Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

"Viesti kulkee - Vetovastuu vaihtuu"

Keskiviikko 27.4.2011 - -Esko Erkkilä-

Vietämme tänään Kansallista veteraanipäivää. Sitä vietetään nyt 25. kerran.

Kansallisen veteraanipäivän valtakunnallinen juhlatilaisuus järjestetään tänään Turussa, Turun Messu- ja Kongressikeskuksessa Artukaisissa. 

Muistan hyvin, kun valtakunnallinen juhlatilaisuus viime vuonna oli Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa.

Osallistuin silloin juhlavieraana tilaisuuteen.

Sain silloin tavata ja kätellä tuttuja veteraaneja – ainakin yksi silloin tapaamistani veteraaneista on kuluneen vuoden aikana saanut kutsun viimeiseen iltahuutoon.

Pormestari Timo P. Nieminen, jolle sain vuosi sitten tilaisuuden jälkeen lausua parhaat kiitokset hyvinhoidetusta juhlasta, totesi tervehdyspuheessaan mm. sen, että on ollut ilo huomata juhlan valmistelun aikana, että sotiemme veteraanien työn arvostus elää ja siirtyy sukupolvelta toiselle.

Nyt Turussa tänään vietettävän valtakunnallisen juhlan kantavana teemana on sama ajatus, jonka pormestari Timo P. Nieminen lausui viime vuonna Tampereella.

Viesti kulkee, veteraanien arvostus elää, vetovastuu vaihtuu nuoremmille ja elävä arvostus veteraanien työlle säilyy.

On hieno todeta, että veteraanien työlle ja uhrauksille osataan nykyään antaa arvoa. Valitettavasti monet veteraanit siirtyivät rajan taakse ennen kuin heidän työlleen osattiin ja uskallettiin antaa arvostusta. Isäni oli yksi heistä, jonka elämä päättyi ennen arvostuksen saamista.

 

Koen tänään Turussa järjestettävän juhlatilaisuuden teeman jälkiosan koskettavan itseäni – ”Vetovastuu vaihtuu”.

Monet sotahistorialliset matkat kunniakkaille taistelupaikoille ovat olleet osa vetovastuun siirtymistä isältä minulle.

Summa, Taipale, Äyräpää, Kiviniemi, Kirvesmäki, Kollaa, Petroskoi, Kontupohja, Karhumäki, Uhtua, Aunus, Syväri, Vitele, Viipuri, Tali, Ihantala ja monet muut taistelupaikat ovat tulleet tutuiksi osa useaankin kertaan viime vuosien aikana.

Muutama käyntini anoppini synnyinkodin raunioilla Mantsinsaarella ja keskimmäisen poikani mukanaolo yhdellä Mantsinsaaren-matkalla ovat olleet parasta vetovastuun vaihtamista.

Sain takavuosina olla mukana naapuriväen ja heidän lähisukulaistensa matkassa Kivennavan Hartosissa. Mukana oli naapurimme nuorimies ja hänen mukanaolonsa matkalla oli myös vetovastuun siirtämistä parhaimmillaan. Maasepän takoman naulan talteenotto isoisän kotitalon lähellä virtaavan joen lahonneesta sillasta oli muistojen keräämistä aidoimmillaan.

Liian paljon vetovastuuta on veteraaneja seuraavalta sukupolvelta jäänyt tekemättä.

Veteraanien saama tunnustus sai odottaa 1980-luvulle saakka. Kaikki piirit eivät vieläkään tunnusta veteraanien aikaansaannosta - maamme itsenäisyyttä.

Veteraanien kuntoutus ja heidän vanhuudenpäivistään huolehtiminen ei ole suinkaan kunnossa.  Kotona-asumisen helpottaminen olisi yhteiskunnalle taloudellisesti kannattavaa - veteraanimme olisivat ansainneet enemmän tukea ja myötätuntoa mm. tässä. 

 

Suomen lippu nousee tänään omakotitalomme salkoon ja se muistuttaa meitä sekä ohikulkijoita siitä panoksesta, jonka veteraanit antoivat, jotta nyt saamme elää vapaassa Suomessa.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kansallinen veteraanipäivä, Viesti kulkee - Vetovastuu vaihtuu, Summa, Taipale, Kollaa, Uhtua, Petroskoi, Kontupohja, Karhumäki, Vitele, Aunus, Syväri, Kirvesmäki, Kelja, Sammatus, Tali, Ihantala, Mantsinsaari, Salmi, Pitkäranta, Sortavala, Kivennapa,

Sentterissä vieraili todellinen arvovieras - pääministeri Mari Kiviniemi

Tiistai 15.3.2011 - -Esko Erkkilä-

Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön ja Keskustan Pirkanmaan piirin yhteishanke – Sentteri – sai lauantaina maaliskuun 12. päivänä todellisen arvovieraan, kun pääministeri Mari Kiviniemi vieraili siellä.

Minä sain lyhyellä haastattelijan urallani olla jo toisen kerran huipulla, kun porukan päätöksen mukaisesti juonsin pääministerin haastattelutuokion.

Edellinen haastattelijan urani huippu oli marraskuun 20. päivä 2010, kun sain silloinkin vetää Tampereella vierailleen pääministeri Kiviniemen haastattelun.

Pääministerin vierailu on SUURI TAPAUS isoilla kirjaimilla, vaikka pääministeri Kiviniemi ei itsestään suurta numeroa teekään.

Täytyy ihailla pääministeri Kiviniemen ”turnauskestävyyttä”, sillä hän oli kotiutunut Suomeen lauantai-aamulla klo 06.00 Brysselistä EU-johtajien huippukokouksesta ja kolmen tunnin jälkeen hän lähti kotimaan kiertueelle Satakunnan ja Nokian kautta Tampereelle.

Väsymyksen häivääkään ei näkynyt pääministerin olemuksessa, kun sain Sentteri-isännän ominaisuudessa ja yhdessä Sentteri-emäntä Titta Mattilan kanssa toivottaa hänet tervetulleeksi Tampereelle ja Sentteriin.

Ohjasimme pääministerin Sentteriin ns. ”ministerihuoneen” kautta, mutta ilman sen kummempia valmisteluja pääministeri oli valmis astumaan satapäisen yleisön eteen.

Pääministeri lausui ilonsa, että sai tavata pirkanmaalaisia ja tamperelaisia näin runsaslukuisasti. Pääministeri Kiviniemi kertoi läheisistä suhteistaan Pirkanmaalle ja totesi Tampereelle saapumisen olevan hänelle aina mukavaa.

Olin katsellut televisiosta edellisiltana, siis perjantaina 11.3.2011, kun Ranskan presidentti Nikolas Sarkozy tervehti Mari Kiviniemeä herrasmiehen tapaan käsisuudelmalla.

Kerroin tämän mikrofoniin kaikkien kuultavaksi ja totesin, että minä tilaisuuden juontajana en edes yritä samaa.

Jatkoin, että Suomen pääministerin elämä kulkee äärimmäisyydestä toiseen; perjantaina maailman suurimpien TV-yhtiöiden televisiokameroiden edessä Ranskan presidentti Nikolas Sarkozyn kanssa ja tänään pirkanmaalaisten amtöörivalokuvaajien ristitulessa Esko Erkkilän kanssa!

Sentteriin kokoontuneella väellä riitti hauskaa!

