittämiseen.
Kokous valitsi julkilausumatoimikuntaan puheenjohtajaksi Jouni Koskelan Tampereelta ja jäseniksi Elina Kimpanpään Sastamalasta, Elina Siepin Ylöjärveltä, Tuukka Liuhan Lempäälästä ja Esko Erkkilän Tampereelta. Julkilausumaan soveltuvia asioita... |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen Keskustan Pirkanmaan piirijärjestö, Jouni Koskela, Elina Kimpanpää, Elina Sieppi, Tuukka Liuha, Esko Erkkilä, nuorisotyöttömyys, haja-asutusalueet, Tampere-Pirkkalan lentoasema |
Päivittäistavarakaupan vahva asema on merkinnyt sen osuuden rajua kasvua elintarvikkeiden kuluttajahinnoistaLauantai 17.4.2010 - -Esko Erkkilä- Osallistuin "kuunteluoppilaana" MTK-Pirkanmaan kevätkokoukseen 16.04.2010. Kokous pidettiin Oriveden Eräjärvellä Erälinnassa.
Varsinaiset kokousasiat olivat pelkää rutiinia, mutta MTK:n 2. puheenjohtajan Mauno Ylisen ja Hankkija-Maatalous Oy:n toimitusjohtaja Ensio Hytösen puheenvuorot olivat tilaisuuden suola.
Molempien esitysten pääsanoma kuulijoille oli, että päivittäistavarakaupan palkkiotaso on kuluneen kymmenvuotiskauden aikana kohonnut rajusti. Miehekästä puhetta... |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Päivittäistavarakauppa, elintarvikkeiden hinnat, |
Punalippu - neuvostoajan sanansaattajaLauantai 10.4.2010 - -Esko Erkkilä- Olin työmatkalla etelä-Suomessa 09.04.2010.
Ehdin paluumatkalla poikkeamaan Riihimäellä "Kauppahallissa" eli kaikkea tarpeetonta ja erittäin tarpeetonta rojua myyvässä käytetyn tavaran suuressa myyntihallissa. Pidän kaikesta tarpeettomasta rojusta ja siksi paikka on tullut tutuksi vuosien varrella.
Nyt löysin rojujen keskeltä ehjän rottinkisen kaksitasoisen kukkatelineen sekä rikkinäisellä lasipinnalla varustetun rottinkisen sanomalehtitelineen. Toivon, että aikojen kuluessa lasi pystytään uusimaan ja sanomalehtitelineestä saadaan käyttökelpoinen. Rottinkiesineiden kyytipojaksi... |
|
2 kommenttia . Avainsanat: Punalippu, Carelia, Petroskoi, Neuvostoliitto, Satu Hassi |
Tuomo Puumala - vahva vaikuttaja Keski-PohjanmaaltaPerjantai 9.4.2010 - -Esko Erkkilä- Suomen Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Tuomo Puumala vieraili 06.04.2010 Keskustan Länsi-Tampereen paikallisyhdistyksen kutsumana Tampereella.
Puumalan tilaisuudessa pitämä esitys oli monia asioita kosketteleva ja sen yleissävy oli tulevaisuuteen uskova.
Tuomo Puumala rinnasti Isänmaamme ja Suomen Keskustan menneet vaiheet uudella sekä mielenkiintoisella tavalla. Suomen Keskusta on monissa Suomen "aalloissa" ollut ratkaisevassa roolissa ja saman Puumala uskoi toistuvan myös tulevaisuudessa. Puumala kiteytti... |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tuomo Puumala, Viljami Kalliokoski, Esko Aho, Keski-Pohjanmaa, Kokkola, Halsua, Veteli, Kannus, Räyrinki |
Kohta koittaa taas se aika!Tiistai 23.3.2010 - -Esko Erkkilä- On muutamia aiheita, jotka tulevat median käsittelyyn säännöllisesti tiettyyn aikaan vuodessa.
Pian koittaa aika, jolloin kuulemme kaikista medioista kaduille talven aikana siroteltujen hiekkojen harjaamisen viivästymisestä ja harjaamisen suorittamisesta siten, että syntyy pölyhaittoja.
On paikallaan, että kansalaiset sekä media valvovat hiekan poistamista kaduilta ja jalkakäytäviltä.