Olin laatinut kymmenkunta kysymystä, jotka esitin pääministerille.

Maatilamme vuokramies Ville Koivuniemi tallensi valtaosan kysymyksistäni ja pääministeri Mari Kiviniemen vastauksista videolle. Toivon, että jossain vaiheessa ehdin purkamaan Villen taltioiman aineiston ja kertomaan siitä näillä sivuilla.

Kysymysteni jälkeen pääministeri meni yleisön joukkoon ja keskusteli tuttujen ja tuntemattomien kanssa.

Suunnitelmamme Sentteri-emännän kanssa oli, että pyydän kansanedustajaehdokkaat tässä vaiheessa ylätasanteelle ja teen jokaiselle yhden kysymyksen. Kuvio toimi teknisesti hyvin ja saamamme palautteen perusteella kysymykset sekä eritoten ehdokkaiden vastaukset olivat hyviä.

 

pict1466.jpg

 

Tietyllä ennalta sovitulla kellonlyömällä Sentteri-emäntä viestitti minulle – jolla pitkäpuheisuus on synnyinlahja - , että nyt puheet seis ja ehdokkaat sekä pääministeri yhteiskuvaan!

Kuvio toimi ja hyviä kuvia tallentui lukemattomien digikameroiden muistiin.

 

pict1470.jpg

 

Pisteeksi iin päälle Sentteri-emäntä Titta Mattila (vasemmalla) ja allekirjoittanut Sentteri-isäntä eli Esko Erkkilä (oikealla) pääsivät yhteiskuvaan pääministeri Mari Kiviniemen kanssa!

 

Pääministeri Kiviniemi siirtyi tämän jälkeen ”ministerihuoneeseen” mediatapaamiseen.

Tapaamisen tuloksia saimme lukea sunnuntaina ainakin Aamulehdestä sekä hieman Helsingin Sanomistakin.

Totesin kiitossanoissani, että pääministerin käynti Pirkanmaalla ja Tampereella on suuri kunnianosoitus maakuntaa kohtaan ja siinä eivät puoluepoliittiset näkökannat merkitse mitään.

Puoluekantaan katsomatta kaikki pirkanmaalaiset kiittävät pääministeri Mari Kiviniemeä hänen vierailustaan Nokialla ja Tampereella Sentterissä.

Toivottavasti näemme pääministerin pikaisesti uudestaan Tampereella!

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mari Kiviniemi, pääministeri Mari Kiviniemi, Sentteri, Titta Mattila, Nikolas Sarkozy, Esko Erkkilä, Ville Koivuniemi,

Paikallislehdillä on tärkeä rooli kuntaliitoksissa kadonneiden kuntien identiteetin säilyttämisessä

Lauantai 12.3.2011 - -Esko Erkkilä-

Asun Tampereella ja luen Aamulehden, Helsingin Sanomien, Maaseudun Tulevaisuuden sekä Suomenmaan lisäksi säännöllisesti Hämeenkyrön Sanomia ja Kälviän Seudun Sanomia.

Luen ”kyröläistä” sen vuoksi, että olen kotoisin Viljakkalasta ja meille on ”aina” tullut Hämeenkyrön Sanomat.

Kälviän Seudun Sanomat on meille tullut sen perustamisesta saakka eli vuodesta 1988 alkaen, jolloin lehti perustettiin. Vaimoni on kotoisin Kälviältä ja sen vuoksi Keski-Pohjanmaan tärkeän pitäjän asiat kiinnostavat.

Viljakkala ja Kälviä ovat kokeneet saman kohtalon – molemmat on itsenäisinä kuntina lopetettu. Se ei kuitenkaan merkitse sitä, että viljakkalalaisuus tai kälviäläisyys olisivat hävinnneet. Viljakkala on liitetty Ylöjärveen 1.1.2007 ja Kälviä Kokkolaan, mutta molempien asukkaat haluavat olla edelleen viljakkalalaisia ja kälviäläisiä.

Lopetettujen kuntien asukkaiden identiteetin säilyttämisessä paikallislehdellä on tärkeä rooli.

Hämeenkyrön Sanomien nimen alla lukee ”Hämeenkyrö – Viljakkala” ja Kälviän Seudun Sanomat kertoo nimensä alla: ”Kälviän, Lohtajan ja Ullavan sitoutumaton kotiseutulehti”.

Arvostan suuresti molempien paikallislehtien nimen alaviitteitä ja toivon, että ne säilyvät lehdissä pitkään.

Mainittakoon, että Kälviä, Lohtaja ja Ullava liittyivät Kokkolaan 1.1.2009.

Hämeenkyrön Sanomat käsittelee Viljakkalan asioita kaikissa numerossaan kiitettävästi ja samaa on luonnollisesti todettava myös Kälviän asioiden käsittelemisestä Kälviän Seudun Sanomissa.

Tämä on asukkaiden kannalta tärkeää, sillä vie varmaan vuosikymmeniä, että viljakkalalaiset mieltävät itsensä ylöjärveläisiksi. Kuntakehitys saattaa laukata niin, että seuraava siirto on se, että viljakkalalaiset ovat joskus tamperelaisia. Ei ehkä huono lopputulema lainkaan!

Kälviäläisillä ei ehkä ole Viljakkalan tapaan odotettavissa seuraavaa kuntavaihetta, sillä Kokkola lienee Keski-Pohjanmaan maakunnan keskus ja pääpaikka pitkälle tulevaisuuteen.

Kiitän Hämeenkyrön Sanomia ja Kälviän Seudun Sanomia kuntaliitoskuntien asukkaiden identiteetin säilyttämisestä.

Viljakkala ja Hämeenkyrö ovat minulle monella tapaa tärkeitä kuntia ja samaa on todettava myös Kälviästä. Sen vuoksi valitsen postin joukosta tiistaisin ja torstaisin ensimmäiseksi Hämeenkyrön Sanomat ja perjantaisin Kälviän Seudun Sanomat, sillä lehti ehtii Tampereelle vasta ilmestymistään seuraavana päivänä.

Toivon, että Viljakkalasta ja Kälviältä pois muuttaneet asukkaat jatkaisivat innokkaasti mainittujen paikallislehtien tilaamista, jotta voisimme jatkossakin lukea synnyinkuntamme asiat omasta paikallislehdestä.

Viljakkalassa ja Kälviällä syntyneet henkilöt ovat elämänsä loppuun saakka Viljakkalassa ja Kälviällä syntyneitä – mikään mahti ei voi muuttaa synnyinpaikkakunnaksemme Ylöjärveä tai Kokkolaa.

-Esko Erkkilä-

 

--------------

Tämä kirjoitukseni julkaistiin Hämeenkyrön Sanomissa 8.3.2011 ja Kälviän Seudun Sanomissa 10.3.2011.

Annoin luvan fiksata kirjoitustani ja Hämeenkyrön Sanomissa otsikko oli "Paikallislehdillä on tärkeä rooli kuntaliitoskunnissa" ja Kälviän Seudun Sanomissa kirjoitukseni otsikko oli "Paikallislehti on tärkeä kuntaliitoksen jälkeenkin".

Tekstiäni kumpikaan lehti ei muuttanut.

 

-Esko Erkkilä-

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hämeenkyrön Sanomat, Kälviän Seudun Sanomat, Viljakkala, Hämeenkyrö, Ylöjärvi, Kuru, Kälviä, Lohtaja, Ullava, Kokkola, kuntarakenne, lopetetut kunnat,

Kuntien yhdistymisissä hävinneet kunnat ja miehitetyllä alueella sijainneet kunnat pitää muistaa

Maanantai 14.2.2011 - -Esko Erkkilä-

Omien juurien tunteminen ja tunnustaminen on tärkeää meille jokaiselle.

Kuntaliitosten yhteydessä on vaara, että todellinen koti- ja syntymäkunta sulautuu uuden suurkunnan syövereihin. Näin ei saa tapahtua, vaan me olemme ikuisesti kotoisin siitä kunnasta, jonne aikanaan synnyimme.

Neuvostoliiton ja nyt Venäjän miehittämällä alueella syntyneiden suomalaisten lukumäärä vähenee vauhdilla. Heidän osaltaan on sama vaara kuin kuntaliitosten myötä ilman oikeaa syntymäkuntaa jääneiden kansalaisten.

Puhun kokemuksesta, sillä olen syntynyt Viljakkalassa, joka sittemmin yhdistyi Ylöjärven kaupunkiin. En tule koskaan olemaan ylöjärveläinen, vaan tulen aina olemaan Viljakkalasta kotoisin.

Puhun kokemuksesta myös edesmenneen anoppini osalta. Hän oli kotoisin Salmin pitäjän Mantsinsaarelta. Oli kova paikka anopille, kun suomettumisen synkimpinä vuosina hänen syntymäpaikkansa oli virallisissa asiakirjoissa ”Ulkomaat”.

Onneksi suomettuminen eli aikansa ja Suomi sai taas seisoa omilla jaloillaan. Se merkitsi, että anoppini synnyinkunnaksi virallisissa asiakirjoissa palasi ”Salmi”.

Olen kuluneina vuosina saanut käydä valtaosassa miehitetyllä alueella sijaitsevissa suomalaiskunnissa. Kiitos suurelle naapurille, joka suhtautuu vierailuihin suopeasti.

Tunnen melkein häpeää, että Kaukola on jäänyt osaltani mustaksi pisteeksi, sillä en ole siellä käynyt.

Rajan taakse jäänyt Kaukolan pitäjä on viljakkalalaisille tärkeä pitäjä, sillä sen asukkaista merkittävä osa sijoitettiin sodan jälkeen Viljakkalaan. Käynti Kaukolassa kuuluu lähiaikojen suunnitelmiini, sillä tunnen sen olevani velkaa kaukolalaisille.

Kuntaliitoksissa hävinneiden kuntien vaakunat ovat Suomen kansallisaarre. Toivon, että mitkään typerät säännökset eivät tee mahdottomaksi kuntaliitoksissa hävinneiden kuntien vaakunoiden julkipitoa ja jopa markkinointia. Onneksi minulla on Viljakkalan vaakunaviiri, mutta mielelläni hankkisin sen myös lapsilleni ja lastenlapsilleni – toivon, että he ainakin vanhemmiten arvostaisivat Viljakkalan vaakunaa.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Viljakkala, Ylöjärvi, Ulkomaat, Salmi, Mantsinsaari, Kaukola, kuntien vaakunat,

Kaksikymmentä vuotta omakotiasukkaiden edunvalvontaa ja virkistystoimintaa Palokalliolla

Lauantai 1.1.2011 - -Esko Erkkilä-

Palokallion Omakotiyhdistys ry perustettiin 6.12.1990. Omakotiyhdistys täytti siis viime Itsenäisyyspäivänä 20 vuotta.

Omakotiyhdistyksen perustava kokous pidettiin Multisillan seurakuntatalolla ja paikalla oli yhdistyksen 15-vuotishistoriikin laatineen Rauno Kouhian mukaan 16 henkilöä. Olin paikalla eli kuulun yhdistyksen perustajajäseniin.

Palokallion Omakotiyhdistys ry on pieni yhdistys, mutta se on saanut toiminnallaan laajaa huomiota Tampereella.

Olemme joutuneet koko olemassaolomme ajan puolustamaan tavallisen tamperelaisen – omakotiasujan – elinolosuhteita.

Lentomelu, VT3:n liikennemelu, voimajohtolinjan sijainti liian lähellä asutusta ja erityisesti huonekalujätti Ikean aiheuttamat elinolosuhteiden heikennykset ovat merkinneet sitä, että Palokallion Omakotiyhdistys ry on joutunut nousemaan ”barrikaadeille”.

Palokallion Omakotiyhdistys ry on pystynyt jatkuvasti uudistumaan. Uudistumisen keskeinen elementti on ollut se, että puheenjohtajan pestin hoitaja vaihtuu ripeään tahtiin.

Kahdenkymmen vuoden aikana meillä on ollut 12 puheenjohtajaa; Jarmo Mäkinen, Jari Kailajärvi, Erja Lehtivirta, Pertti Paulakorpi, Kari Santavuori, Rauno Kouhia, Seppo Viljamaa, Jukka Välimäki, Esko Erkkilä, Henry Kukkola, Leena Kiuru ja nyt puheenjohtajana toimiva Pirjo Hyvärinen-Kantee.

Me palokalliolaiset – ainakin minä – katselemme surullisena niitä yhdistyksiä, joissa sama henkilö on toiminut puheenjohtajana viisi vuotta yhteen soittoon. Tampereelta taitaa löytyä omakotiyhdistyksiä, joissa sama henkilö on ollut puheenjohtajana yli kymmenen vuotta.

On helppo kuvitella, että kymmenvuotinen yhden henkilön puheenjohtajuus heikentää kaiken aloitteellisuuden yhdistystoiminnassa ja yhdistys alkaa elämään henkitoreissaan.

Palokallion Omakotiyhdistys ry suuria haasteita ovat ns. Ikea-räjäytysten kiinteistöille aiheuttaminen vaurioiden korvaaminen. Tampereen kaupunki on ollut umpikorvainen korvausvaatimuksille, vaikka solmimme asiasta erillisen sopimuksen. Kaupungin umpikorvaisuus on pelottavaa, kun ajattelemme niitä uusia hankkeita, joita Tampereen kaupungilla on eteläisellä alueellaan.

Lahdesjärven osayleiskaavasuunnitelmat ja niiden toteuttamiseen liittyvät Tampereen ehkä kaikkien aikojen suurimmat räjäytystyöt merkitsevät Palokallion Omakotiyhdistykselle valtavia haasteita.

Lakalaivan kaavasuunnitelmat ovat seuraava suuri koitos, jossa Palokallion Omakotiyhdistys ry joutunee esiintymään etulinjassa.

Peltolammin tiivistysrakentaminen ja sen myötä mahdollisesti muodostuva käytäntö viihtyisten asuinalueiden raiskaamisesta merkitsevät jatkuvaa varuillaanoloa Palokallion Omakotiyhdistykselle.

Olemmeko kahdenkymmenen vuoden aikana saaneet mitään aikaiseksi?

Olemme saaneet paljonkin.

Saimme Tampereen kaupungin Ikea-huumassaan siirtämään Ikean liittymiä pois alueemme läheisyydestä siten, että niiden osalta voimme jatkaa joltisenkinlaista elämää. Valitettavasti vedimme valituksemme pois Hämeenlinnan hallinto-oikeudesta. Olisimme sen ilmeisesti voittaneet ja Ikea olisi saanut katsella jostain muualta pesäpaikkaa.