Kyse on kuitenkin tehtävästä, joka on varmaan kirkkaana mielessä esim. Tampereen Infratuotanto Liikelaitoksen Katu- ja vihertuotannossa sekä niillä yrityksillä, jotka ulkoistamisen seurauksena huolehtivat tietyillä alueilla kulkuväylien kunnossapidosta. Ilokseni huomasin, kun... |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: liukkaudentorjunta, tappajasora, joulukinkkujen hinnoittelu, media |
Suomalainen talonpoika luottaa tulevaisuuteenMaanantai 22.3.2010 - -Esko Erkkilä- Viljanviljelijää on koeteltu, sillä viljasta ja muista pellontuotteista saatava tulo ei ole monena vuotena täyttänyt tuotantopanoksiin tarvittavaa rahamäärää. Tuottaminen on merkinnyt aikaisemmin kerätyn pääoman nakertamista.
Maataloustuotannon tuet ovat välttämättömiä, jotta elintarvikkeiden tuottaminen olisi mahdollista. Osa kansalaista ei ymmärrä maataloustukien merkitystä elintarvikehintojen alentajana, vaan väittävät, että ne olisivat perusteettomia - suurta tietämättömyyttä!
Näköalat ensi kesän osalta ovat entistä surkeammat, sillä viljanviljelyn turvaverkko - interventiojärjestelmä - on poistumassa. Siirrytään kylmään markkinatalouteen, jossa ei tunneta vähäisintäkään armoa. Sain osallistua... |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Elovena, öljykasvit, suomalainen talonpoika, maataloustuet |
Hyvä idea?Sunnuntai 21.3.2010 - -Esko Erkkilä- Kaupungilla kerrotaan hyvästä ideasta hyödyntää Tampereen kaksi lumivuorta, jotka ovat syntyneet kaduilta ja kadunvarsilta kuljetetusta lumesta.
Lumivuoret sijaitsevat Lielahdessa sekä Aarikkalankadulla. Vuoret tavoittelevat käsittämätöntä kahdenkymmenen metrin korkeutta.
Ainakin Lielahdessa lumivuoren täyttämiseen tarvitaan isoja koneita kolmessa eri kerroksessa - ensimmäisenä työn tekee maan tasolla iso kauhakuormaaja, joka nostaa kuorma-autojen kippaaman lumen jonnekin kolmen…neljän metrin korkeuteen, toisen vaiheen suorittaa vajaan kymmenen metrin korkeudella kasalla työskentelevä kaivuri, joka nostaa lumen yli kymmenen metrin korkeuteen ja ylimpänä koneena lähes lumikasan päällä toimiva kaivuri nostaa lumen maanpinnasta n. parinkymmenen metrin korkeuteen. On ennakoitu, että... |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lielahti, Aarikkalankatu |
Käsittämätöntä - ruoka loppuu Peltolammin koulun oppilasruokailuissa!Torstai 18.3.2010 - -Esko Erkkilä- Aamulehti uutisoi sähköisessä versiossaan 16.3.2010, että…
…"Koululaisten ruoka on loppunut muutamia kertoja kesken viime vuosina Peltolammin koulussa Tampereella. Tällöin oppilaat ovat joutuneet odottamaan ruokaa, jota on tilattu lisää Hatanpäällä sijaitsevasta valmistuskeittiöstä, koska ruokaa ei valmisteta Peltolammin koulussa. Asiasta huolestuivat muutamat vanhemmat, jotka ottivat yhteyttä Aamulehden toimitukseen. Heidän mukaansa oppilaat joutuvat jäämään välillä jopa kokonaan ilman ruokaa. Väitteiden mukaan näin on tapahtunut jo usean vuoden ajan. Koulun rehtori Markku Rissanen... |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Peltolammin koulu, kouluruokailu |
Rantaväylän tunnelin ympäristövaikutusten arviointiohjelman yleisötilaisuus 16.3.2010Keskiviikko 17.3.2010 - -Esko Erkkilä- Tampereen Rantaväylän ympäristövaikutusten arviointimenettely on edennyt ympäristövaikutusten arviointiohjelman ja siitä yhteysviranomaiselta joulukuussa 2009 saadun lausunnon mukaisesti.
Rantaväylän ympäristövaikutusten arvioinnin tilannetta ja alustavia arvioita vaikutuksista käsiteltiin 16.3.2010 kello 17.00–20.40 järjestetyssä yleisötilaisuudessa, Työväenmuseo Werstaan Bertel-salissa, Väinö Linnan aukio 8, Tampere.
Osanottajia tilaisuudessa oli seitsemisenkymmentä ja olin yksi osanottajista. Yleisötilaisuuden puheenjohtajana toimii apulaispormestari Timo Hanhilahti. Sovittelevana henkilönä Hanhilahti pärjäsi vaativassa tehtävässä mainiosti. Ympäristövaikutusten arvioinnin tilannekatsauksen... |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Rantatien tunnelin YVA, Timo Hanhilahti, Pekka Petäjäniemi |