Solmimamme Ikea-sopimus merkitsi vanhan kaatopaikka-alueen kunnostamista ja alueemme laidalla kulkevan voimajohtolinjan purkamista.

Voimajohtolinjan purkaminen merkitsi hengenvaarallisen ja ikääntyneen voimajohtolinjan poistumista vaarantamasta alueen asukkaita ja Palokalliolla liikkuvia. Purkamisen nokkamiehenä toimivat Veikko Niemelä sekä Henry Kukkola – nostan ”häntääni”, että osasin vaatia voimajohtolinjan purkamista osana Ikea-sopimusta.

Ikea-sopimukseen kirjattiin tiettyjä räjäytysten aiheuttamiin heilahdusnopeuksiin liittyviä kohtia. Niiden osalta Markku Kanteen rooli oli keskeinen. Ilman hänen jatkuvaa seurantaansa Ikea-räjäytysten tuhot olisivat olleet tyystin toista suuruusluokkaa kuin nyt.

Ikea-taistelujen tärkeänä henkilönä on vielä mainittava silloinen puheenjohtajamme Leena Kiuru. Hänen syvällinen laki- ja säädöstuntemuksensa sekä sujuva kynänsä olivat keskeisellä sijalla, kun taistelimme olemassaolostamme Ikea-huumaa vastaan.

Palokallion Omakotiyhdistys ry ei voi jatkossakaan alkaa lepäämään laakereillaan.

Sen verran kuitenkin irroittelimme, että tarjosimme alueemme asukkaille ja heidän Uudenvuoden-vierailleen samppanjat keskiyön hetkenä viime yönä.

Olemme viime vuosina tarjonneet nuotiotulien loisteessa asukkaille Palokallion Pamaus-juomaa vuodenvaihteen hetkillä, mutta nyt juhlistimme 20-vuotisjuhlaamme Pamaus-juoman lisäksi samppanjatarjoilulla!

Sen Palokallion Omakotiyhdistys ry ja sen jäsenet ovat totisesti ansainneet!

 -Esko Erkkilä-

 

PS. Uudenvuoden aamu alkoi tavanomaiseen tapaan eli räjäytysroinan haravoisella ja rojun laittamisella roskasäkkeihin. Rojun määrä on vähentynyt, mutta edelleen sitä on tapahtumapaikalla vähintään riittävästi. Rojunkerääjiä ei aamusella montaa ole, mutta vakioporukka jaksaa siistiä elinympäristöään.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Palokallion Omakotiyhdistys, Tampere, Ikea, Ikea-sopimus, Rauno Kouhia, Veikko Niemelä, Henry Kukkola, Leena Kiuru, Markku Kantee, Palokallion Pamaus, Pirjo Hyvärinen-Kantee, Jukka Välimäki, Seppo Viljamaa, Kari Santavuori, Pertti Paulakorpi,

Vammaisyhdistysten, eri hallinnonalojen virkamiesten sekä poliittisten päättäjien tapaaminen Vammaispoliittisen ohjelman laatimiseksi

Torstai 18.11.2010 - -Esko Erkkilä-

Tampereen kaupunki päivittää vammaispoliittisen ohjelmansa vuoden 2010 aikana.

 

Kaupunki oli kutsunut vammaisjärjestöjen edustajat, eri hallintoalojen virkamiehet sekä poliittisten ryhmien edustajat keskustelutilaisuuteen ja työpajaan, joka järjestettiin

 

17.11.2010 klo 16.30-19.00 Tulppaanitalon koulutustilassa, osoite Pinninkatu 51.

 

Tilaisuuden vetovastuussa oli Kehityspiikki Consulting Oy:stä Markus Anttila, joka on ollut mukana ohjelman päivityksessä alusta alkaen. Tilaisuudessa työstettiin vammaispoliittisen ohjelmatyöryhmän ensimmäistä luonnosta ohjelmaksi.

 

Nyt valmisteltava ohjelma laaditaan käsittämään v. 2013 alkavan valtuustokauden. Tavoite on, että ohjelmaan kirjatut asiat saadaan toteutettua seuraavan valtuustokauden loppuun mennessä.

 

Tilaisuus oli mielenkiintoinen ja sain olla siinä mukana Suomen Keskustan edustajana.

 

Muiden poliittisten puolueiden edustajina olivat paikalla:

 

* Irja Tulonen (kok)

* Sanna Ojanen (kok)

* Leena Rauhala (kd)

* Amu Urhonen (vihr)

* Reijo Tamminen (tasi)

 

Tampereen kaupunginvaltuustossa edustettuina olevista puolueista SDP, Vasemmistoliitto, Perussuomalaiset ja SKP eivät olleet nähneet tarpeelliseksi lähettää edustajiaan tilaisuuteen.

 

En havainnut myöskään Tampereen virkamieskuntaa paikalla. Jos havaintoni on oikea, niin vammaisjärjestöissä pitäisi hälytyskellojen soida.

 

Tampereen kaupungin mainio ja aikaansaapa vammais- ja esteettömyysasiamies Jukka Kaukola oli tietysti paikalla ja hänen ansiotaan paljolti lienee se, että tämä tilaisuus järjestettiin!

 

Pääpaino tilaisuuden ohjelmassa oli työpajatyöskentelyssä.

 

Eri puolille Tulppaanitalon koulutustilaa oli perustettu kuusi rastia, joilla keskityttiin vammaisnäkökulmasta seuraaviin teemoihin:

 

1. Periaatelinjaukset ja työllistyminen

 

2. Asuminen, viestintä ja kommunikaatio

 

3. Joukkoliikenne, palveluliikenne ja kuljetuspalvelut

 

4. Koulutus ja opiskelu

 

5. Sosiaali- ja terveyspalvelut

 

6. Kulttuuri-, vapaa-aika- ja liikuntapalvelut

 

Työpajatyöskentely oli antoisaa ja sen päätteeksi poliittisten puolueiden edustajat käyttivät puheenvuoron.

 

Tulonen, Ojanen, Rauhala sekä Urhonen saivat naisina tietysti etuoikeuden. Naiskvartetin jälkeen sain pitää Suomen Keskusta puheenvuoron ja totesin siinä jotain tähän suuntaan:

 

-------------

 

"On hyvä, että nyt valmistelussa oleva Vammaispoliittinen ohjelma on laajassa kansalaisvalmistelussa - tämä tilaisuus on tärkeä etappi tässä työssä.

 

Vammaistyön ohjelma valmistuu vuoden loppuun mennessä ja sen jälkeen ohjelman jalkauttamiseen käytännön toimenpiteiksi on kiinnitettävä huomiota.

 

Onko Vammaispoliittisen ohjelman päätyminen kaupunginhallituksen käsittelyyn oikea organisatorinen taso? Näkisin mielelläni, että kaupunginvaltuusto olisi se päätöksentekoelin, joka hyväksyisi Vammaispoliittisen ohjelman; näin menetellen ohjelmalle saataisiin enemmän painoarvoa ja sitovuutta.

 

Pelkään, että kun Vammaispoliittinen ohjelma saatetaan tiedoksi kaupunginhallitukselle, se jää sen jälkeen kuolleeksi kirjaimeksi. Näin ei saa tapahtua.

 

Vähin, mitä ohjelmalle pitää tehdä, on että se päivitetään seuraavan valtuustokauden aikana riittävän usein.

 

Olen Tampereen kaupungin luottamushenkilönä tuottaja-yksikön edustaja ja sen vuoksi pidän valitettavana, että Vammaispoliittisen ohjelman koulutuskohteena ovat ainoastaan tilaaja-organisaation henkilöt. Tuottaja-osapuolen työntekijät kuitenkin kohtaavat vammaiset jokapäiväisissä askareissa ja sen vuoksi tuottaja-yksiköiden henkilöiden huomiointiin sekä koulutukseen vammaiskysymysten hoidossa pitää panostaa.

 

Vaikka kyseessä onkin Tampereen Vammaispoliittinen ohjelma vuoteen 2016 saakka, on jo nyt huomioitava seutukunnallinen näkemys. Maailma ja sitä kautta myös seutukunnallinen kuvio lienee vuonna 2016 tyystin toisenlainen kuin nyt. Tampereen keskeinen rooli Pirkanmaan veturina pitää osata ennakoida jo nyt myös Vammaispoliittisessa ohjelmassa.

 

Olen eri yhteyksissä todennut mielihyvällä, että Tampereen kouluverkkouudistuksessa ei käsitelty lainkaan erityisopetusta. Esitän, että erityisopetuksen mahdollisessa uudelleenjärjestelyssä Valkoisen talon virkamiehet kuuntelevat ja käyttävät hyväkseen sitä asiantuntemusta, joka erilaisilla vammaisyhdistyksillä on. Tampereella on ainakin kolmisenkymmentä yhdistystä, joilla on vahvaa asiantuntemusta erityislasten koulunkäyntiin ja opiskeluun liittyen. Tämä tieto pitäisi virkamiesten osata hyödyntää.

 

Kolmannen sektorin panostukselle vammaiskysymyksen hoidossa on nostettava hattua. Erityisesti työväen suunnan urheiluseuroiksi profiloituneet seurat ovat tässä kunnostautuneet. Vammaislasten ja -nuorten uimaharrastus, jalkapalloinnostus ja sählytoiminta sekä monet muut aktiviteetit ovat olleet tärkeitä kohteita vammaiskysymyksen hoidossa. Kiitos siitä Teille!

 

On toivottava, että Tampereen kaupunki muistaa avustusten jaossa sen tärkeän työn, johon monet urheiluseurat ovat panostaneet.

 

Kannustan vammaisjärjestöjä seuraavien kuukausien aikana olemaan aktiivisia poliittisten toimijoiden suuntaan. Uudet kansanedustajat valitaan huhtikuussa ja nyt Te saatte helpolla lupauksia paremmasta tulevaisuudesta. Tentatkaa kansanedustajaehdokkaita ja muistuttakaa heitä, että tulette seuraamaan ehdokkaanne toimintaa, jos hän pääsee Arkadianmäelle.

 

Kiitän mahdollisuudesta osallistua tähän tilaisuuteen ja toivon näistä ajatuksista olevan Teille hyötyä!"

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen kaupunki, Vammaispoliittinen ohjelma, Irja Tulonen, Sanna Ojanen, Leena Rauhala, Amu Urhonen, Reijo Tamminen, Jukka Kaukola, Kehityspiikki Consulting Oy,

Sulkavuoren keskuspuhdistamon rakennusaikaiset haitat asukkaille tulevat olemaan mittavat

Maanantai 18.10.2010 - -Esko Erkkilä-

Tutustuminen Turun seudun puhdistamo Oy:n Turun Kakolanmäelle vahvisti ennakkokuvitelmat siitä, että vastaavan laitoksen rakentaminen Tampereen Sulkavuoreen tulee aiheuttamaan paljon ongelmia lähialueen asukkaille.

 

Jotta ongelmat voitaisiin minimoida, on niistä nyt puhuttava.

 

Turussa Kakolanmäkeen jouduttiin louhimaan tilat, jotka merkitsivät 500.000 kuutiometrin suuruisia kalliolouhintoja. Turun siirtoviemärit on toteutettu putkiratkaisuina, joten niiden osalta kalliolouhintoja ei tarvittu, kun uusi puhdistamo rakennettiin. "Toist puolt jokke" puhdistamolle tulevat jätevedet kulkevat Aurajoen alitse aiemmin louhittua tunnelia ja sinne rakennettua putkea pitkin.

 

Turussa puhdistamotilojen keskimääräinen louhintakorkeus on 10 metriä. Uskallan hieman epäillä meille esitettyä keskikorkeutta ja pidän todennäköisenä, että se todellisuudessa on suurempi.

 

Tampereella kalliotiloja tullaan louhimaan 60.000 neliömetrin alueella eli kyseessä on kuusi (6) hehtaaria kallionalaista tilaa. Jos sen keskikorkeus jää kymmeneen (10) metriin, joudutaan Tampereella räjäyttämään kalliota 600.000 kuutiometriä.

 

Tampereella jäteveden siirtoviemäri Viinikasta Sulkavuoreen ja puhdistetun veden siirtoviemäri Sulkavuoresta Pyhäjärveen tullaan louhimaan kallioon. Turun seudun puhdistamo Oy:n toimitusjohtaja Timo Anttila piti Tampereen suunnitelmaa hyvänä, sillä se mahdollistaa tietyn jätevesivaraston muodostamisen. Jätevesivarasto estää huippukausina puhdistamattoman jäteveden ylijuoksutuksen.

 

Anttila suositteli siirtoviemäreiden poikkileikkausalaksi 4 metriä x 4 metriä. Kun molemmat siirtoviemärit ovat pituudeltaan 3 kilometriä, kertyy niistä lisäräjäytystarvetta n. 100.000 kuutiometriä.

 

Tampereella joudutaan kalliolouhintoja suorittamaan siis vähintään 700.000 kuutiometrin verran.

 

Varmistin puhelinsoitolla toimitusjohtaja Anttilalta, että kalliolouhinnan kiintokuutiometristä syntyy louhetta 3 tonnia.

 

Turussa syntyi 500.000 kuutiometrin louhinnoista louhetta 1.500.000 tonnia. Louhe kuljetettiin Kakolanmäen uumenista ihmisten ilmoille Saksasta tuodulla erikoiskalustolla, jolla kuormakoko oli 30 tonnia.

 

Yksinkertainen jakolasku osoittaa, että louhekuormia tarvittiin Turussa 50.000 ajoneuvolastillista. Koska ajoneuvot joutuivat palaamaan samaa tietä takaisin, kertyi asukkaiden rauhaa häiritseviä ajoneuvo-ohituksia tasan 100.000 ajokertaa.

 

Tampereella kokonaislouhinnat tulevat Turun mallia perusteena käyttäen olemaan 700.000 kiintokuutiometriä. Siitä kertyy louhetta 2.100.000 tonnia.

 

Jos Tampereen Vesi onnistuu hankkimaan Sulkavuoren rakennustyömaalle vastaavan kuljetuskaluston kuin oli Turussa, niin louhekuormia Sulkavuoren sisästä ja siirtotunneleista kertyy 70.000 ajoneuvolastillista ja ajoneuvo-ohituksia 140.000.

 

Kuljetusmäärät ovat mielettömän suuria.

 

Miksi louhekuljetusten määrää ei kerrota kansalle?

 

En suoranaisesti vastusta jäteveden keskuspuhdistamon rakentamista. Haluan kuitenkin näillä laskelmilla selvittää Sulkavuoren tuntumassa asuvilla, että millainen louheenajohelvetti heitä odottaa, jos puhdistamo rakennetaan.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Vesi, Tampereen Vesi Liikelaitos, Turun seudun puhdistamo Oy, Sulkavuori, Kakola,

Kävin Kakolassa

Keskiviikko 13.10.2010 - -Esko Erkkilä-

Tampereen Vesi järjesti kaikille avoimen ja maksuttoman tutustumismatkan Turun seudun puhdistamo Oy:n Kakolanmäen jätevedenpuhdistamolle perjantaina 8.10.2010 ja maanantaina 11.10.2010.

 

Osallistuin maanantain matkalle.

 

Tunnelmat tutustumismatkan tiimoilta ovat kaksijakoiset.

 

Kommentoin tänään matkan teknistä toteuttamista ja matkan sisällöllinen analysointi jääköön tuonnemmas.

 

Matkan anti oli osanottajille kiintoisa. Kysyä sopii, että olemmeko me osanottajat etuarvoisessa asemassa muihin tamperelaisiin verrattuna, kun saimme tutustua Kakolanmäen jätevedenpuhdistamoon?

 

Miksi lukemattomilla tamperelaisilla ei ollut siihen mahdollisuutta. Pohdiskelua helpottaa se, että kiinnostusta matkalle oli kahden bussilastillisen verran, joten suuria omantunnontuskia matkalle osallistumisesta ei tarvinne kantaa.

 

Tampereen Vesi tarjosi matkalaisille mainion lounaan ja sen osalta koen tiettyä omantunnon puhuttelua. Miksi me saimme nauttia tamperelaisten veronmaksajien kustantaman lounaan? Sanoinkin matkalla Tampereen Veden henkilöille, että lounas olisi pitänyt olla omakustanteinen eli 7,20 euroa per nenä. Nyt jäi mieleen painamaan, että olemmeko kiitollisuudenvelkaa Tampereen Vedelle ja sitä kautta tamperelaisille veronmaksajille.

 

Tampereen Vedeltä matkalla oli mukana kaksi henkilöä, suunnittelupäällikkö Heidi Rauhamäki ja laatuvastaava Liisa Mustaniemi.

 

Kokeneena myyntimiehenä ja lukemattomia asiakasmatkoja järjestäneenä ihailen naisten uupumatonta panostusta jututtaa paluumatkalla jokaista osanottajaa ja kartoittaa osanottajien kokemuksia matkalta. Kynät sauhusivat molemmilla naisilla ja kerrottavaa Tampereen Veden toimitusjohtajalle kertyi. En ole ennen nähnyt niin tehokasta tapaa hyödyntää korruptiomatkalla olevien asiakkaiden tai yhteistyökumppaneiden mielipiteitä! Hyvä Tampereen Vesi!

 

Matka taisi hieman loppua kesken ja bussi keskivaiheille jäi muutama osanottaja, joita Rauhamäki tai Mustaniemi eivät ehtineet "kuulustella".

 

Vierailumme pääisäntä oli Turun seudun puhdistamo Oy:n toimitusjohtaja Timo Anttila. Puhdistamokierroksella oppaana toimi luolamieheksi itsensä esitellyt Jouni Virkkunen.

 

Anttila omaa vahvan aseman Turun seudun jätevesibisneksessä ja se näkyy hänen esiintymisessään. Mies antoi ymmärtää siirtyvänsä lähiaikoina eläkkeelle ja se on asia, joka on omiaan antamaan varmuutta esiintymiselle.

 

Kiitän mahdollisuudesta osallistua tutustumismatkalle!

 

Matka vakuutti tietyistä asioista, mutta vahvisti eräitä seikkoja, jotka pitää huomioida Pirkanmaan jäteveden keskuspuhdistamoa suunniteltaessa. Palaan molempiin lähipäivinä.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Vesi, Sulkavuori, Pirkanmaan jäteveden keskuspuhdistamo, Turun seudun puhdistamo Oy, Kakola, Kakolan jätevedenpuhdistamo, Timo Anttila, Jouni Virkkunen, Heidi Rauhamäki, Liisa Mustaniemi, luolamies,

Kaupan asiakaslehdet - lisäkustannus kuluttajien maksettavaksi vaiko hyödyllinen "ilmaispalvelu"?

Keskiviikko 18.8.2010 - -Esko Erkkilä-

Taannoisella bussimatkalla Tampereelta Helsinkiin tutustuin hieman tarkemmin perhekuntaamme tuleviin lehtiin.

 

Kaupan asiakaslehdistä meille tulee S-ryhmän Yhteishyvä, K-ryhmän Pirkka sekä Suomen Lähikauppa Oy:n Me-lehti.

 

Kaikissa kaupan asiakaslehdissä on naisvalta, sillä Yhteishyvää päätoimittaa Suso Kolesnik, Pirkkaa Minna Järvenpää ja Me-lehteä Jaana Huttunen.

 

Yhteishyvässä on toimituksellista aineistoa eniten. Asiakaslehdistä se on myös laajin - elokuun lehdessä oli 116 sivua. Lehti tulee asiakasomistajille pakattuna PE-LD-muoviin ja kun mukana on muutakin postia, kertyy lähetykselle painoa.

 

Pirkan sisältö on kaupallisinta. Lehdestä on vaikea löytää toimituksellista aineistoa, sillä "reklaamia" löytyy alkusivuilta takakanteen saakka.

 

Parasta Pirkassa on edelleen niksinurkka - Niksi-Pirkka nykyisin nimeltään. Niksinurkka on jaksanut pysyä vuosikaudet hyödyllisenä - oiva esimerkki asiakkaiden kuuntelemisesta, sillä asiakkaiden kertomiin nikseihin palstan suosio perustuu.

 

Me-lehti on sivumäärältään vaatimattomin, mutta ei anniltaan vähäinen.

 

Heinäkuussa saapuneen 8/2010-numeron helmi oli Tommy Tabermann´n kirjoittama kolumni, "Pyhä talkoohenki". Tabermann oli toimittanut kolumninsa lehdelle kaksi päivää ennen kuolemaansa. Saa nähdä, että kenet Me-lehti saa uudeksi kolumnistikseen.

 

Oletan, että kaupan asiakaslehdistä Me-lehden tulevaisuus on eniten vaakalaudalla. Me-lehti on työväenliikkeen ja E-osuustoiminnan perillinen nykyaikaan.

 

Työväenliikkeen taloudelliset viritelmät ovat muuttuneet tuhkaksi yksi toisensa jälkeen. Ennuste ei ole hyvä Suomen Lähikauppa Oy:n Siwa- eikä Valintatalo-ketjuille - Euromarket-ketjun kuolinkamppailu on monissa kaupungeissa jo päättynyt myymälöiden myyntiin S-ryhmälle.

 

Vaikka kaupan asiakaslehdet keskittyvätkin oman kaupparyhmänsä erinomaisuudesta kertomiseen, on niillä tietty asema suomalaisessa aikakauslehdistössä.

 

Lehtiä pitää tutkailla avoimin ja kriittisin silmin - niistä saattaa löytää mielenkiintoista ja hyödyllistäkin luettavaa.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kaupan asiakaslehdet, Yhteishyvä, Pirkka, Me, Suso Kolesnik, Minna Järvenpää, Jaana Huttunen, Tommy Tabermann, niksinurkka, työväenliike, E-osuustoiminta,

Toivo Loukola - Kortesjärveltä olympiavoittajaksi ja maailmanennätyksen haltijaksi

Keskiviikko 4.8.2010 - -Esko Erkkilä-

Suomen Jääkärimuseon yhteydessä Kortesjärvellä on erillisosasto, jossa esitellään Kortesjärvellä syntyneen ja Amsterdamin olympiakisoissa kultamitalin voittaneen Toivo Loukolan vaiheita.

 

Vierailin museossa heinäkuussa 2010 ja tutustuin Toivo Loukolan saavutuksiin.

 

Toivo Aarne Loukola syntyi eteläpohjalaispitäjä Kortesjärvellä lokakuun 2. päivänä 1902 ja hän kuoli 10.1.1984 Helsingissä.

 

Loukola aloitti urheilu-uransa korkeushyppääjänä, mutta siirtyi estejuoksijaksi muutettuaan Helsinkiin. Aktiiviaikanaan Loukola edusti Helsingin Poliisi-Voimailijoita. Siviilissä Loukola toimi Helsingin poliisilaitoksen passiosastolla.

 

Toivo Loukola voitti kultamitalin 1928 Amsterdamin olympiakisoissa 3000 estejuoksun ajalla 9.21,8 - aika oli uusi maailmanennätys.

 

Toiseksi juoksussa sijoittui Paavo Nurmi ja Suomen kolmoisvoiton varmisti Ove Andersen.

 

Toivo Loukolan omaiset haluavat kunnioittaa Loukolan muistoa ja hänelle on rakennettu oma osastonsa Suomen Jääkärimuseon yhteyteen.

 

Osastolla on esillä Loukolan voitoistaan saamia kunniakirjoja, mitaleita sekä lukuisia muita esineitä, jotka liittyvät Loukolan urheilu-uraan.

 

Suosittelen poikkeamista Suomen Jääkärimuseon yhteydessä olevaan Toivo Loukolan saavutuksista kertovaan erillisnäyttelyyn.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Toivo Loukola, Paavo Nurmi, Ove Andersen, Amsterdam, olympialaiset 1928, Kortesjärvi, Suomen Jääkärimuseo, 9.21.8, Helsingin Poliisi-Voimailijat,

Jääkärikenraali Väinö Valveen muistohuone Suomen Jääkärimuseossa

Torstai 29.7.2010 - -Esko Erkkilä-

Kortesjärvellä sijaitsevassa Suomen Jääkärimuseossa on perusnäyttelyn lisäksi jääkärikenraali Väinö Valveen muistohuone. Suomen Jääkärimuseon anti on muutenkin monipuolinen, sillä samoissa tiloissa sijaitsee olympiavoittaja Toivo Loukolaa esittelevä erillisnäyttely sekä Luontomuseo. Myös pelimanninurkkaus on sijoitettu Jääkärimuseoon.

 

Jääkärikenraali Valve oli viimeinen elossaollut jääkäri. Valve kuoli Helsingissä maaliskuun 11. päivänä 1995 - hän oli kuollessaan 99-vuotias ja olisi saavuttanut 100-vuoden iän saman vuoden joulukuussa.

 

Eräs syy Valveen muistohuoneen sijaitsemiseen Kortesjärvellä on se, että hän käytti Saksaan mennessään etappitalona Kortesjärvellä sijainnutta Suomelan kievaria.

 

Valve palasi Suomeen jääkärien pääjoukon mukana 25.2.1918 ja osallistui Vaasassa järjestettyyn jääkäriparaatiin seuraavana päivänä.

 

Valve osallistui Vapaussotaan ja hän taisteli valkoisten joukoissa mm. Tampereen valtauksessa sekä Viipurin taisteluissa.

 

Vapaussodan jälkeen Valve toimi Lappeenrannassa Raskaan tykistörykmentin komentajana.

 

Viiden vuoden jälkeen hänet siirrettiin rannikkotykistön komentajaksi. Valveen tehtävät laajenivat ensin rannikkopuolustukseen ja pian myös merivoimien komentajuuteen. Merivoimien komentajan tehtävää Valve hoiti myös Talvisodan ajan.

 

Valve toimi puolustusministerinä puolen vuoden jakson 1944 - 1945.

 

Jääkärikenraali Valveen viimeisimmät ylennykset ajoittuivat hyvin poikkeuksellisesti. Everstiksi hän yleni v. 1925, kenraalimajuriksi v. 1933, kenraaliluutnantiksi v. 1941 ja Tasavallan Presidentti Mauno Koivisto ylensi hänet jääkärikenraaliksi v. 1992.

 

Jääkärikenraali Väinö Valveen muistohuoneessa Suomen Jääkärimuseossa Kortesjärvellä on osa Valveen mitalikokoelmasta, kirjoja, tauluja sekä muita esineitä kenraalin kodista sekä muuta häneen liittyvää mielenkiintoista aineistoa.

 

Mainittakoon, että Väinö Valveen kunniamerkit ovat esillä Suomen Tykistömuseossa Hämeenlinnassa ja hänen muistokseen on myös nimetty Helsingissä Siilitien metroaseman lähellä sijaitseva puisto - puiston nimi on "Väinö Valveen puisto - Väinö Valves park".

 

Yksistään Väinö Valveen muistohuone Suomen Jääkärimuseossa Kortesjärvellä on hyvä syy poiketa tässä mielenkiintoisessa erikoismuseossa!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jääkärikenraali, Väinö Valve, Suomen Jääkärimuseo, Kortesjärvi, Toivo Loukola, Luontomuseo, Suomelan kievari, Vapaussota, Tampereen valtaus, merivoimien komentaja Suomen Tykistömuseo, Väinö Valveen puisto, puolustusministeri,

Suomen Jääkärimuseo - tutustumisen arvoinen kohde Kortesjärvellä

Keskiviikko 28.7.2010 - -Esko Erkkilä-

Suomen jääkäriliikkeen vaiheista kertova museo - Suomen Jääkärimuseo - sijaitsee pienessä etelä-pohjalaispitäjässä Kortesjärvellä. Kortesjärvi on kuntamuutosten pyörteissä yhdistynyt Kauhavan kaupunkiin, joten juridisesti Suomen Jääkärimuseo sijaitsee nykyisin Kauhavalla.

 

Olen suunnitellut tutustuvani Suomen Jääkärimuseoon jo vuosikaudet, mutta sain toteutettua suunnitelmani vasta heinäkuussa 2010.

 

Tutustuminen kannatti, sillä museokäynti antoi paljon lisätietoa isänmaamme vaiheista.

 

Jääkäriliike alkoi vuonna 1915, vaikka ensimmäiset neuvottelut asian tiimoilta käytiinkin jo edellisvuonna.

 

Kortesjärveltä jääkäriliikkeeseen lähti mukaan 39 paikkakuntalaista ja se oli pitäjän asukaslukuun suhteutettuna suurin määrä koko maassa. Tämä on syy, miksi Suomen Jääkärimuseo sijaitsee Kortesjärvellä!

 

Jääkärit siirtyivät Suomesta Saksaan kevareitten kautta ja eräs kevareista sijaitsi Kortesjärvellä. Kortesjärven kevari oli nimeltään Suomelan Kevari ja mm. Suomen viimeisin elossaollut jääkäri, kenraali Väinö Valve käytti siirtymisessään Suomelan Kevaria.

 

Kenraali Valveella on Suomen Jääkärimuseossa oma perinnehuone ja sen tiimoilta tässä blogissa myöhemmin oma juttunsa.

 

Jääkärimuseossa on pitäjäkohtainen luettelo koulutukseen lähteneistä jääkäreistä. Tarkistin luvut eräiden paikkakuntien osalta. Lähtijöistä tamperelaisia oli 31, messukyläläisiä 2 ja teiskolaisia 1, joten nykyisen Tampereen alueelta jääkäreitä oli yhteensä 34.

 

Viljakkalasta jääkäreitä oli 2 ja Hämeenkyröstä samoin 2.

 

Jääkärit saivat koulutusta Lockstedt`n leirillä ja sotakokemusta he hankkivat Saksan itärintamalla Riian edustalla, Kuurinmaalla, Aajoella, Ekkau-Kekkaussa ja Schmardenissa.

 

Jääkärien pääjoukko saapui Vaasaan 25.2.1918 ja vastaanottoparaati järjestettiin Vaasassa seuraavana päivänä. Valkoisten puolella Vapaussotaan osallistui 1.261 jääkäriä.

 

Suomen Jääkärimuseon kustannuksista vastaa Kauhavan kaupunki, johon Kortesjärven kunta on yhdistynyt.

 

Suomen Jääkärimuseon osana on kenraali Väinö Valveen huone sekä olympiavoittaja Toivo Loukolasta kertova nurkkaus. Valveesta ja Loukolasta näillä sivuilla myöhemmin.

 

Toivon, että monet suomalaiset vierailisivat Suomen Jääkärimuseossa, sillä jääkäreiden toiminta on luonut perustan itsenäisen Suomen kehittymiselle.

 

-Esko Erkkilä-

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomen Jääkärimuseo, Kortesjärvi, Kauhava, Suomelan kevari, Locstedt, jääkäriparaati, jääkärikenraali, Väinö Valve, Toivo Loukola, Tampere, Messukylä, Teisko, Viljakkala, Hämeenkyrö,

Nyt minua hävettää hieman vähemmän...

Tiistai 15.6.2010 - -Esko Erkkilä-

Tampereen kaupungin joukkoliikenneyksikkö kielsi kesällä 2008 sähköpyörätuolien kuljettamisen paikallisliikenteen busseissa.

 

Tamperelainen-lehti julkaisi asiasta silloin kirjoittamani mielipidekirjoituksen. Kirjoituksen teksti oli tämä:

 

--------------------

 

"Hävettää olla Tampereelta !

 

Tampereen kaupungin joukkoliikenneyksikkö teki päätöksen, jolla sähköpyörätuolien kuljettaminen paikallisliikenteen busseissa lopetettiin.

 

Kuljetuskieltoa perustellaan ...

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen Joukkoliikenne Liikelaitos, sähköpyörätuolit, bussilinjojen kilpailutus, Olli-Poika Parviainen

Tuomo Puumala - vahva vaikuttaja Keski-Pohjanmaalta

Perjantai 9.4.2010 - -Esko Erkkilä-

Suomen Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Tuomo Puumala vieraili 06.04.2010 Keskustan Länsi-Tampereen paikallisyhdistyksen kutsumana Tampereella.

 

Puumalan tilaisuudessa pitämä esitys oli monia asioita kosketteleva ja sen yleissävy oli tulevaisuuteen uskova.

 

Tuomo Puumala rinnasti Isänmaamme ja Suomen Keskustan menneet vaiheet uudella sekä mielenkiintoisella tavalla. Suomen Keskusta on monissa Suomen "aalloissa" ollut ratkaisevassa roolissa ja saman Puumala uskoi toistuvan myös tulevaisuudessa.

 

Puumala kiteytti...

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tuomo Puumala, Viljami Kalliokoski, Esko Aho, Keski-Pohjanmaa, Kokkola, Halsua, Veteli, Kannus, Räyrinki

Romanian parlamenttitaloon tutustuminen Bukarestissa

Sunnuntai 28.3.2010 klo 19.29 - -Esko Erkkilä-

Romanian parlamenttitalo on entisen diktaattorin Nikolae Ceausescun aikana rakennettu rakennus Bukarestissa. Taloa kutsutaan myös Kansan taloksi.

 

Sain tutustua taloon taannoisen Romanian matkani aikana.

 

Talossa toimii Romanian parlamentti sekä senaatti, joten vierailijoihin kohdistuvat turvatoimet ovat vähintään "lentokenttäluokkaa".

 

Passit kerätään turvaportilla parempaan talteen ja tilalle annetaan kaulaan ripustettava numeroitu "Vierailija" -lappu. Passit jäivät virkailijoiden tiskille ja ainakin näytti siltä, että...

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Romanian parlamenttitalo, Kansojen talo, Nikolae Ceausescu

Kouluverkkouudistuksessa vanhemmat ovat parhaita asiantuntijoita

Perjantai 15.1.2010 klo 13.00 - -Esko Erkkilä-

Etelä-Alvarin lasten- ja nuorten alatyöryhmä käsitteli maanantaina 11.1.2010 kokouksessaan Järvensivun koululla Tampereen kouluverkkoa koskevia muutosehdotuksia.  Olin kokouksessa mukana.

 

Tilaisuuden pääalustajana toiminut kaupungin virkahenkilö oli tiukasti virkamiesesityksen kannalla ja hän ei halunnutkaan kuunnella vanhempien puheenvuoroja. Harvoin nyky-Tampereella enää tapaa näin totaalisesti asukasmielipidettä vastaan hangoittelevaa virkahenkilöä.

 

On selvää, että...

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kouluverkkouudistus, tampereen joukkoliikenne, erityislapset, etelä-alvari, alvari-toiminta

Oikea päätös

Keskiviikko 23.12.2009 klo 23.22 - -Esko Erkkilä-

Tampereen kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 16.12.2009 Tampereen liittymisestä Pro Ysitie ry:n jäseneksi.

 

Päätös on oikea, sillä Valtatie 9 on tärkeä monessakin mielessä Tampereelle ja koko valtakunnalle.

 

Valtatie 9 on Suomen liikenteellinen valtasuoni Turusta Tampereen, Jyväskylän ja Kuopion kautta aina Joensuuhun saakka.

 

Yhdistys on perustettu...

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pro Ysitie ry, hirvikolarit, peurakolarit, liikenneturvallisuus

Kolmen uuden bussilinjan tarjouskilpailu on käyty

Sunnuntai 20.12.2009 - -Esko Erkkilä-

Tampereen Yhdyskuntalautakunta päätti kokouksessaan 15.12.2009, että Tampereen sisäisten linjojen 17, 20 ja 22 liikennöintisopimus solmitaan Väinö Paunu Oy:n ja Länsilinjat Oy:n muodostaman tarjousyhteenliittymän kanssa.

 

Sopimus alkaa linjan 22 osalta talviliikennekauden 2010-2011 alusta ja linjojen 17 sekä 20 osalta kesäliikennekauden 2011 alusta.

 

Sopimukset ovat voimassa...

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen joukkoliikenne, TKL, Tampereen kaupunkiliikenne Liikelaitos, ulkoistaminen, Suomen Keskusta, Tampereen Infratuotanto Liikelaitos

« Uudemmat kirjoitukset